Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Kun Tuomas keskeytti Kristuksen. Uskon vaikeuksia nuornkaisijällä
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
Useampain mielestä ilmaantuu näissä sanoissa
alttiutta ja miehuutta. Ja niinhän se onkin. Mutta
eikö niissä muuta ollut? Sanoihan nämä sanat
Tuomas, s. o. kaksonen. Eiköhän näissä sanoissa
piillyt toinenkin merkitys, nimittäin tämä: se on
mieletöntä, kerrassaan mieletöntä, se Juu-
deaan meno. Se on menoa varmaan kuolemaan.
Ja sitten on kaikki mennyttä. Mennyttä kaikki,
jonka vuoksi olemme taistelleet, kaikki mitä olemme
toivoneet, — mennyttä. Mutta kun hän tahtoo. Ja
totta hän sen tietää. Se on hulluutta; — mutta
me nyt kuitenkin olemme yhtä seuraa; ja jos hän
tahtoo kuolla, niin kuolemme mekin hänen kans-
saan. Tulkaa, toverit, juoskaamme jalopeuran ki-
taan.
Tuomaan ajatus se tässä tölmäytyy ristiä
vastaan. Mutta hänen jalo, vilpitön sielunsa py-
syy Mestarille uskollisena.
— Oli jäähyväisyö. Ei kukaan oikein ymmär-
tänyt, mitä oli tapahtuva. Mutta jonkinlainen se-
littämätön raskaus painoi heitä kaikkia ja omitui-
nen kirkkaus ympäröi Mestaria. Jos hän nyt olisi
puhunut haudasta ja kuolemasta ja tuomiosta, olisi
kaiketi Tuomas vaiennut ja ehkäpä salavihkaa kat-
kerasti hymyillyt. Mutta hän puhuikin pelkäämät-
tömyydestä, puhui Isän kodista, jossa on monta
asuntoa, jälleennäkemisestä, taivaasta ja tiestä. Ja
silloin loppui Tuomaan kärsivällisyys. Hän tunsi
ikäänkuin tarvetta saattaa häiriötä ja ristiriitaa
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
