Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Ensimmäiset vuosikymmenet
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
34
jalassa jaella suomalaisten talonpoikain tiluksia
lahjoituksina venäläisille ylimyksille ollenkaan välittämättä, missä
oikeudellisessa asemassa niiden asukkaat sitä ennen olivat
eläneet. Oikeastaan lahjoitus aluksi ei merkinnyt muuta,
kuin että lahjoitusmaiden haltijat saivat kantaa
lahjoitus-maatalonpojilta suurimman osan niistä veroista, jotka kruunu
ennen oli kantanut. Mutta veroa korotettiin mielin määrin;
veronkanto-oikeudesta seurasi pian muitakin oikeuksia.
Talonpoika ei saanut ilman lupaa muuttaa maaltaan — sehän
olisi vähentänyt lahjoitusherran verotuloja.
Virkamiehiksi otettiin miltei yksinomaan venäläisiä, jotka
eivät suinkaan olleet parhainta lajia. Kaupungit kansoittuivat
venäläisillä ja Itämerenmaakuntain saksalaisilla kauppiailla.
Papisto tosin pysyi luterilaisena, mutta kun oli kielletty
opiskelemasta Turussa, vajosi se hyvin matalalle tasolle.
Pahinta oli jonkin aikaa voimassa ollut sotamieheksi-otto.
Sotapalvelus Venäjällä siihen aikaan kesti 20 vuotta. Ken
siihen oli joutunut, oli kuin elävältä haudattu. Vanhoissa
kansanrunoissamme kaikuu vielä se suruinen sävel, mikä
kansan mielessä syntyi, kun nuoret miehet vietiin sotaväkeen
kauas Venäjälle. — Teoriassa vallitsi kyllä Ruotsin laki,
mutta käytännössä venäläinen mielivalta.
Mitä venäläinen ies Karjalan väestölle merkitsi, se
saatiin pian nähdä. Jo v. 1728 oli sikäläisten talonpoikain tila
niin kurja, että pelättiin maakunnan autioksi tulemista.
Jotta kohtuuton kiskominen voitaisiin estää, koetettiin
tarkoin määrätä niiden verojen suuruus, jotka talonpoikien oli
maksettava. Samoin tehtiin v:n 1743 rauhan jälkeen
maakunnan läntisessä osassa. Mutta se auttoi vähän.
Lahjoitusmaiden haltijat itsepintaisesti koettivat noudattaa samoja
menettelytapoja Karjalassa kuin muuallakin Venäjällä.
Viranomaisiin ja tuomioistuimiin vetoaminen ei auttanut
paljon. V. 1785 Pyhäjärven Taubilan eli Touvilan hovin
omistaja ja hänen alustalaisensa aloittivat oikeudenkäynnin
kontrahdeista. V. 1798 julkaistu hallitsijan määräys ratkaisi
asian niin, etteivät lahjoitusmaiden haltijat saaneet
yksipuolisesti korottaa veroja. Mutta v. 1801 säädettiin, että
milloin isäntä ja alustalaiset eivät voineet sopia veroista,
asia oli jätettävä valtakunnan korkeimman tuomioistuimen
ratkaistavaksi. Samalla Touvilan alustalaisten veroja koro-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
