- Project Runeberg -  Aarresaari /
103

(1909) Author: Robert Louis Stevenson Translator: Olli Lampén With: Walter Paget
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - III osa — Seikkailuni saarella - 13. Miten minä alotin seikkailuni saarella

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

io3

ohjeita antaen. Hän tunsi väylän tarkalleen, ja vaikka
luotaaja aina ilmottikin veden syvemmäksi kuin
kartalle oli merkitty, niin hän ei hetkeäkään epäröinyt.

»Vuorovesi käy tässä väkevänä virtana , hän selitti,
ja tämä kanava on tavallaan kuin lapiolla kaivettu.»

Me ankkuroimme juuri siihen paikkaan, johon
ankkurin kuva oli kartalle piirretty, kolmannesmailin
päähän kummastakin rannasta. Mannermaa oli toisella,
Luurankosaari toisella puolen meistä. Pohja oli
puhdasta hietaa. Ankkurimme polskahdus veteen sai
sankat parvet lintuja kirkuen pyrähtämään metsästä
lentoon: mutta vajaassa minuutissa ne jälleen laskeutuivat
alas ja kaikki taas oli hiljaa.

Paikkaa ympäröi metsäinen maa joka puolelta,
puita kasvoi aina tulvaveden rajaan saakka, rannat
olivat yleensä matalia ja yksinäiset kukkulat kohosivat
suuressa kaaressa ympärillämme. Kaksi pientä jokea tai
oikeammin hetteikköä laski tähän altaaseen, ja puiden
lehdillä oli sillä suunnalla omituinen, myrkyllisen
kirkas väri. Laivasta emme nähneet mitään taloa tai
hirsi-majaa, sillä ne olivat kokonaan puiden peitossa; ja jollei
karttaa kajuutassa olisi ollut, niin olisimme luulleet
ole-vamme ensimäiset ihmiset, jotka tänne laskivat
ankkurin, aina siitä saakka kun saari nousi meren sylistä.

Ei tuulen henkäystäkään tuntunut ilmassa, . eikä
hiljaisuutta häirinnyt mikään muu ääni kuin tyrskyjen
jyminä puolisen mailin päässä rantoja ja kalliokareja
vastaan. Omituinen tukahduttava haju tuntui
satamassamme — mädänneiden lehtien ja lahoavien
puunrunkojen haju. Minä huomasin tohtorin nirpistelevän
nenäänsä aivankuin olisi pilaantunutta munaa maistellut.

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Sat Dec 9 01:02:04 2023 (aronsson) (download) << Previous Next >>
https://runeberg.org/aarresaari/0111.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free