Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
123
ollut niin ikävä sinua. Eikö totta, nyt me emme
eroa enää milloinkaan ?
— Emme Tuonelan tuvillakaan.
Kävivät karkeloon kansan silmäin edessä.
Kaikki väistyivät seinävierille heitä katsomaan.
Totisesti, ei oltu nähty vielä sellaista tanhua
tämän ilman kannen alla.
Se keinui kuin meri, se aaltoili kuin ulappa,
kuin meren syvyys se sykähteli ja kuin taivaan
korkeus se kohosi uljaana ja ylpeänä yli
ihmislasten. Siinä säihkyi rikkaus ja tenho, joka oli
outo köyhille kalastajakylille, säkenöi
elämänrie-mu ja elämänkauneus, elämänkulta ja
elämän-purppura, jotka olivat tämän tienoon asukkaille
tuiki tuntemattomia. Mutta ennen kaikkea siinä
kaartui kahden ylhäisen sydämen aateluus, jotka
eivät olleet luodut roskaväkeä varten eivätkä
tavallisilla arkimitoilla mitattaviksi.
Epäilemättä he karkeloivat kohti perikatoaan.
Mutta juuri tuo tunne sytytti tulen sulhon silmiin
ja sai myöskin morsiamen valjut posket niin
heleinä hehkumaan.
Huomasi jokainen, ettei tämä ollut mikään
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
