Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
korjattu siistiksi. Wanhassa wirressä onkin
kauttaaltansa paljon törkeää realismia (aine
olennollisuutta), eritenkin w. 18, 22, 25.
—– Wirrellä 409 on kolnte uutta lisäivirttä
ja wirrellä 410 yksi. Ihaii outo on tneistä
sana "halawoisin" w.411 iv. 5, sopisi sa-
noa "halajaisin". – 41 wärsyä pitkä ivan-
ha wirsi 412 on lyhennetty 11 toärsyn
pituiseksi. Watiha wirsi, kansallemme hy-
winkin rakas, sisältää kuitenkin tiileioan
eläntän ilosta, w. 28— 30, jotaiit sellaista,
kuin wiwahtaa Mahoittetitt opiti kaltaiselta.
Wirrellä ott ehdoituksessa koltite uutta lisä-
wirttä Wirressä 412 d. w" 2. sanotaan
ihmissielusta: "Tullut olet taitoahasta".
Joh. 3: 13 johdosta epäileiittne sitiiresti
tämän lauseen totuudesta. Elidoituksessa
on sitte wielä 19 lisittvirttä. Niistä karsi-
siintite pois seitraawitt wirret: 414—–416,
419—420 b, 424—426 Meidän tiiieles-
tätiiiite ei tarwitse esimerkiksi sotamies, ol-
laksensa oikia kristittij, ja siis oikia kristil-
linen sotaitiies, tiiuitta Junialaa ja wapah-
tajaa, tiiuitta uskoa ja rakkautta kuiu inuitt-
kaati kristityt. Wirret eriuäisiä säätyjä ja
eritiäisiä kutsumuksia warten eiwät ivoi enää
olla yleis-kristillisiä eikä siis iityös yleisiä
seurakuitta wirsiä. Ja lisätä setirakuniian
wirsistöön sellaista tekee wirsintäärän rajatto-
maksi; sillä jossiihensotvitetaatt tvirsiä erittäin
taloitpojille, kalastajille, tiiitt miks ei ttiyös
lautamiehille, kuttitall:shallitukselle, tehtaili-
oille siiittareille, kiivipuraajille y. tii., y. tii.
Tarkastaneet oleittitie koko Wirsikirjan
Ehdoituksen kauttaaltansa. Ymmärryksem-
tiie iitiikaatt oletittne merkinneet sitä haittaa-
wat wiat opin suhteen. Muut taitawani-
titat tarkastajat ehkä huomaamat siinä tiseiiii-
pia ja haitallisempia. Warsiti hyioä oit,
että ne kaikki julkisuuteen atiiietaati. Mut-
ta ittuistiitukset, korjaukset sekä parannuk-
set, joita iiiiiutatitat opettajat itäsuoiuessa
oiotit tehtieet ja julkaisseet Jijwäskylässä
painetussa kirkollisessa ki’iiukaiislehdessä,
owat iiiielestäiiiitie sitä laattia, että ne eitetti-
ittäti pitkittäioät ehkäpä mahdottomaksikin
tekeivät uuden wirsikirjan saatitiseit kuin edis-
täwät sitä. Useintmat siinä tehdyt tiiuis-
tutiikset koskeioat enemmän titaktia kuin asiaa,
ja jos Wirsikirjan saainitieti saatetaan ma-
ku—asiaksi, itiitt ei koskaatt tule muistutuk-
sille ja korjauksille loppua, sillä toisen ina-
kii waatii lauseen rakennettawaksi tiiitt toi-
sen näin. Wirsikirja ei ole ilttiaii sitä titikääti
esteetillinen (kaunotieteinen) kirja, ioaati eitetti-
iiiäit kansallinen samallansa kuin se ott kir-
kollineii. Me puolestaiittite siis täyttä totta
ja koko sydämmestäiitme piiolustantiiie Elj-
doitukseii hywäksyinistä, huoliittata sen ko-
risteleiiiisesta runolaulun tvaatiiiiuksieii mu-
kaiseksi, kiiitettkin ehdolla, ettii todelliset mir-
heet korjataan. Ja iiieiditttkin tekeiitätittite
tiiuistutiikset Ehdoituksessa tapaamistamme
tvirheistä jätämme kokoontuivat! seurakunta-
kokouksen kuin ittyös jokaisett lukiait puitiiit-
tawaksi; sillä saattaa ttiittkitt olla, että me-
kin olettitite osanneet hairahtua muistutuk-
sissaiiiiite, ja kaukana ott tueistä lukea it-
setitiite ivarustetuksi erehtyiitättöiiiyydeit tai-
dolla ja luotettatoiiudella. Eiiiiite luule
kristilliseii lukiati tiiyöskääit tniiuta, kitiii
suurimmalla kiitollisuudella komiteaa koh-
taan, hywäksensä ottawan koitiitean ehdoi-
tuksen Ia itte ihtttetteleiitiite, kuiiika tai-
taisikaan toisin olla. Ehdoitukseu tvirret
oivatkiti senkaltaisten tiiiesten tekemiä, jotka
kristillinen seurakunta kaikkina aikoitta ott tuii-
nustaitiit jaloimmiksi ja hengellisimmiksi iitie-
hiks etts ä iiitukuinLutheri,tsIaawoGerhardSpe-
gel,Arrheitius, Kolmodin, De la Gardie y.tn.
y. iii. Wirsikirja Ehdoituksen koitiiteajä-
senteti teketitiä alkuperäisiä tvirsiä oii siinä
sangen hariva. llseimmat, niitikuin liittees-
tä tiäkyy, owat käännöksiä ttinista kielistä,
ja niinkuin jo satioiiiinie ja wielä kerrati
tahdomme sauoa, sellaisteti waitheiiiinan
ja uudemman ajati miesten teoksista, joita
uskomaiset jo aiiiiitoiti ajoista asti owat
seurakunnissa rakennukseksensa weisaniieet.
Mitä olisititiite itte, jos siis aiwati typerällä
mielellä hylkäisiittiiie niideii teokset, joita
’kuitenkin uskoitweljemiiie ulkomailla: Sak-
sassa, Ritotsissa ja Amerikassa y. tii. harta-
udeksensa kiiyttätvät. Ia todella enitiie suiti-
kaaii silloiii noudata raamatun tieliittoa
(2 Thess. 5: til-"21), jos ne tutkimata
ltyljääinine. Wai kuinka? Eiuiiiekö löydet-
täisi wääriksi tuomareiksi Juiitalan ja ih-
ttiisteii edessä, jos kiroisimme ja kelpaamat-
tomiksi haukkuisimme mikä kuitenkin on puh-
dasta, raattiatnllista oppia sen werran kitin
Herra tähän asti ott antanut hurskasten
miesten ja kristilliseii seurakunnan pyhätt
hengeti iiialistukseii kautta käsittäii ja yiit-
tnärtää. Wariiiaait ott tällaisessa asiassa
joka ihmisen tarkoin punnitseminen asia
ennen kuin kewytmielisesti kuuluttaa perät-
tötnän tuomion. Jos wanha Wirsikirjam-
tiie olisi hyivä, edes johonkin määrin hywä,
ja jolleiniiie siinä olisi hawaineet wirheitä,
itiin totta totisesti pitäisi-itine uuden hank-
kitnisen inielettöittyytenä ja tähtääwän ai-
noasti enämmän sekasorron aikoinsaatnista
kuin todellista hymää, tiiinkuin on osittain
ulkomaalla wiimeisen wuosisadan lopulla
ja tämän alkiipuolella tapahtunut. Mutta
silloin laitettiin wirsikirjoista pois iitto ivati-
hat, toden kristilliset wirret, ja laitettiin
uusia järjeii renkutuksia. Ia useimmat
semmoiset toirsikirjat owatkin jo saatteet
ansaitun tuomionsa. Samoja jälkiä on
ineilläkitt tamotellut se kokous "Uusia wirsiä,"
joka oit painettu Turussa 1836. Mutta
toistit on Ehdoituksen komitea tehnyt. Se
on hakenut hywäksyttyin wirsitekiäin par-
haiittinat wirret etttisiltä ja ttykyisiltä ajoilta
sekä on säilyttänyt omasta wanhasta tvir-
sikirjasta parhaimmat tvirret, korjattuina
törkeistä kieliivirheistä, muuttamata niiden
fisältöä. Näiden kieliivirhetteit korjaamisen
pidäititne hywin tärkeänä tehtäwänä, tvaikka
kyllä tiedämme, että suuri osa yhteisestä
kansasta ei pidä suurta lukua siitä asiasta.
Mutta suotakoon meille mainita jotain tä-
inättkiu korjauksen puolustukseksi. Onhau
iitaassa ivarsiti yhteisenä kauniina tapana,
että jokaitieu kirkkoon hankkima kotona en-
siit pukee yllensä puhtaat, siistit pyhämaat-
teet. Myös kirkossa istutaan kauniisti ja
sääitnöllisesti. Kuin tiyt näin hoidamme
jasiiwootittiie ulkonaista ihitiistämme, olisihan
warsin sopimatonta kielellä puhua ja laulaa
raasittua, katkottua, raiskattua, reivittyä
kieltä. Paljoa suuremmalla huolella tulee
meidän harrastaa siitä, että puhtaasta sy-
däititnestä lähtisi sett titiikaisia siistiä, hywin
soititiiivia, kauniita saitoja, niittkuin apos-
toli Paawalikin opettaa Efes. 4: 29; Fil,
4: 8. Tämä kielen korjaamattomuus tulisi
tvastedes ehkä itselle kristillisoydelle suurim-
maksi haitaksi. Meille asetetaan aina yhel-
leen uusia kansakouluja" Monta sellaista
laitosta oit myös jo itiaassatniite kaikkialla
oleiitassa. Opetusaineena iiiissä oit myös
suotnenkieli suoitialaisissa paikkakuntiissa.
Niissä opetetaan siis lapsillemme puhdasta
kieltä, opetetaatt sitä käyttäinääti puheessa
ja kirjallisesti puhtaasti ja siiwosti. Miiiä
kysyn: luuleeko kukaan sen asian iniellyttä-
tvän itsehensä ketääit tiäin opetettua lastit,
joka häitelle tyrkytetääti itiin ratkotulla,
ruotsin tnukaait taiivutetulla kielellä, kuin
wanha wirsikirjamme tyrkyttää. Ia siihen
lisäksi, kuka tviisastuu tällaisista ja tauista
samallaisiista latiseista, joita tvirsikirjassain-
me oit tukulta knin esim. tämä: "Pirut
ilmass’ ja perkeleet Pankoon paksult’ kutit
säitksee.”” Pyydämme jotakuta toanhatt wir-
sikirjan kiimasta puolustajaa hytväntahtoi-
sesti meille selittäiiiäätt, titiksi sellainenkiu
ja muut yhtä törkeät tyhjän toimittajat
lauseet omat itiin pyhiä, Jumalalle itiin
rakkaita, seurakuntaa itiin rakentatvia, us-
koa niin tvahioistatvia, siweyttä niin edis-
täiviä ettei niihiit saa kajota, eikä millään
ehdolla tvirsikirjasta poistaa?
Tahdomme sattoa mielemme wieläkin
totisemmasta asiasta. Hijwitt tunnettu asia
kautta koko tiiaamme on, että yhteinen
kansa aiwan mieluisesti kokoontuu kuii-
leitiaatt tiiaata kiertäiviä raaina.tunselittäjiä,
ja halweksiwat näidett rinnalla otitia opetta-
jiatisa, tilkiten nämät itsestänsä nousseet
opettajat selwempinä, oppiiieetiipina ja
jalotiipina, kuin omat opettajaitsa, ivaikka
ei kukaait tiedä mistä iiämät oivat oppittsa
saaneet ja kuka ttiiden oppitaidon ott tut-
kiititt ja hytväksynyt. Me kysymme syystä:
iiiistä oit katisaatt tullut sellaiiiteitoittain
opettajainsa lastaminen ja haliveksiittitten,
semmenkin Suomett kansaati, joka wielä
tähän asti suuruumassa arwossa pitää
lutheriseit uskoitsa, opettajansa ja kirkkonsa?
Omatko nykyajan opettajat tulleet wiiäräit
opiu saarnaajiksi? Sitä etitiite yleheitsä
usko. Mutta mistä oit syntynyt tämä
ioieraatitiitttitiett? Meidän makaa ajatuk-
semme oti, ettii tiiaallikkosaaritaajat woit-
taivat kiiwaiminat siiositteliattsa juitri siteit,
että ttäiität käyttätoät puheissansa ja seli-
tyksissäitsä ynnä nyrkkiä koputtamalla riiti-
saiti iiiääriii ivaithait wirsikirjan törkeiiä
realismia, kuiit sitä tvastaati opettajat saar-
noissaan käyttäwät siiwoa kieltä ja sopiwaa
sätityllisyyttä. Sellaista realismia (aineolen-
nollisuutta) tapaa useassawirsikirjait lopputiu
itiyös liitetyssä rukouksessa ja titonessa hartit-
uskirjassakitt, iiiiiikuiti: Huiitawait ääni kor-
ivessa, saita syittisille ja pyhille, jopa
paikoin Paratiisin yrttitarhassakitt, ja eititeit
kaikkia Laestadiusen saarnakirjassa. Jos
nyt näin on, niiukuitt osittain onkin laita,
niiu suotta puuhalaan pappissiwistyksen
korottamisesta, jollei samallansa myös kansan
käteeu lasketa uusia, törkeydestä siiwotuita
kirjoja, semmenkin sellaisia, kuiu wirsikirja
ja siihen liitetyt rukoukset; sillä wirsikirja
on kansamme "i-acie mecum" seurakump-
pani, sitä lukewat ja sen osaatvat nuoret
ja wanhat, sen neuwoja, opetuksia ja ati-
tainia lohdutuksia kysytään kaikissa tär-
keiiitinissä tiloissa. Lyhyesti: se on Suo-
titen kansan tutuiit kirja. Sentähden se
myös sen rakkaatta pitää; tnutta juuri
sentähden oit iititöskin suuritt huoli pidet-
tämä siitä, että se kaikin puolin wastaakiii
yletvää tehtäiväänsä; tituutoin on pian ttiiii
tapahtuwa, ettei kansa yntiiiärrä pappe-
jansa eikä papit kattsaa.
Gust. Dahlbera.
Sanauen, pari ewäsretkistä.
Talmella menee kaupungin eläinä kyllä
initkiinsa, mutta kesällä oit se ikäwistyttä-
wää: kutivat paahteiset ja pölyiset kadut
jyrinä ja tärittä niillä –– ite kyllästyttä-
tvät Jlmakaan ei kaupungissa ole niin
raitis ja wirkistäwä, kun maalla. Seiitäh-
denpä ne, joilla tilaisuutta ja ioaraa on,
inuuttawatki perheineen kesäksi maalle. Taas
tie, joiden täytyy yhtämyötään olla kau-
pungissa, kokewat huwitellaita mikä mitett-
kiit, ivarsittkiit pyhätt seutuina. Kaikista
huivituksista yksinkertaisimpia omat niin
kutsutut ewäsretket eli ntatkanteet, jotka
owat yhtä hyivittawia ja wirkistäwiä,
kun ioiattomiakin. Mitä ne sitte owat ja
miten niitä tehdään? Ne oivat retkiä kau-
pungista maalle, ja niitä tehdään itiin,
että säälitääti eivästä koriin, otetaan kah-
witieuivot, toettä ja sahtia, ehkäpä joku oltit-
pullokitt, tnyötä ja tiietittäätt kokojoukolla
lasten ja palweliain tahi tnuiden tuttaivain
kaussa joko jalkasin tahi weneellä johonkin
kauniille paikalle meren rantaan, "luonnon
heliitaan." Siellä sitte uidaatt syödään,
juodaan kahtvia, heitgitetääii raikasta iltiiaa,
katsellaati ja ihaillaan kesäistä litoittaa.
Leikkiä tityös sopii, jos niin tahtoo, ja lu-
kemistakin ivot olla utukana" Senlaiset
retket eiwät tule kalliiksi, eiwätkä waikuta
mitään muuta kun hywää, kun tie waan
siiveellisessä järestyksessä tehdään, ja tiiihiit
woi jokaineit, perheen jäseit, pienet lapset-
kin, ottaa osaa.
Ewäsretkiä tehdään kyllä paljo täällä-
kin, inittta eiwät ne näytä titin yleisiltä,
kun suotawa olisi ja kun tie owat estiii.
Tukholmassa.
Eräs wanha käsityöläinett oii kertonut,
että eittien tehtiin täiitäiilaisia emäsretkiä
Litoisiin ja että aittakitt kerran kesässä
oli tapana pitää wapaa arkipäiwä, jollotti
mentiin kisällien, oppipoikain ja kaiketi
wäeti kanssa iitainittiuiti paikkaaii ja oltiitt
siellä koko päiwä, huwitellen, itiiten paraiten
sopi. Kuinka yleinen se tapa lienee ollut,
etiittte tiedä, mutta kaunis ja erittäin
kiitettäivä se oti ollut ja olisi aliotin ylei-
seksi toieläkiii otettatoa. Senlaisia retkiä
sopisi jokaisenkin perheett-isän panna toi-
meen tväkeiisä katissa, mutta etenkin käsi-
työläisille, jotka työhuotieissaan aina otvat
tyinpeässä ilittassa, olisiwat tie sangen ter-
weellisiä sekä ruiuiiiiii että sielitii puolesta.
Taas niihin juhlaretkiiti, joita tehtaisiin
kerran tahi pari kesässä jonakuna merk-
kipäiivänä, woisi yhtyä useatiipiakiit, etenkin
samaa ammattia harjottatvia, perheitä, jos
niin tahtoisi. Silloiu sitte keskusteltaisiin
ammattiin kuuluwista asioista, päiioän
kysyitiyksistä ja iitiiista, pidettäisiiu puheita
ja itiin. Senlaiset retket eiwät aiuoastaan
olisi hupaiset aikanaitsa jokaiselle, titittta
tie toaikuttaisitoat iityös paljon hymää
hallitus" ja huoiie-wiieti keskinäisiiii olo-
suhteisiinkin.
Kiistaa Hor.it’in hairahdus,
lIatkoa ii:oon 29")
Minä olitt kuiteitkiti siitä, ttiitä olin kuul-
lut ja ttähiiyt, tullut ivar-riaksi luulossani,
ettii tässä edessäui oli lapsi Tidön ratinalta
sekä että rakuittia ei ollut muu kuin Märta
neitsyn mies. Sitä lujemmaksi käioi siitä
päätökseni päästä totini puheille, iitaksoi
niitä titaksoi. Hänen kauttansa minä ett aitio-
astiian tvoiiiitt saada warutoja tietoja sota-
iitarsalkiti suhteen, toaatt woin myös tulla
ivälikappaleeksi, joka saisi selkoa tästä lapsi
itaralle tehdystä petoksesta ja ilmiantaisi
pettäjän. Kuitenkin tuli mieleni leivot-
toittaksi tuosta puheesta rouiva Kristiinasta.
Sillä minun karmissani se kuului, kuin
hän olisi elämän ja kuoleman waiheilla,
ja minä hywin tiesitt, millä mielellä jalo
sotamarsalkki olisi, jos jotakin senlaista
olisi tapahtumaisillaan.
No itiin, minä nousin hiljaa penkiltä —–
tarpeetonta olikin tässä herättää mitään
suurempaa huomiota ja wieraita miehiä
totiuittaa — lykkäsin luukun warowaisesti
läwelle ja käivitt hiljaa owelle sekä astuin
ulos kuwasta. Onneksi walaisi kuu tuwan
toista puolta, niin että se, missä minä
seisotti, oli sywässä warjossa. Minua
nähdä oli melkein tnahdotonta, kun ei ku-
kaan arwannut, että täällä yösydännä
löytyi wakojia, ja minua kuulla oli yhtä
mahdotonta, sillä itiin hiljaa sain owen
kääntytnääii saranoillaan. Täinä waro-
waisuus ei ollutkaaii sentään tarpeen.
Kaksi ihttiiswarjoa lähti ulos tumasta.
Toisen minä tunsin ltiiviläiseksi rakuunaksi.
Toinen oli lyhytläntä, lihawa mies. He
oliwat keskenänsä wilkkaassa puheessa, josta
en kuitenkaan woinut muuta kuulla kuin
pari katkonaista laitsetta.
"Tärkeätä on ettei hän liian aikaisin
palaa", lausui rakuuna ja toitteti wastasi:
"Hywä, hywä, kyllä hän on wiipyivä . . .
eipä kukaan laahaa häntä mukanansa".
Rakuuna sanoi jotakin, jota ett woinut
kuulla, tnutta minä woin käsittää sen
siitä mitä toinen wastasi:
"Kelpo ratsumestari ei ole häntä pääs-
täioä, kun hän kerran on saanut hänen
haltuunsa"!
He katosimat puitten toarjooii talliraken-
ttukseit kolidalla. Rakuuna aikoi tietysti
rieittää ratsastamaan joutuakseen rykment-
tiinsä, ja toisella oli tuonenlaista puhut-
taioaa hänen kanssaan etineit lähtöä. Oli
kyllä ivaroinatotita iitinulta, etten hankkinut
itselleni tietoa tässä kohden, tnutta yhden
tekewä oli tiitelestäni, jos hän tulisikin
äkkiarwaaittatta kitttppuuni. Sillä minä
olin lujasti päättättyt, mitä minuti tuli
tehdä.
"Miitä astuin reippaasti nurkan ohitse
tiiwait pääpuolelle, jossa se owi oli olewa,
josta nämä molemmat oliwat tulleet ulos.
Se löytyikin siellä ja lukitsetnatottiia, joko
he sitten pelkäsiwät liiallisen warowaisuuden
katitta syttiiyttäwänsä epäluuloa taikka he
eiwät tietäiteet inistääu pelosta, mikä
tawallisissa oloissa ei olisi ollutkaan tar-
peellista.
Sisällä oli jotensakin pimeätä, sillä
pietti ikkuna oli pihan puolella. Minä
näin kuitenkin tarpeeksi, mitä sisällä oli,
tviipytiiättä löytääksetii sen huoneen owen,
jossa tyttö parka oli. Mutta tämä owi
oli teljetty sillä tawoin, että haka tällä
puoleti oli laskettu tttäärlyyn. Tyttö
oli siis todellakin mankina, ja ikkuna, josta
kuu paistoi hänen huoneesensa, oli aitvan
korkealla sekä sitä paitse rautaristikolla
warustettu, niiu että h änelle oli tiiahdo-
touta sett kautta paeta.
Kun minä tulitt huoneesen hänen luo,
oli hän wielä polwillaan rukoiletnassa.
Miim käiviti esille ja laskitt hiljaa käteni
häiteti päättsä päälle ja lausuin, kohta
ilmoittaakseni että tulin hänen ystäwätiä
enkä hänen wiholliseita:
"Jumala sinua siuttatkoon, lapsukaiseni"!
Hän hypähti ylös kepeästi ja nopeasti,
mutta noissa suurissa, sittisissä siltnissä
ei olliit pelkoa, tvaait mielen lujuutta,
joka samalla itiiiiiia ihmetytti ja ilahutti.
Oleii kuitenkin itse useiit huomannut mikä
ihmeellinen tvoiitta sielua rauhoittaa ja
wahwistaa löytyy palamassa rukouksessa,
olkoonpa kuitika yksinkertaineti hytvättsä. Ja
tämä köyhä tyttö lienee osaimut oikein
fiia tehdä.
Alussa luuli hän iitinun rakuunan
ystäioäksi, johon hänen tulisi luottaa, mutta
titoitta saitaa ei tarwittu selitykseksi, eit-
tienkuitt hitti ilokseen huotriasi titittutt ole-
toait toiseit, johon hän ivot luottaa. Minä
iituistutiii häntä siitä illasta, jolloin hän
löysi kalliiit soriitukseit, sekit sanoit! sit-
teinitiiii saaneeni tietää, ettei soritius kui-
teitkaatt päässyt omistajansa halttiiin.
"Ia nyt oit sormus täällä", sanoi hän
ja häiteti silmänsä paloitoat toihasta”,
täällä tiioii iitieheit hallussa . . ,”
"3)iakuunanko", kysyin minä häntinäs-
tyeit. Sillä minä en tahtonut sellaisen
häpeäpilkutt löytywäksi kessäkään kuiiittkaan
foklIiIi-inl.
"Ei, tuolla toisella", wastasi hän,
"mutta molemmat he kituliimat samaan
ivyhteeit, ja se, joka pitää kaikki langat
kädessääit, ei ole kukaan muu kuin Märta,
hän, kamarineitty, joka wielajou rouwa
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
