- Project Runeberg -  Albert Engströmin Piirroksia ja Juttuja /
1:3

(1925) Author: Albert Engström
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.


illustration placeholder
Ill. ALBERT ENGSTRÖM

Pekka Pirkko on haudannut eukkonsa. Haudalla seisoo hän ja naureskelee.
<sp>Pappi<(sp>: — Mille ihmeelle Sinä täällä naurat, Pekka?
Pekka: — Hah, hah! Enhän voi muuta tehdä kun muistan tässä
uinka monta hauskaa hetkeä meillä oli yhdessä.

Jansonin jutku.



Ehei, päällysmies, mikään lainrikkoja en ole
koskaan ollut enkä tulekkaan olemaan, sanani siitä!

— Janson on kettu, sitä hän on! Mitä hänellä
esimerkiksi oli tekemistä Pikkuluodolla toissa päivänä?

Sielläkö? Etsiskelen siellä isäukkovainaan vanhaa
turskaluotoa aina kun mulla vaan sattuu olemaan
joutilas päivä. Nähkääs, ukko ja Pitkänpaaden Österberg
joutuivat riitoihin ja Österberg meni ja sahasi poikki
sen Pikkuluodon vanhan petäjän joka oli ainoa merkki
— senkin saaturin rosmokähnys — ja sen perästä on
ollut hiton vaikea löytää luoto. Ja sieltäkun aina sai
ihan mälyttömästi turskia!

Turskikaa sinne ja turskikaa tänne Janson, mutta
kun olimme siellä eilen, oli Pikkuluodolla nuotion
jätteitä ja ruohistossa röykkiö tyhjiä saksalaisia
säilykepurkkeja. Tuoreita jälkiä, Janson, ja ne olivat lisäksi
sytytelleet tulta virolaisilla sanomalehdillä!
Kuulkaapas, Janson, ei hän ollut merellä turskanpyynnissä
siinä ilmassa! Saku Erikson sanoi muuten nähneensä
Jansonin nousseen maihin Pikkuluodolle — ainakin
oli Jansonin vene hävinnyt näkyvistä luodon taa, kun
hän purjehti ohi.

Saku, senkin tallus ja psalminlukija! Jos
päällysmies uskoo kaikkea mitä sananlukijat hänelle syöttävät
niin taitaa autuaaksitulemisen käydä niin ja näin. Mutta
loppujen lopuksi, piru tässä seisköön ja jutelkoon
päällysmiehen kanssa, kun kerran aijotte minusta
vängällä lainrikkuria. Haluatteko sanoa minulle uudestaan
todistajain kuullen mitä nyt olette silmilleni syytänyt?
Ei, sitä hän ei uskalla! Olen elänyt pitkän ikäni
rauhassa lain ja profeettain kanssa ja nyt olen liian vanha
tekemään mitään konnankoukkuja. Jätättekö minut
rauhaan tahi — — —.

— No, no! Ei nyt kiivastuta, Janson, mutta uskonpa
puheitanne sen verran kuin uskon. Halusin vaan sanoa
että pitemmän päälle ei tuo salakuljetus mitään
siunausla tuo ja riskikin on siksi toisekseen liian hikinen.

— Kyllä kai se ainakin päällysmiehelle ja tullimiehille
siunaukseksi kääntyy kun teette takavarikon toisensa
jälkeen! Mutta älkää pistäkö nokkaanne minun asioihini,
senkin saakurin nuuskijat — — —

— No, no, Janson, meinasin vaan — — —

— Annan palttua sille mitä
meinaatte, haluan vain että saisitte
tietää huutia. Älä seiso siinä enää
nokittelemassa, helkutin kukonpoika.
Ihan henkeäni salpaa kun sinua
katselen. Ja pane mieleesi että ukko
Jansonissa on mistä kiinni ottaa,
siks’toisekseen! Laputa tiehesi sillä
pian alan nähdä punaista. Niin, niin!
Heiluta kinttujasi vaan ja nopeaan
äläkä häiritse minua luvallisessa
ammatissani, nuuskijapiru!

— Pidänpä Jansonia silmällä
vaan, mutisi tullipäällysmies
tallustellessaan alas laiturille jossa
tullipursi odotti. Janson sylkäisi lähtijän
jälkeen kauniin lakritsin värisen
kaaren ja ryhtyi ankeriasrysäänsä
laittelemaan.

Kolme päivää myöhemmin
ilmestyi Saku Erikson tullituvalle ja
pyysi saada tavata päällysmiestä. Hän
oli hyvin salaperäinen ja kuiskutti
haluavansa jutella kahdenkesken.
No, sehän kyllä kävi päinsä. Hän
ei halunnut että tullimiehet
tietäisivät hänellä olevan osuutta asiassa
sillä hän halusi elää rauhassa
naapureittensa kanssa. Mutta asiat ei olleet oikealla tolallaan
heillä päin. Tänään aamulla, juuri auringon noustessa,
kun hän suosi merelle silakkapyydyksilleen kuuli hän
jonkun moottorin sätkyttelevän karien takana. Hän otti
merikiikarinsa ja huomasi että Pikkuluodolla oh väkeä.
Silloin laski hän suoraan Isoukolle, kiipesi sen huipulle
valkean merimerkin luo, ja sieltä näki hän että
Pikkuluodon ja mantereen välissä makasi suuri moottorivene
ja miehiä oli jolleineen sen ympäristöllä hommassa, joka
näytti kuin kalastamiselta. Ja hetken perästä lähti
moottori merelle päin. Se oli oikein pikamenijä, sillä
ei viipynyt kauankaan ennenkuin se katosi näköpiiristä.

— Sepä hyvä, Saku! Mutta kuuleppas, sanos oletko
koskaan kuullut puhuttavan jostakin vanhasta
mainiosta turskapaikasta Pikkuluodon luona? Ukko Janson
väittää etsiskelevänsä sellaista, jonka hänen isänsä
aikanaan tunsi mutta josta he sitten häipyivät kun
Pitkänpaaden Österberg vihoissaan kaatoi
merkkipetäjän.

— Ei tunneta! Taitaa olla Jansonin juttuja vaan.
Eikä hän siellä koskaan ennen ole oleillut muuta kuin
nyt ihan viime aikoina, mikäli minä tiedän, ja
luulisihan minun ainakin sen huomanneen.

Mainiota, Saku! Voitkos suunnilleen selittää sen
paikan, jossa näytti kuin ne olisivat kalastuspuuhissaan
soudelleet?

— Kyllä, jotenkin tarkkaan!
— Sitten on parasta että seuraat mukana iltapäivällä.
Siitä voi Sakullekin herua sievoiset penniset jos
onnistumme takavarikoimaan. Ja mitä naapurisopuun tulee
niin pysyy salaisuus kyllä tullilaitoksen omana. Otamme
Sakun venheen peräämme ja sitten purjehdimme
salmeen Rumparin ja Kuusiluodon väliin; sieltä ei meitä
näy. Siellä odottelemme pimeää ja soudamme sitten
hiljoilleen Pikkuluodolle päin. Nythän on alakuu ja
pilvistä niin että se sopii mainiosti. Jos jotakin
yritetään maihin yöllä niin iskemme miehet kiinni itse teossa.
Onko Saku mukana tässä?

— Eeei, päällysmies, sitä,en voi. Minun täytyy ulos
ankeriasmertoineni illalla — ei minulla ole aikaa
odotella ja oleilla koko päivää nyt kun ankerias on alkanut
liikkua ja ilma on niin sopiva — ja siksi toisekseen en
haluakkaan, sillä se tulisi kuitenkin tietoon ja silloin
joudun ikuisiksi ajoiksi koko saariston hampaisiin, Eeei,
mukaan en tule, päällysmies!

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Sat Dec 9 21:39:30 2023 (aronsson) (download) << Previous Next >>
https://runeberg.org/eapiirrok/0003.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free