Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - 11. Pohjoiseen pitkin rantaa. Eskimolaisia
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
HÄMMÄSTYTTÄVÄ KOHTAUS.
197
huomata, mistä kohden on jääteliä käsiteltävä, ymmärtää miten
voimat ovat parhaite käytettävät, ja kun on jäätelit saanut
erilleen toisistaan, niin on käytettävä silmänräpäyksessä
tilaisuutta veneiden kulettamiseen läpi; sillä jäätelit heti
kulkeutuvat yhteen ja joll’eivät veneet ole siihen läpi, niin ne ilman
armoa musertuvat. Usein kävikin niin, että Sverdrupin vene,
joka kulki viimeisenä, pusertui telien väliin, niin että kylet
olivat mutkalla jäätelin reunain mukaan; vaan vene oli joustava
ja aina viime silmänräpäyksessä suljahti läpi, niin ettei mitään
onnettomuutta tapahtunut.
Lopultakin päästiin Kap Adelaerin ohi ja kulimme yhä
kiinteän jään läpi pitkin rannikkoa pohjoisessa olevaa nientä
kohti, jonka olen nimittänyt Kap Gardeksi. Tänne pääsimme
puolenpäivän aikaan ja päätimme laskea maalle vähän
syödäksemme ja nukkuaksemme, joka olikin tarpeeseen tehtyämme
ankaraa työtä enemmän kuin vuorokauden. Suurella vaivalla
olimme saaneet veneemme jyrkälle kalliorannalle, tehneet
telttamme ja olimme juuri punnitsemassa päivällisruokaamme, kun
tapahtui jotakin ihan odottamatonta ja meistä melkein
uskomatonta.
Päiväkirjassani olen tapauksesta sanonut:
»Eilen (heinäkuun 30 p.) puolenpäivän aikaan (11?)
uskomattoman vaivaloisen kulun jälkeen kiinteässä jäässä me olimme
nousseet maalle — sanokaamme toistaiseksi paikkaa Kap ... —
Karra akungnakin pohjoispuolella, syödäksemme vähän ja
leväh-tääksemme muutamia tunteja. Edessämme oli pelätty Puisortok,
vaan toivoimme vielä samana päivänä pääsevämme sen ohi.
Syödessämme, tahi oikeammin, valmistellessamme ruokaamme,
kuulin kalalokkien ja muiden vesilintujen huutojen seassa ääniä,
jotka ihmeellisesti olivat ihmisäänien kaltaisia. Minä huomautin
siitä toisia; vaan ihmisten kohtaaminen näissä seuduissa oli niin
uskomatonta, että me pitkän aikaa puhuimme kaakkureista ja
muista samallaisista linnuista, joita kuitenkin täällä on
kuka-tiesi yhtä vähän kuin ihmisiä. Me kuitenkin vastasimme pari
kertaa huutoon. Huuto lähestyi.
»Juuri kun lopettelemme syöntiämme, kuuluu huuto niin
selvään ja niin läheltä, että useimmat hypähtävät pystöön.
Muuan vannoo, että se ei ollut mikään kaakkuri, ja
kaakkuri-teorian jyrkimmätkin puolustajat näyttävät epäröiviltä. Ei vii-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
