Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - 15. Viimeinen telttapaikkamme itärannalla. Ensimmäinen retki sisämaanjäälle
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
VIIMEINEN TELTTAPAIKKAMME ITÄRANNALLA.
nikkoa pitkin. Kahvi ja iltanen nautittiin vuorella veneiden
luona mitä hilpeimmän mielialan vallitessa; lappalaisetkin
näyttivät tyytyväisiltä. Me tunsimme tyydytystä saavutettuamme
ensimmäisen pyrkimysperämme ja voitettuamme tämän
vaikeuden. Vaikein osa matkaa oli tosin jälellä, vaan siellä oli
kiinteä maa ja varmempi jää kulettavana, eikä ajelehtavia jäitä
ja veneitä, jotka voivat musertua millä hetkellä hyvänsä.
»Seutu, joka oli ympärillämme, ei varmaankaan
monestakaan olisi näyttänyt niin kauniilta kuin meistä. Harmaita
gneissikallioita, joilla olimme, sitte molemmin puolin
juoksu-jäätiköitä, jotka ulottuivat mereen saakka. Sumu oli taas vähän
haihtunut, jotta silloin tällöin Kiatak näkyi. Meressä siellä
täällä vasikkajäitä uiskenteli. Kaikki oli harmajan ja valkean
sekotusta, siellä täällä sinistä joukossa — ilma harmaja, meri
lyijynharmaja valkeine jäämöhkäleineen, kalliot harmaita,
valkoista lunta ympärillä ja sitte vähän sinistä jäätikön railoissa
suoraan yläpuolellamme, ja vasikkajäämöhkäleissä meressä.
Vaan mielessämme ei ollut harmaata ollenkaan.»
Me löysimme hyvän telttapaikan vuorella, ja keveällä,
iloisella mielellä me kaikki menimme sinä iltana levolle.
Elokuun 11 päivänä oli ihana ilma. Telttamme edustalta
näkyi sininen meri, joka vyöryi auringon paisteessa; ainoastaan
siellä täällä näkyi yksinäisiä jäävuoria ja vasikkajäitä
uiskentelevan himmeävärisellä syvyydellä, jonka yli aallot vyöryivät,
välkkyen aamuauringon valossa. Etelässä näkyi Kolberger
Heide kohoavan lumi- ja jääjoukkoineen ja monine
nunatakei-neen. Edessämme idässä kohosi mahtava, keilamainen Kiatak
sinisestä syvyydestä pilvetöntä, kirkasta elokuun taivasta kohti.
Tästä jättiläisestä ja kaikkialta pohjoisessa päin maajää
levitti valkoisen jääjoukkonsa horisonttiin. Rantamalla nämä
jääjoukot muuttuvat aina sinisemmiksi, rikkinäisemmiksi ja
rot-koisiksi, kunnes ihan meren rannassa päättyvät korkeaan,
onkaloiseen jääseinään. Näistä sinisistä jääseinistä ne monet
vasikka-jäämöhkäleet, joita uiskentelee ympärillämme, putoavat jymisten
Ylhäällä sisämaanjää leviää yhtenäisenä valkopintana, jossa
vain siellä täällä näkyy sinisiä juovia. Kaukana sen pinta
katkeaa näkyvistä; valkoisena ja melkein lämpöisenä kuvastuu se
sinivihreää taivasta vasten.
Täällä ei kuule monta ääntä. Ainoastaan tiirain huuto
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
