- Project Runeberg -  Hihhuleita : Kuvauksia itä-suomesta /
52

(1890) Author: Jac Ahrenberg Translator: Aatto Suppanen
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (TIFF) - On this page / på denna sida - Sidor ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

Älä lörpöttele turhia, vastasi Tobias tyynesti,
veti kintaan pois oikeasta käpälästään ja pudisti
säveästi venäläisen ojennettua kättä, yhä ahkeraan
maiskuttaen ja imien sikariansa. Hän ei muuten
ollut tottunut sellaisiin kapinoihin, vaan poltteli
mieluimmin piippunysällään Venäjän lehtiä, mutta
nyt hän oli päivän kunniaksi tuhlannut viisi penniä
Villmannin prima-sikariin, ja se ei ollut,
varsinkaan vastfalkajalle, helppo pitää tulessa.

Hevosystäväin »seuran puheenjohtaja ja
neu-vosmies Holm tulivat nyt katselemaan Jaloa ja
tervehtimään sen isäntää. Tobias ojensi känsäisen
käpälänsä kreiville, joka ylhäisesti pudisti sitä,
samalla lausuen pari huomiota Jalon
kunnollisuudesta ja hyvin luultavista toiveista kilpailussa.

Pullinen oli kreivin ja neuvosmiehen
ruotsalaisesta keskustelusta kuullut sanan tai pikemmin
nimen, joka ihan sähkötti hänet. Neuvosmies oli
maininnut Vilpasta ja kreivikin oli toistanut sen
nimen. {Tobias tunsi ilmasta, että Jaloa punnittiin
Vilpasta vastaan; sillä jos oli yhtään, joka voi
kiistellä voitosta Jalon kanssa, niin oli se juuri
Vilpas. Aina varsasta asti oli Tobias tuntenut ja
pitänyt arvossa naapurinsa Vainikan paljon
lupaa-vaa nuorta oritta, ja monta ja kiivasta väittelyä
olivat nämä molemmat naapurit ja vihamiehet
kiistelleet lemmikkiensä ansioista. Jalolla oli tosin
puolellaan suurempi kokemus, saavutettu
monivuotisessa ajossa, mutta Vilppaalla oli sen sijaan
pontevuutta, niin että se kykeni panemaan
parastansa ihan viime henkäykseen asti. Niin kauan,
kuin Vainikka itse ajoi Vilpasta, ei ollut mitään
vaaraa, koska Vainikka aina kadotti malttinsa ja
ajoi hevosensa neliseen, joka turmeli kaikki tyyni.

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Sun Dec 10 07:00:20 2023 (aronsson) (download) << Previous Next >>
https://runeberg.org/hihhuleita/0060.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free