Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Kevätlukukausi 1926
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
I I 2
LXX I 2 Elämän auetessa
maan sen, mutta nauroin vain. Ilkka haki sen, mutta sanoi, että
nyt minä saan ainakin puhdistaa sen, ja kun en ottanut sitä, heitti
hän sen vasten naamaani. Tämä oli mielestäni jo liikaa, karkasin
hänen kimppuunsa ja ravistelin häntä. Lopuksi heitin yhä
kuraisen lakin hänen naamaansa; se oli tarkoitettu naamaan,
mutta (lakin onnettomuudeksi) Ilkka väisti ja lakki lensi —
uudestaan kuraan. Nyt tietysti hain sen ja selitin Ilkalle, että
se oli erehdys, lakki oli tarkoitettu hänen naamaansa eikä
kuraan, ja pyysin »hyvin kohteliaasti» anteeksi. Koko luokka
suorastaan puuskutti, kaikki haukkuivat minua ja pojat olivat
kuin lautapäähärät ja Anikin selitti, että saisin hävetä. Kiitin
kohteliaasti ja yritin selittää joukolle, etten tahallani ollut sitä
tehnyt. Näin sen kuitenkin turhaksi, sillä tuntuuhan aivan
järjenvastaiselta, että kaksi kertaa heitän »erehdyksestä» toisen
lakin kuralätäkköön. Kukaan ei tietenkään uskonut minua.
Menin pää pystyssä sisään, pujahdin ensimmäisen luokan
eteiseen, huuhtelin hiukan Ilkan lakkia ja pesin kasvoni. Sitten
kiiruhdin muiden jäljessä ylös ja asetuin näennäisesti rauhallisena
paikalleni. Uusi haukkumasanojen kuoro tervehti minua,
mutta en ollut sitä huomaavinanikaan. Ani toisti äskeisen
ilmoituksensa, ja minä vastasin yhtä kohteliaasti. Olin hirveän
häpeissäni ajattelemattomuudestani ja niin epätoivoinen siitä,
että kaikki minua halveksivat. Seuraavan välitunnin pysyttelin
erilläni. Enemmän kuin luokan epäsuosio koski minuun se,
että minun kunniani nimessä oli tietysti puhdistettava tuo lakki
ja että Ani ja Biittu ja Kati olivat minua vieroneet. (Tuo voi
olla vain kuvittelua, mutta eivät he ainakaan lähestyneet minua
niinkuin ennen, ja tietysti, kun sen huomasin, niin minä
vieroin heitä.) Kaikista kipeimmin tietysti koski oman itseni
ylenkatse. Tunsin näet, että olin tehnyt väärin ja että on
halpamaista tahrata toisen vaatteita ja että olisin itse samalla tavoin
tuominnut tuota »konnaa». Enhän voinut millään todistaa
heille, että en ollut tarkoittanut sitä.
Sitten kello soi, ja minä yhdyin riviin, koettaen olla
mahdollisimman luonnollisen näköinen. Se oli jotakuinkin vaikeata,
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
