- Project Runeberg -  Elämän auetessa. Koulutytön päiväkirjoja /
78

(1939) Author: Saima Harmaja
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Kesä 1926

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

I I 2 Elämän auetessa

kodin ulkopuolella, hän tahtoo miehen elämän oikeudet. Ja
mielestäni on väärin, on ikiväärin, ellei hänelle niitä anneta.
Ja uskon, että se on Jumalan tahto.

Se on selittämätöntä!

2. 7. Torstai.

Ani on täällä. Se on hurmaavan hauskaa. Ja nyt on minun
mentävä Ahtialaan. Terve! Jatkan huomenna. Olen näet
siellä yötä. Suurenmoista!

2. 7. Perjantai.

Ei ollut niinkään suurenmoista. Me näet luimme ääneen
Conan Doylea, ja siinä oli niin kammottava kertomus. Se
oli hirveää. Minä aivan vapisin. Tiedäthän, että olen
heikkohermoinen ja altis vaikutuksille. Kertomuksen lopussa olin
kuin sairas. Se oli todella kaameaa! Rupesimme
keskustelemaan sen loputtua. Ehdotin, että kuvaisimme toisillemme
ihannemiehemme. Ajattelin aivan oikein, että se antaisi
mietiskelyn aihetta.

Lea kuvasi ensin, ja me kuuntelimme hetken. Mutta ilmassa
oli jotakin niin kammottavaa. Minusta tuntuu, kuin olisin
hengittänyt kummituksia sisääni. Istuimme yksin Ahtialan
suuressa tyylikkäässä salissa ikkunan ääressä kaikki kolme.
Kello oli noin 12, ja ulkona oli pelottavan rauhallista ja
hämärää. Ani ja minä istuimme sylikkäin, olin kertomuksen aikana
pyytänyt häntä muuttamaan viereeni. Sitten Lea kuvaillessaan
sattui saamaan kasvoilleen jonkin kummitusmaisen, verhotun,
kaamean ilmeen, ja se hermojännitys, jossa olin ollut kaiken
iltaa, äkkiä purkautui. Kirkaisin heikosti, enkä epäile,
etteivätkö Lea ja Ani hätkähtäneet. Heittäydyin selittämättömän
pelon vallassa taaksepäin, ja Lea sanoi perästäpäin, että olin
aivan kauhistuttavan kaamean näköinen ja että silmäni
tuijottivat aivan kuin erään mielipuolen silmät, jonka hän oli nähnyt,
ja käteni olivat jäykät ja sormet koukistuneina. Tytöt alkoivat
säikähtyneinä luulla, että olin vakavasti sairas. He ehdottivat,
että menisimme nukkumaan.

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Sun Dec 10 07:55:58 2023 (aronsson) (download) << Previous Next >>
https://runeberg.org/hselaman/0082.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free