Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
— 62 -
»Suoraan sanoen, neiti Hemmer — olin
niin väsynyt ja alakuloinen — ja rupesin
kaipaamaan teidän tyynnyttävää läsnäoloanne.
Siksi olin niin rohkea että tulin tänne."
Samassa loi iltapäiväaurinko
heloittavim-mat säteensä huoneeseen, ja sekö lie ollut
syynä siihen, että Annasta ja Hartista kaikki
näytti kirkkaammalta kuin äsken.
Päiväpaistetta, päiväpaistetta kaikkialla.
»Kiitos että tulitte", sanoi Anna ja ojensi
kätensä Hartille, joka puristi sitä.
Ja sitten ne tulivat sanat vallan itsestään.
Kaikki kävi yhfäkkiä niin luonnolliseksi. Hart
kertoi olostaan Alppilassa ja kaikista raskaista
mietteistä sen jälkeen. Ja Anna kertoi kuinka
hän niin mielellään jo aikoja sitten olisi
tahtonut sanoa jotain lämmittävää ja
osanotta-vaa, mutta eihän hän, ihmisarka, kömpelö
olento ollut osannut. Ja sitten he puhuivat
Hartin töistä, perhoskirjasta ja tunneista.
Omituista kyllä Hartista nyt tuntui vallan
luonnolliselta puhua töistään naiselle, vaikka
hän muutama tunti sitten oli harmistunut,
kun Vilma Aarnio niistä mainitsi.
Kuinka kauan he lienevätkään istuneet
siinä ja puhelleet. Ei kumpikaan huomannut
ajan lentoa. Siinä oli heidän hyvä olla.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
