Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
- 70 —
„Sinä näytät rupeavan elpymään näin
lukukauden lopussa, kun me muut olemme
väsymyksestä nääntyä", sanoivat
Yksityis-lyseon opettajat Annalle, mutta sen enempää
ei kellään ollut aikaa ottaa osaa hänen oloonsa.
Hän sai rauhassa ja hiljaa nauttia onnestaan.
Vasta kun kaikki ihmiset alkoivat puhua
maalle menostaan, ymmärsi Anna, että kohta
piti hänenkin lähteä isänsä kanssa pois
Helsingistä Haapasaareen läheisessä saaristossa,
missä professori aina vietti kesäkuukaudet.
Ja se merkitsi, että hänen piti erota Hartista.
Tuo ajatus koski niin peloittavan
kipeästi. Erota, erota juuri nyt, kun hän oli
löytänyt hänet. Vaikkei hän osannut selittää
mitä hän kaipasi ja miksi Hart oli tullut
hänelle niin välttämättömäksi. Joka päivä
he olivat tavanneet toisensa, puhuneet
jokapäiväisistä töistään ja toimistaan — ei muuta.
Ja kumminkin he molemmat tunsivat, kuinka
joka hetki vei heidät lähemmäksi toisiaan.
Mutta nytkö heidän piti erota? Anna
Hemmer ei voinut kestää tuota ajatusta. Hän ei
tahtonut, ei voinut enää olla yksin — oh,
koko hänen elämänsä tähän saakka oli
kulunut yksin. Nyt hän vihdoinkin tahtoi pitää
kiinni tuosta ainoasta ystävästä, jonka hän
oli löytänyt.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
