- Project Runeberg -  Pieni Tietosanakirja / II. Isopurje - Maskotti /
1105-1106

(1925-1928) [MARC]
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (TIFF) - On this page / på denna sida - Liitonmaja-Liivatesilkki

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has been proofread at least once. (diff) (history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång. (skillnad) (historik)


Liitonmaja, pyhä teltta l. maja, joka
israelilaisilla oli mukanaan korpivaelluksen
aikana. Sen edustalla Mooses ja Jahve
kohtasivat toisensa.

Liitto, (kansainvälisessä oikeudessa)
sopimus, jonka kaksi valtiota tai
useammat valtiot yhteisten valtiollisten asiain
ajamista varten ovat keskenään tehneet,
sekä sellaiseen sopimukseen perustuva
suhde. Ahtaammassa merkityksessä l:lla
tarkoitetaan ainoastaan hyökkäys- ja
puolustus-l:ja.

Liitto, oululainen, maalaisliittolainen
sanomalehti, per. 1906.

Liittoakseli, sivuakseli,
konjugaattiakseli,
hyperbelin pääakselia
vastaan kohtisuora, suora, tai erittäin se
osa tästä suorasta, jonka pituus on sama
kuin sen janan (CC" kuvassa art.
Hyperbeli, I os., p. 1298),
minkä asymptootit leikkaavat huipun kautta,
kulkevasta pääakselia vastaan kohtisuorasta
suorasta. — Liittohyperbeli,
konjugaattihyperbeli. Annetun
hyperbelin l. on se hyperbeli, jonka pääakselina
ori annetun liittoakseli ja liittoakselina
annetun pääakseli.

Liittokansleri (saks. Bundeskanzler),
Itävallan hallituksen päämies (pääministeri).

Liittokuntain sodat ks. Ranskan
vallankumous
ja Napoleon.

Liittolaiset, maailmansodan aikana ja
jälkeen käytetty nimitys n. s. ympärysvalloista.

Liittolaissota. 1. Ateenan 357-355 e. Kr.
liittolaisiaan vastaan käymä sota. —
2. Rooman ja Italian liittokansojen sota
90-88 e. Kr.

Liittoneuvosto (saks. Bundesrat).
1. Saksassa 1871-1919 toiminut osavaltioiden
hallitusten edustajien muodostama
valtakunnan ylin hallitusvirasto, nyk. sen
nimenä on Valtakunnanneuvosto (saks.
Reichsrat). — 2. Sveitsin liittovaltion
hallitusvirasto.

Liittopankki o.-y. (ruots. Ab.
Unionbanken
), Helsingissä, per. 1924,
osakepääoma 100 milj. mk., vararahasto 28 milj.
mk., haarakonttoreita 60. Pankki on
muodostunut 1920 perustetusta Suomen
Liittopankki o.-y:stä
(ruots.
Unionbanken i Finland), joka syntyi
Vaasan Osakepankin, Turun Osakepankin ja
Landtmannabankenin yhteenliittymisestä.

Liittovaltio, useitten valtioitten
muodostama suvereeninen valtio, jossa
yhdistyneet osavaltiot yhteisesti kannattavat
yläpuolellansa olevaa keskusvaltiovaltaa.
L. on siis todellinen valtio ja sellaisena
sillä on oma pysyväinen, osavaltioista
riippumaton valtiovalta, mutta tämän
vallan muodostamiseen ja harjoittamiseen
osavaltiot ottavat osaa, Joskus, erehdyttävästi,
osavaltiosta käytetään nimitystä l.

Liittävät kielet l. agglutineeraavat
kielet
ks. Kieli.

Liitu, etupäässä huokoseläinten mutta
myös muiden kalkkikuoristen pikkueliöitten
kuorista muodostunut löyhä, valkoinen
kalkkikivi, tavallisimmin liitusysteemiin
kuuluva. Suuria l.-kerrostumia on Kanaalin
kahden puolen, Luoteis-Saksassa, Tanskassa
ja Skånen lounaisosassa. — L.-maali on
lietettyä l.-jauhetta. Puikkoina kaupassa oleva
l. on saatu jauhamalla l.-kiveä ja liettämällä jauhe.

illustration placeholder

Liitu. Ohut levy

vahvasti suurennettuna.



Liitukausi, mesotsooisen
maailmankauden viimeinen ajanjakso, jonka
muodostumat jaetaan kahteen ryhmään:
ala- ja yläliituun. L:n ilmasto oli lämmin;
meri peitti suuret osat nykyisiä
mantereita. Kasveja: vanhimmat tunnetut
koppisiemeniset, m. m. norkko- ja
magnolia-kasveja. Eläimiä: harvoja
imettäväisiä, hammaslintuja, erilaisia
matelijoita (hirmuliskot kuolivat
sukupuuttoon).

Liitupaperi, ohuella liitukerroksella
päällystetty paperi; käytetään kuvien ja
loistoteosten painattamiseen.

Liitusysteemi, liitukaudella syntyneet
kerrostumat.

Liiv, Juhan (1864-1913), vir.
kirjailija, Teoksia: novelleja ja runokokoelma
,,Juhan Liivi luuletused".

Liivari (ruots.), kolmikulmainen purje
aluksen siinä keulataakissa, joka lähtee
keulamaston prammisaalingista ja tulee
liivaripuomiin.

Liivaripuomi (ruots.) ks. Kokkapuomi.

Liivate, gelatiini, šelatiini,
liimaa puhtaimmassa muodossaan; valmistus
ks. Liima. Kaupassa ohuina, tav.
värittöminä lehtinä, jotka paisuvat
nopeasti kylmässä vedessä ja liukenevat
lämpimään veteen värittömäksi nesteeksi,
joka jäähtyessään hyytyy, gelatinoituu.
Gelatinoitumiskyky häviää, jos l:tta
keitetään kauan. Aldehydi, aluna, tanniini
y. m. tekevät l:n liukenemattomaksi,
kromaatit vasta valon vaikutettua.

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Mon Dec 11 15:14:57 2023 (aronsson) (diff) (history) (download) << Previous Next >>
https://runeberg.org/pieni/2/0611.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free