- Project Runeberg -  Pieni Tietosanakirja / III. Masku - Sanomalehti /
313-314

(1925-1928) [MARC]
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (TIFF) - On this page / på denna sida - Napamaat-Napapiirit

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has been proofread at least once. (diff) (history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång. (skillnad) (historik)


mainittava yritys oli Parryn: hän lähti 1827
Huippuvuorilta ja pääsi 82° 45’. Amer.
Kane pääsi tunkeutumaan Smithin
salmeen ja talvehti 1853-55 n. 78 1/2°:n
kohdalla, tunkeutuipa kaksi hänen
seuralaistaan ohi 80°:n, luullen siellä
näkevänsä avomeren. V. 1875-76 pääsi
Naresin retkikunta Smithin salmen
lävitse 83°20’:lle saakka; 1881-82 tutki
amer. Lockwood reillä matkaten
Grönlannin pohjoisrannikkoa ja pääsi
83° 30’ — paras saavutus ennen
Nansenia (ks. t.), joka 1894 pääsi 86° 4’
saakka, It. Cagni pääsi, Frans Josefin
maalta lähtien, 1900 n. 50 km
pohjoisemmas, 86° 33’. Tarmokas amer.
naparetkeilijä R. Peary (ks. t), joka 1902 oli
päässyt 84° 17’ ja 1906 87° 6’, pääsi
vihdoin huhtik. 6 p. 1909 pohjoisnavalle ja
totesi tämän sijaitsevan syvän meren
pinnalla. Toinen amer., F. A. Cook,
joka sam. v. muutamia viikkoja ennen
Pearya palasi Grönlannista ja väitti
edellisenä vuonna käyneensä
pohjoisnavalla ja jota sen vuoksi jo juhlittiin
ensimmäisenä navallakävijänä, ei voinut
todistaa väitteitään. — Ruots. insinööri
Andrée (ks. t.) yritti ensimmäisenä
ilmateitse päästä pohjoisnavalle; vasta
lentotekniikan suurenmoinen kehitys
1900-luvulla teki ajatuksen toteuttamisen
mahdolliseksi. R. Amundsenin
ensimmäinen lentomatka 1925 ei tosin vienyt
perille, mutta jo keväällä 1926 hän
suoritti onnistuneen lennon pohjoisnavan ja
samalla koko pohjoisen napameren yli
Huippuvuorilta Alaskaan. Pari päivää
ennen hänen lähtöään Huippuvuorilta
lensi amer. R. Byrd lentokoneella
Huippuvuorilta navalle ja takaisin.

2) Etelänavan löytöhistoriaa.
Eteläisen napapiirin yli purjehti
ensimmäisenä James Cook (ks. t.).
Hänen otaksumansa, että koko etelänavan
ympäristö oli yhtenäistä jään peittämää
merta, jäi vallitsevaksi v:een 1819, jolloin
engl. W. Smith löysi Uuden-Etelä-Shetlandin
saaret. V. 1823 purjehti engl.
J. Weddel hänestä nimensä saaneessa
meren osassa päästen 74° 15’ saakka.
V. 1840 tutki amer. Wilkes n. 2,800
km:n pituisen, idästä länteen kulkevan
(Wilkesin maan) rannikon. James Ross
löysi 1841-42 Viktorian maan sekä sen
edustalla Erebus- ja Terror-nimiset
tulivuoret ja pääsi 78° 11’ et. lev.;
kauemmaksi etenemisen esti 50-60 m korkea
jääseinä. Syvälle Etelämantereeseen
pistävä lahti sai Rossin meren nimen. —
Tämän jälkeen oli etelänavan tutkimus
melkein pysähdyksissä 1800-luvun
loppuun. V. 1898 lähti kaksi
etelänaparetkikuntaa tutkimusmatkalle, toinen belg.
de Gerlachen, toinen norj.-engl. C.
Borchgrevinkin johtamana. Jälk.
talvehti 1899 Viktorian maalla ja pääsi
seur. kesänä reillä matkaten muutamia
penikulmia etelämmäs, kuin Ross
aikoinaan oli päässyt. V. 1901 lähti kolme
retkikuntaa Euroopasta Etelämantereelle:
englantilainen Robert Scottin,
saksalainen v. Drygalskin ja ruotsalainen
Otto Nordenskjöldin johdolla, 1902
lähti lisäksi skotlantilainen Brucen
johtamana ja 1903 ranskalainen
retkikunta Charcot’n johdolla.
Retkikuntien kesken sovitun työnjaon mukaan
oli engl. retkikunta, joka talvehti
Viktorian maassa, ainoa, jolla oli
mahdollisuuksia pyrkiä itse navalle; se pääsi
reillä 82° 17’ saakka. Kaikki
retkikunnat tekivät kukin tutkimusalueellaan
arvokkaita havaintoja, joiden tuloksena
oli m. m. Etelämantereen olemassaolon
lopullinen toteaminen. V. 1909 pääsi
engl. E. Shackleton rekimatkallaan
88° 23’ saakka. Jouluk. 14 p. 1911 pääsi
vihdoin R. Amundsen koiravaljakoilla
etelänavalle, ja kuukautta myöhemmin
saapui R. Scott perille; paluumatkalla
sai viimeksimainittu kaikkine
seuralaisineen surmansa. Myöhemmistä
Etelämantereen tutkijoista mainittakoon
austraalialainen Douglas Mawson, joka
1912-14 tutki Wilkesin maata. —
Uusimpien engl. tutkimusten mukaan löysi
E. Bransfield jo 1820 Grahamin
maan pohjoiskärjen, jolle antoi nimen
Trinity Land.

Valtiollisesti Etelämanner ympäristöineen
on engl. aluetta. Tuottoisan
valaanpyynnin johdosta julisti Englannin
hallitus 1908 Etelä-Amerikan
eteläpuolella olevat saaret kuuluviksi Falklandin
kuvernöörin hallintopiiriin ja 1917
säädettiin, että tähän alueeseen sisältyvät
kaikki ne maat, jotka sijaitsevat
etelänavasta 50°:seen et. lev. 20° ja 50°
välillä länt. pit., sekä ne maat, jotka
ovat etelänavasta 58°:een et. lev. 50° ja
80° välillä länt. pit. V. 1923 annettiin
samanlainen julistus niistä maista, jotka
ulottuvat etelänavasta 60°:een et. lev.
160° it. pit. ja 150° länt. pit. välillä;
nämä maat liitettiin Uuden-Seelannin
hallintopiiriin. ks. kuvaliitettä.

Napapiirit, ne leveyspiirit
maapallolla, joiden sisällä keskiyönaurinko
näkyy keskikesällä, etäisyys navoista =
ekliptikan kaltevuus (23,5°). N. ovat n. s.
kylmien ja lauhkeitten vyöhykkeitten
välisinä rajoina.

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Sat Dec 21 12:55:22 2019 (aronsson) (diff) (history) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/pieni/3/0177.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free