Full resolution (TIFF) - On this page / på denna sida - Norja
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has been proofread at least once.
(diff)
(history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång.
(skillnad)
(historik)
sisällisten sotien päätyttyä 1240 Haakon
Haakoninpojan (1217-63) aikana. V. 1261
Haakon alisti Grönlannin N:n ylivaltaan ja
1262 Islannin. Hänen poikansa Maunu
Lainparantaja (1263-80) luovutti
Skotlannille Hebridit ja Man-saaren, toimitti
N:lle yhteisen maanlain ja julkaisi uuden
kaupunginlain, mutta oli pakotettu
suomaan aatelistolle ja kirkolle laajoja
etuoikeuksia, samoin hansakaupungeille.
Hänen nuorempi poikansa Haakon V
Pitkäsääri (1299-1319) kävi
menestyksellistä sotaa Tanskaa vastaan ja pani
toimeen läänitettyjen kruununtilojen
reduktsionin. Hänen tyttärensä poika
Maunu Eerikinpoika (1319-43)
tuli 1319 myös Ruotsin kuninkaaksi.
Hänen oli 1343 luovutettava N:n
hallitus pojalleen Haakon VI:lle
(1343-80), jonka aikana „musta surma"
riehui maassa, ja Hansa sai koko
ulkomaankaupan haltuunsa.
Tanskan yhteydessä 1380-1814.
Haakonilta peri kruunun 1380 hänen
poikansa Olavi, joka 1376 oli
äitinsä Margareetan holhoamana tullut
Tanskan kuninkaaksi. Olavin kuoltua
Margareeta tunnustettiin Tanskan
ja Norjan sekä 1389 Ruotsinkin hallitsijaksi.
1500-luvulla N. Tanskan yhteydessä menetti
kokonaan itsenäisen asemansa.
Uskonpuhdistuksen (1537) jälkeen tanska sai
jalansijaa kirkko- ja kirjakielenä.
Fredrik III:n pantua toimeen itsevaltiuden
1660 N. lakkasi olemasta vasallivaltio ja
tuli valtio-oikeudellisesti rinnastetuksi
Tanskan kanssa, Hallinto, oikeudenhoito
ja lainsäädäntö tehtiin pääasiassa
yhteiseksi. Brömsebron rauhassa 1645 Ruotsi
sai Norjasta Jämtlannin ja Härjedalin
sekä Roskilden rauhassa 1658
Bohusläänin. Suuren pohjan sodan päätyttyä
1720 tuli pitkällinen rauhan aika,
jolloin maa vaurastui. V. 1808 Ruotsia
vastaan syttyneen sodan aikana Norja
oli kokonaan omissa hoteissaan, ja
maata hallitsi erityinen norj.
hallituskomissioni. Itsenäisemmän aseman
vaatimus saavutti kannatusta ja sai tukea
Ruotsia vastaan käydystä onnellisesta
puolustussodasta; kuningas Fredrik VI
katsoi olevan syytä suostua norj.
yliopiston perustamiseen Kristiaaniaan
(1811). Kun Tanska Kielin rauhassa
tammik. 1814 oli luovuttanut N:n
Ruotsin kuninkaalle, ei N:ssa mukauduttu
tähän, vaan käskynhaltijana toimiva
Tanskan kruununprinssi Kristian
Fredrik julisti N:n itsenäiseksi ja otti
hallituksen käsiinsä. Eidsvoldin
valtakunnankokous laati N:lle perustuslain
(Eidsvoldin konstitutsioni, hyväksytty
toukok. 17 p.) ja valitsi Kristian Fredrikin
kuninkaaksi. Kun uusi kuningas ei
saanut kannatusta suurvalloilta, niin hän
teki lyhyen Ruotsia vastaan käydyn
rajasodan jälkeen sam. v. aselevon ja
luovutti kruununsa suurkäräjille. Nämä
päättivät N:n yhdistämisen Ruotsiin ja
valitsivat Kaarle XIII:n N:n
kuninkaaksi.
Ruotsin ja N:n välinen unioni
1814-1905. Unionin ehdot määräsi
valtioperuskirja (riksakt), joka
hyväksyttiin 1815. Kaarle XIV Juhanan
noustua 1818 valtaistuimelle sattui
yhteentörmäyksiä kuninkaan ja suurkäräjäin
välillä. V:een 1830 oli
vastustuspuolueeseen kuulunut etupäässä virkamiehiä,
mutta 1833 muodostui lisäksi voimakas
talonpoikaispuolue. Vv. 1839-42
saatettiin elinkeinovapauden ja vapaakaupan
periaatteet voimaan. Oskar I (1844-59;
myönsi N:lle oman sotalipun. Suurkäräjissä
muodostui 1850-luvun lopulla ne kaksi ryhmää,
joista kehittyi vanhoillinen hallituspuolue ja
vapaamielis-kansanvaltainen vastustuspuolue
johtajanaan Joh. Sverdrup. Kaarle XV:n
aikana (1859-72) jatkui taloudellinen nousu,
joka oli alkanut Oskar I:n hallitessa.
Mutta jo ennen Kaarle XV:n kuolemaa
kysymys unionin pohjana olevan
valtioperuskirjan tarkastuksesta joutui
päiväjärjestykseen. Kun suurkäräjät 1872-80
kerta toisensa jälkeen olivat päättäneet,
että hallituksen jäsenet oli laskettava
mukaan suurkäräjäin keskusteluihin,
mutta hallitsija oli kieltäytynyt
vahvistamasta päätöstä, tuli etualalle kysymys
kuninkaan absoluuttisesta veto-oikeudesta
perustuslakiasioissa, Kun vasemmisto
oli 1882 saanut enemmistön suurkäräjissä,
päättivät nämä 1883 nostaa syytteen
hallituksen jäseniä vastaan, ja 1884
valtakunnanoikeus tuomitsi valtioministeri
Selmerin ja us. muut ministerit menettämään
virkansa. Oskar II (1872-1905) mukautui
tuomioon. Sam. v. (1884) Sverdrup muodosti
hallituksen, ja kuningas luopumatta
veto-oikeudestaan vahvisti m. m. suurkäräjien
päätöksen ministerien pääsystä sen keskusteluihin.
V. 1887 N:n sotalaitos järjestettiin
itsenäiselle kannalle. Vasemmisto jakautui
puhtaaksi vasemmistoksi ja maltillisiksi,
joista vain jälkimmäinen kannatti
Sverdrupia. V. 1905 Chr. Michelsenin ollessa
pääministerinä suurkäräjät hyväksyivät
erityistä N:n konsulilaitosta koskevan
lain, joka oli astuva voimaan
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
