Full resolution (TIFF) - On this page / på denna sida - Puunilaiset-Puuntuhooja
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has been proofread at least once.
(diff)
(history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång.
(skillnad)
(historik)
pölkkyjä kiveä vastaan. Säiliöhiomakoneessa
pölkyt ladotaan suureen säiliöön, josta ne itsetoimisesti
painuvat kiveä vastaan. Ketjuhiomakone syöttää
itsetoimisesti keskeymättä, ja on säiliö-p:n tapainen,
mutta varustettu seinäketjuilla, jotka liikkuvat
sisäsivua alaspäin, tarttuen pölkkyihin sitä mukaa,
kuin niitä koneeseen ladotaan, ks. kuvaliitettä
Paperinvalmistus.
Puunilaiset (lat.), kartagolaiset. —
Puunilaissodat, kolme Rooman ja
Kartagon välistä sotaa, 264-241, 218-201 ja
149-146 e. Kr. vrt. Rooma, Hannibal.
Puunkuorimiskone, puunjalostustehtaissa
puitten kuorimiseen käytettävä kone,
jossa on pyörivään laikkaan sovitetut
terät ja näiden edessä pöytä. Puu
pannaan pöydälle, jolla se kulkee eteenpäin
samalla pyörien niin, että terät vuolevat
kuoren pois. Muitakin p.-tyyppejä on
käytännössä.
Puun kutistuminen, metsänh. Tuore
puu, jonka pintaosissa on 40-70 % ja
sydänpuussa 10-15 % vettä, kutistuu
kuivuessaan pituussuuntaan n. 0,1 %,
tangentin suuntaan n. 4-15 %, säteen
suuntaan 2-5 %. Kaskas puu kutistuu
enemmän kuin kevyt, mutta pihkainen raskas
vähemmän kuin pihkaa vain vähän sisältävä.
Puunleikkaus, puunveisto, taito
puusta leikkaamalla valmistaa
kuvapatsaita, rakennusten ja huonekalujen
ornamentteja, kirkollisia y. m. esineitä.
— P. on varsin vanha työtapa; m. m. varhaisimmat
kreikkalaisten ja muiden kansain
kulttikuvat olivat puuhun veistettyjä.
Keskiajalla kirkon palveluksessa alkaa p:lle
loistoaika. Huippukohtaa edustaa
1400- ja 1500-luku, joiden veistetyt
madonnan- ja pyhäinkuvat, alttariarkut ja -kaapit
sekä kuorituolien selustat ja käsinojat
ovat vielä renessanssinkin p:n
mieliaiheita, vaikkapa jo 1400-luvulla aletaan
maallikkohuonekalujakin, arkkuja,
kaappeja, korulippaita, kuvakehyksiä, yhä
rikkaammin koristella, kunnes lopulta p.
ulottuu kokonaisiin huonesisustojen
paneileihin ja kattoihin, joista sen vasta
rokokoon aikana stukkikoristelu karkoittaa.
Yksinkertaisen tekniikkansa, halvan ja
helposti saatavissa olevan aineensa
vuoksi p:lla on aina kansantaiteessa ollut
tärkeä sija, etenkin metsärikkaissa
seuduissa. Muutamissa Saksan, Itävallan ja
Sveitsin vuoristoseuduissa se vieläkin
kukoistaa kansantaiteen, kotiteollisuuden,
haarana, mutta elää myös korkeammassa
taiteessa sekä itsenäisenä että
koristetaiteen osana.
Puunmittari, dendrometri ja
ksylometri (ks. n.).
Puunpurija, soimenpurija (ks. t.).
Puunsäilytys. Puun lahoamisen
aiheuttavat mikro-organismit, sienet y. m. eliöt,
ja sen edellytyksenä on sopiva kosteus.
Jotta puu säilyisi, on kosteus siitä
kuivattamalla poistettava ja puuta
senjälkeen siveltävä jollakin suojelevalla
aineella, jotta kosteus ei siihen enää
pääsisi. Kun puu sisältää kosteutta imeviä
aineita sekä ravintoa (munanvalkuaisaineita
y. m.), niin nämä aineet joko
poistetaan puusta liottamalla sitä
kylmässä tai paremmin lämpimässä vedessä
tai paahtamalla höyryssä. Sienet ja
bakteerit hävitetään kyllästämällä puu
sopivilla aineilla: sinkkikloridilla,
kuparivihtrillillä, kreosoottiöljyllä,
elohopeakloridilla tai rautavihtrilli- ja
kalsiumkloridiliuoksella.
Puuntislaus, puun hajoittaminen
kuumentamalla sitä ilmalta suljetussa,
yleensä valurautaisessa astiassa,
retortissa. Tislaustuotteet johdetaan putkia
myöten jäähdyttäjään ja erottajiin. Ensin
poistuu puusta sen kosteus; n. 140°-150°:ssa
eroaa kemiallisesti yhtynyttä vettä ja
tärpättiä, pian sen jälkeen etikkahappoa
ja puuspriitä, jotka liukenevat veteen
(„puuhappoa"). Samalla kehittyy palamattomia
kaasuja, jotka eivät tiivisty. 230°-240°:ssa
alkaa ilmaantua tervaa, mikä valuu retortin
pohjalle ja eri putkea myöten tervasäiliöön;
samaan aikaan haihtuu pikiöljyä ja tervaöljyä,
jotka erotetaan helpommin haihtuvista
tislaustuotteista erottajassa ja yleensä
kootaan yhdessä tervan kanssa, sekä palavia
kaasuja. Lämpötilan lähetessä 400°:ta
tislaustuotteet alkavat loppua; viimeiset
kaasut voidaan poistaa hiilistä vesihöyryn
avulla. [Valmari ja Vainio, „Puun hiilto"
(1913); Talvitie, „Puun hiilto. . ." (1924).]
 |
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
