Pieni Tietosanakirja / III. Masku - Sanomalehti / 1329-1330 (1925-1928) Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
	Project Runeberg | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |

Full resolution (TIFF) - On this page / på denna sida - Runojalka-Runomitta

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>

Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has been proofread at least once. (diff) (history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång. (skillnad) (historik)

radioaktiivisia vesikylpyjä, mutakylpyjä
ja kaikenlaisia lääkekylpyjä. Vesi ja
lieju ovat osoittautuneet tehokkaiksi
aineenvaihtotaudeissa kuten kihdissä,
reumatismissa, ruoansulatus- ja
verenkiertoelinten taudeissa.

Runni. (Terveyslähde oik. kuusen juurella.)

Runojalka l. runopolvi, nousun ja
laskun säännöllinen yhdistys runomittaisessa
esityksessä. Se sisältää tav. yhden
pitkän (korollisen) ja yhden tai kaksi
lyhyttä (korotonta) tavua. Tav. r:t ovat
siis 2-3-tavuisia. Kaksitavuisia ovat
trokee, jambi, spondee, kolmitavuisia
daktyyli, anapesti, kretikos ja amfibrakys,
jossa on pitkä tavu kahden lyhyen
välissä (⌣ — ⌣).

Runolaulajat, eepillisten
kansanrunojemme esittäjät. Runoja ovat
vanhoina aikoina laulaneet kaikki
kansanluokat, varsinkin talonpoikainen
väestö. Virossa ja Inkerissä niitä
esittivät etupäässä naiset, mutta
pohjoisemmilla runoalueilla
pääasiassa miehet. Tavallisessa
elämässä r. eivät paljoa eronneet
ympäristöstään, mutta henkisesti he
lienevät olleet muuta kansaa korkeammalla.
Runontaito keskittyi usein erityisiin
sukuihin, kulkien perintönä polvesta
polveen. Niinpä muodostui Suomen
Karjalaan tunnetut Sissosten, Sotikaisten,
Šemeikkain ja Vornasten (ks. n.)
laulajasuvut; Vienan Karjalaan esim.
Perttusten (ks. t.), Malisten, Kettusten ja
Lesosten laulajasuvut. Sitäpaitsi on Kalevalan
kokoonpanon historiasta muistettava
Vuonnisen tietäjä Vaassila Kieleväinen
sekä Suomen Karjalan laulajista Juhana
Kainulainen Kesälahdelta, Simana
Huohvanainen Ilomantsista, Borissan Ontto
Suojärveltä, Ontrei Vanninen Sortavalan
Rautalahdesta sekä inkeriläiset Larin
Paraske (ks. t.) ja Ontropo Melikov.
Nyk. on kertovan runon laulanta Karjalasta
melkein hävinnyt, kun taas loitsuja ja
varsinkin lyyrillisiä lauluja vielä paikoittain
runsaastikin viljellään. [Härkönen (1926).]

Runolaulajia, oik. Onoila.

Runolaulu, mus., eroaa lyyrillisestä
kansanlaulusta jonomaisen rytmirakenteensa kautta.
Runosävelmään kuuluu 1, 2 tai korkeintaan
3 säettä, jotka alinomaa kertautuvat, joko
tarkalleen yhtäläisinä tai tilapäisten vaihtelujen
muuntamina.

Runomitta l. metri perustuu
runoudessa esiintyvän poljennon
säännöllisyyteen, s. o. runokielen nousujen ja
laskujen järjestettyyn vaihteluun. Toisissa
kielissä r. perustuu tavujen laajuudelle
(l. pituudelle), toisissa taas korolle (l.
painokkuudelle), eräissä molemmat
seikat otetaan huomioon, ja muutamissa
tavujen luku jo yksinään määrää
r:n. Kreikassa ja latinassa r. nojautuu
yksinomaan tavujen laajuuteen, s. o.
pitkät ja lyhyet tavut vaihtelevat
säännöllisessä järjestyksessä. Sensijaan
useimmissa nykyajan sivistyskielissä on
korko r:aa määräävänä aineksena.
Ranskankielisessä, kuten yleensä
romaanisten kansojen runoudessa, on korollisten
tavujen lukumäärä säännöllinen, vaikka
poljento muuten on verraten vapaata,
noudattaen läheltä suorasanaisen
puhekielen poljentoa. Germ. kielissä, esim.
ruotsissa ja saksassa, yhtyvät laajuus
ja korko, niin että korollinen tavu
luetaan runoudessa aina pitkäksi.
Muinais-suom. runous rakentui niin hyvin
korolle kuin laajuudelle (ks.
Kalevalan runomitta). Uudempina aikoina
on taiderunoutemme r. perustunut
pääasiallisesti korkoon, kuitenkin niin, että
laajuussuhteitakin otetaan huomioon.
R. muodostuu runojaloista (ks. t.).
Kahden tai useamman runojalan yhtymisestä
syntyy säe. Säe saattaa olla
yksinkertainen, s. o. kokoonpantu samanlaisista
runojaloista, tai sekoitettu, s. o. kokoonpantu
erilaisista runojaloista. Jos kaikki
säkeeseen kuuluvat runojalat ovat
täydelliset, sanotaan säettä täysipolviseksi
l. akatalektiseksi. Jos säkeen viimeinen
polvi ei ole täydellinen, syntyy
vajapolvinen l. katalektinen säe. Jos säkeen
loppuun on liittynyt ylimääräinen tavu, on
säe liikatavuinen l. hyperkatalektinen.
Säkeen alussa, runokorollisen tavun
edellä esiintyvä koroton tavu (tai
korottomat tavut) muodostaa esitahdm l.
anakruusin. Jos sanat ja runopolvet eivät

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>