Full resolution (TIFF) - On this page / på denna sida - Saksa
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has been proofread at least once.
(diff)
(history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång.
(skillnad)
(historik)
uusiutui Welfien ja Hohenstaufien taistelu,
kun Konrad riisti Welfin sukua
olevalta Henrik Ylpeältä sekä Lotharilta
perityn Saksin että Baijerin. V. 1142
Henrik Ylpeän poika Henrik Leijona sai
Saksin. Fredrik I Barbarossa
(1152-90) joutui taisteluun Pohjois-Italian
kaupunkien ja paavin kanssa. Fredrik
joutui tappiolle 1176 Legnanon
taistelussa, minkä jälkeen hän sopi paavin
kanssa 1177 ja kaupunkien kanssa 1183.
Legnanon taistelun jälkeen Fredrik
rankaisi Henrik Leijonaa, joka oli
kieltäytynyt antamasta keisarille apua hänen
viimeisellä Italian-retkellään, riistämällä
häneltä melkein kaikki hänen maansa.
Pojalleen Henrikille keisari sai
hankituksi puolisoksi normannilaisen Sisilian
kuningaskunnan perijättären Konstantian.
Henrik VI:n (1190-97) jälkeen Welfien
puolue valitsi kuninkaaksi Henrik
Leijonan pojan Otto IV:n (1198-1215),
Hohenstaufien puolue Henrik VI:n
veljen Filip Švaabilaisen
(1198-1208). Filipin tultua murhatuksi Otto
tunnustettiin yleisesti hallitsijaksi. Mutta
kun hän oli joutunut riitaan paavi
Innocentius III:n kanssa, valittiin tämän
toimesta S:n kuninkaaksi Henrik VI:n
poika Fredrik II (1215-50). Hän
oleskeli etupäässä Sisiliassa. Fredrik joutui
taisteluun paavia ja Pohjois-Italian
kaupunkeja vastaan. Paavi julisti hänet
pannaan ja sai S:n ruhtinaat asettamaan
vastakuninkaita. Fredrikin poika
Konrad IV (1250-54) oli viimeinen S:n
kuningas Hohenstaufien sukua. S:n ja
Italian valtiollinen yhteys lakkasi näihin
aikoihin. Hänen jälkeensä ei Saksassa
ollut yleisesti tunnustettua hallitsijaa,
vallitsi n. s. interregnum (ks. t.),
jolloin valtakunnassa oli mitä suurin
sekasorto vallalla. — Kuninkaita eri suvuista
1273-1438. V. 1273 valittiin kuninkaaksi
Habsburgin kreivi Rudolf (1273-91).
Hän laajensi omaa välitöntä aluettaan, ja
kun vaaliruhtinaat estivät kuningasvallan
tulemasta samassa suvussa perinnölliseksi,
tuli sukuvallan lisääminen olemaan
Rudolfin seuraajienkin päämääränä.
Voitettuaan Böömin kuninkaan Ottokarin
1278 Rudolf antoi hänen maistansa
pojillensa Itävallan, Steiermarkin ja
Krainin perustaen siten Habsburgien
sukuvallan (Itävallan perintömaat).
Henrik VII Luxemburgilainen
(1308-13) hankki pojalleen Böömin ja
koetti uudistaa entisen keisaripolitiikan
Italiassa. Luxemburgin sukua oleva
Kaarle IV (1347-78) julkaisi n. s.
„kultaisen bullan", joka vahvisti
kuninkaan vaalissa voimaan päässeen käytännön.
Vaaliin sai ottaa osaa 7 vaaliruhtinasta:
Mainzin, Trierin ja Kölnin arkkipiispat,
Böömin kuningas, Reinin pfalzkreivi,
Saksin herttua ja Brandenburgin markkreivi.
Kirkossa vallalle päässeen hajaannuksen
(skisman) sai poistetuksi Sigismund
(1410-37) Konstanzin kirkolliskokouksessa.
Sigismund joutui 1420 sotaan hussilaisten
(ks. t.) kanssa. — Habsburgin suvun
uudelleen Saksan valtaistuimelle
pääsemisestä 30-vuotisen sodan loppuun
1438-1648. Sigismundin kuoltua valittiin
hallitsijaksi hänen vävynsä Itävallan
herttua Albrekt (1438-39), josta lähtien
S:n kuninkuus ja Rooman keisarin arvo
tulivat jatkuvasti olemaan Habsburgien
suvulla. Fredrik III (1440-93) sai
hankkimalla pojalleen Maksimilianille
puolisoksi Burgundin Kaarle Rohkean
tyttären Marian suvulleen Burgundin
perintömaita, joiden lisäksi tuli 1489
perintönä Tiroli. Maksimilianin
(1493-1519) aikana 1495 julistettiin
Wormsin valtiopäivillä yleinen ikuinen
maanrauha, jonka mukaan sisäiset sodat
kiellettiin; valtakunnan rauhaa
uhkaavien riitojen ratkaisu oli jätettävä
valtakunnankamarioikeudelle. Valtakunta oli
hajaantunut miltei itsenäisiin
„territorioihin", joita muodostivat
ruhtinaskunnat ja kaupungit. Keskusvaltaa
edustivat keisarin rinnalla valtiopäivät.
Niihin osaa ottavia valtakunnansäätyjä
(vaaliruhtinaat, ruhtinaat ja
valtakunnankaupungit) oli kaikkiaan 250. Sveitsi
irtautui 1499 tosiasiallisesti kokonaan
valtakunnan yhteydestä. Sensijaan
Habsburgien mahti kasvoi, kun suvun haltuun
naimisliittojen kautta joutui Espanja ja
vähän myöhemmin Böömi ja osa
Unkaria. Maksimilianin seuraajaksi valittiin
hänen pojanpoikansa Kaarle V
(1519-56) (ks. t.). Tämän aikana levisi laajalti
Lutherin 1517 aloittama uskonpuhdistus.
Turhaan Kaarle V koetti masentaa
protestanttisuutta n. s. Schmalkaldenin
sodalla (1546-52). Augsburgin
uskonrauhassa (1555) myönnettiin luterilaisille
valtakunnansäädyille uskonvapaus ja
samat oikeudet kuin katolisille. Hänen
seuraajansa Ferdinand I (1558-64) ja
Maksimilian (1564-76) pitivät yllä
rauhaa uskonnollisten puolueiden
kesken. Mutta Rudolf II:n (1576-1612)
hallitessa kat. reaktsionin vaikutus
alkoi tuntua. V. 1608 us.
protestanttiset säädyt keskinäiseksi
puolustuksekseen tekivät Evankeelisen Unionin,
jolle vastapainoksi seur. v. syntyi
Baijerin johtama Katolinen Liiga. V. 1618
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
