Full resolution (TIFF) - On this page / på denna sida - Suomen kieli
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has been proofread at least once.
(diff)
(history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång.
(skillnad)
(historik)
Hahnsson-Kallio-Paasonen-Cannelinin
„Ruotsalais-suomalainen sanakirja" (valmistui
1899) sekä Cannelinin ruots.-suom. ja
suom.-ruots. sanakirjat.
Suomen kansankielen sanakirjan aikaansaamisen
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura otti
ohjelmaansa 1895 ja hyväksyi 1896 E. N.
Setälän esittämän suunnitelman työn toteuttamiseksi.
V. 1916 perustettiin A. Kanniston aloitteesta
työtä jouduttamaan ja tukemaan Suomen Kielen
Sanakirja o.-y., joka luovutti sen jatkamisen
1924 perustetulle Sanakirjasäätiölle. Tämä toimii
pääasiassa valtioavun turvin. Sanastokokoelmat
sisälsivät v:n 1927 alkaessa n. 1,1 milj.
sanalippua, joista pääosa 50 pitäjästä.
Nyk. säätiö suorituttaa supistetun
ohjelman mukaisesti tieteellisen koulutuksen
saaneilla kerääjillä laajempia keräystöitä
n. 20 paikkakunnalla. Keräystyö on
suunniteltu suoritettavaksi 10 v:n kuluessa,
minkä jälkeen vars. toimitustyöhön ryhdytään.
Suomen kieli l. suomi on se
suom.-ugr. kielikuntaan ja sen
itämeren-suom. ryhmään kuuluva kieli, jota
suurin osa Suomen väestöä puhuu,
lukuunottamatta 1) Uudenmaan ja
Pohjanmaan rannikkoa, osaa Varsinais-Suomen
saaristosta sekä Ahvenanmaata,
joissa seuduin puhutaan ruotsia; 2)
Inarin ja Utsjoen pitäjiä ja Petsamoa, joissa
on lapin kieltä puhuvaa, mutta sen
ohella enimmäkseen suomea ymmärtävää
väestöä (yksityisiä lappalaisia
muutamissa muissakin Suomen Lapin
pitäjissä); sekä 3) Salmin kihlakuntaa, jonka
kreikanuskoisten kieli on luettava
karjala-aunuksen kielen piiriin, vaikka se
läheisesti liittyy s. k:een sanan
varsinaisessa merkityksessä. Ulkopuolella
Suomen valtiollista rajaa puhutaan suomea
Venäjällä 1) Inkerinmaalla, jossa suomen
kieli muodostaa jatkon Karjalan kannaksella
puhutuille suomen murteille; täällä
s. k. oli kotiutunut jo sinä aikana, jona
valtiollinen raja ei Inkerin suomea
muusta s. k:stä erottanut, levittyään
tänne Suomesta pääasiallisesti muuttojen
johdosta; 2) erinäisissä etupäässä
Inkeristä lähteneissä siirtoloissa Siperiassa. —
Skandinaavian niemimaalla puhutaan
suomea 1) Pohjois-Ruotsissa (Tornion- ja
Muonionjoen laaksossa sekä suurimmassa
osassa Jällivaaran pitäjää); täälläkin
valtiollinen raja on myöhemmin
katkaissut s. k:n alueen; 2) Pohjois-Norjassa,
Ruijassa, jossa puhuttu murre yhdessä
Pohjois-Ruotsin suomalaismurteen kanssa
muodostaa suoranaisen jatkon suomen
pohjoismurteille; 3) Vermlannin ja
Norjan vastaavien osien „suomalaismetsissä",
jonne suomalaisia on muuttanut v:n 1600
seuduilla, mutta jossa s. k. on kuolemaisillaan
(vrt. Ruotsin suomalaiset). Edelleen on
melkoinen määrä suomea puhuvia Amerikassa, jossa
tavallisesti siirtolaisten toinen polvi vielä
säilyttää s. k:n (vrt. Amerikan suomalaiset);
vähäisiä määriä on hajallaan muissa maanosissa.
Paikallismurteet. S. k. jakautuu us.
kielimuotoihin eli murteisiin, mutta
muodostaa olennaisesti kokonaisuuden, joka
on rajoitettu muita itämerensuomalaisia
kieliä vastaan. Eroavaisuudet eri
murteiden välillä ovat siinä, että eri murteet
joko ovat eri määrässä säilyttäneet vanhan
tai eri puolia vanhoista ominaisuuksista
tai eri tavalla yhteistä perua muuttaneet.
S. k:n murre-eroavaisuudet saattavat
olla ja ovatkin osittain myöhäsyntyisiä,
mutta pohjaltaan erot ovat jo vanhoja:
ne viittaavat vanhaan murremuodostukseen
jo kantasuomalaisena aikana, s. o.
siihen, että murre-erotusten takana ovat
vanhat eroavaisuudet niiden heimojen
kielessä, joista nykyinen s. k:ta puhuva kansa
on yhdistynyt. Vanhoja, kantasuomalaiseen
aikaan palautuvia näistä heimoista
varmaan ovat: suomalaiset, hämäläiset
ja karjalaiset. Todennäköisesti on vanha
heimo myös kainulaiset, mutta sitävastoin
eivät savolaiset ole mikään alkuperäinen
itämerensuomalainen heimo: savolaiset
kuuluvat karjalaisiin, joiksi heitä
aikaisemmin nimitettiinkin. Nämä heimot ovat
epäilemättä jo Suomeen asettuessaan
puhuneet jonkinverran eriäviä murteita;
enemmän kuin varsinaiset eroavaisuudet
merkitsi se, että eri heimojen kieli alusta
lähtien sisälsi ikäänkuin siemenen
erinäisiin muutoksiin. Ajan kuluen
alkueroavaisuudet ovat kehittyneet edelleen.
Toisaalta taas on erilaistumista
vastustanut yhtäläistymisvirtaus: viereiset
murteet, jotka alk. ovat olleet eri
heimojen omia, ovat lähentyneet toisiansa, ja
kaikkiin on tasoittavasti vaikuttanut
kirjakieli. Tällä tavoin vanhat rajat
ovat häipyneet, uusia siirtymisalueita
muodostunut. Vaikkakin siis jyrkkien
murrerajojen osoittaminen on
mahdotonta, saatamme selvästi huomata
määrättyjä murrekeskuksia, jotka näyttävät
eräitä tyypillisiä ominaisuuksia ja
joiden ympärille alimurteet ryhmittyvät
ketjumaisesti. Tätä silmälläpitäen
saatamme s. k:n alueella puhua seuraavista
suurista murreryhmistä, joiden
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
