- Project Runeberg -  Pieni Tietosanakirja / IV. San Remo - Öölanti /
403-404

(1925-1928) [MARC]
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (TIFF) - On this page / på denna sida - Suomen kieli

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has been proofread at least once. (diff) (history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång. (skillnad) (historik)

sären, oa t. ua, eä tai länsimurteiden
aa:n ja ää:n sijalla, enimmäkseen ht
(osaksi kuitenkin myös ss) kirjak. ts:n
sijalla, preesensin 3:nnen persoonan muodot
sellaiset kuin tulloo, männöö, painottoman
ääntiön jälkeisen h:n kato (kyllään),
selvän väliääntiön esiintyminen sellaisissa
tapauksissa kuin kolome, muita mainitsematta.
Tämän murrealueen länsirajan voidaan sanoa
kulkevan kartan 1 δ:n katoalueen länsirajaa.
Pohjoiseen käsin nämä murteet ulottuvat
ainakin Kajaanin seuduille asti häipyen
pohjoiseen ja länteen vähitellen pohjois
pohjalaisiksi murteiksi. Itään päin on
mitään rajaa mahdoton edes
lähimainkaan osoittaa, sillä itään mennessä
savolaiset murteet aivan vähitellen siirtyvät
VI) karjalaismurteiksi, jotka
savolaismurteista itään jatkuvat toiselle
puolen Suomen valtiollisen rajan Venäjän
Karjalan ja Aunuksen murteina.
Semmoiset ominaisuudet kuin ts (Karjalan
kannaksella) ja Laatokan
luoteispuolella sekä semmoisten äänneyhtymien
kuin kr:n, kl:n j. n. e. tiheämpi
esiintyminen alkavat jo olla nimenomaan
tyypillisiä karjalaisia ominaisuuksia sanan
ahtaammassa mielessä. Mutta epäilemättä
ei eroa savolaisten ja karjalaisten
murteiden välillä ole varsinaisesti tehtävä,
vaan nämä murreryhmät, jotka ilman
rajaa liittyvät toisiinsa, ovat vanhan
karjalaisheimon kielen jatkajina.

Suomen yleis- l. kirjakieli.
Äänneasullisessa suhteessa ovat suomen
kirjakielelle erityisesti tunnusmerkilliset
kielen muihin murteisiin verraten: 1)
sanansisäinen d, jota kansanmurteissa
tavataan perin pienellä alalla; 2) ts
semmoisissa tapauksissa kuin metsä, jonka
ala myös kansanmurteissa on aivan
suppea; 3) konsonanttiyhtymät tv ja tj
(latva, vitja)
itäsuomen murteiden
mukaan; 4) pitkä aa, ää itäsuomalaisten
murteiden oa:ta, :tä j. n. e. vastaan;
5) sananloput -ea, -eä (korkea, korpea,
pimeä, läpeä), -oa (maitoa), -öä (perintöä)

muiden murteiden toiselta puolen
-ia, -iä, -ua, -yä, toiselta puolen -ee, -oo,
-öö
loppuja (esim. korkia, maitua,
perintyä — korkee, maitoo, perintöö
) vastaan;
6) yksinäiskonsonantti pitkän ääntiön tai
kaksoisääntiön edellä semmoisissa tapauksissa
kuin tulee, vetää (toisissa murteissa
tullee t. tulloo, vettää, inf. vettee);
7) loppuääntiöiset muodot semmoisissa tapauksissa
kuin yksi, kaksi, antaisi, kirjasi,
8) abessiivin (vajantosijan) loppu -tta, sen
sijaan että useimmissa murteissa on -ta.
— Kun Mikael Agricola 1500-luvun
keskivaiheilla perusti suomen kirjakielen,
niin hän sen pohjaksi valitsi yhden
suomen paikallismurteista, Turun kaupungin
kieleen liittyvän murteen, joka siis ei
ollut tyypillisesti lounaissuomalaista,
vaan suuremmassa määrässä piti yhtä
maan keskisempien murteiden kanssa.
Vanhat liiketiet ja muutot Turkuun
,,ylimaasta" käsin olivat aiheuttaneet sen,
että puhdas lounaissuomalainen,
lähimmin vironsukuinen murre oli maan
pääkaupungista väistynyt ja kieli siellä
mukautunut enemmän „ylimaan" kielen
kanssa yhtäpitäväksi. Sen kielimuodon,
jota Agricola käytti, muutkin senaikuiset
suomea kirjoittavat empimättä
omaksuivat. — Se äännekanta, jota Agricola
merkitsemisellään tarkoitti, näkyy meille
ainoastaan vaillinaisen ja
epäjohdonmukaisen kirjoituslaadun takaa, joka
läheisesti liittyi senaikaiseen ruotsin
ja myös saksan oikeinkirjoitukseen,
mutta oli ilman muuta suomeen
sovellettuna kovin puutteellinen. Kun Agricola
itse sanoo ottaneensa lukuun muitakin
suomen murteita kuin Turun kieltä, niin
hän epäilemättä etupäässä tarkoitti
sanavarastoa. Mutta tämän itsetietoisen eri
murteiden noudattamisen rinnalla on
varmaan myöskin itsetiedotonta: ainakin
eräissä- tapauksissa on ilmeistä, että
Agricolan kieli äännekannankaan
puolesta ei perustu vain olennaisesti
yhdenlaiseen suomen murteeseen, vaan hän
horjuu eri murteiden välillä. Vielä
huomaamme, että siinä äänteellisessä
suhteessa oli eräitä ominaisuuksia, jotka
ovat joko kokonaan nykyisistä murteista
kadonneet tai supistuneet perin ahtaalle
alalle. Muuten se kieli, jota Agricolan
kirjoitustapa kuvasti, oli
äänteellisessäkin suhteessa saanut
huomattavasti vaikutusta ruotsista.

Agricolan viittomaa tietä uusi kirjakieli
läksi eteenpäin kulkemaan. Jotkut,
niinkuin Eerik Sorolainen ja etenkin
Maskun Hemminki pyrkivät muodostamaan
kirjakieltä vielä lounaissuomalaisemmaksi
kuin Agricolan murre oli. Aikaa myöten
vaikuttivat jossakin määrin myös ne
pyrkimykset, jotka nimenomaan
tavoittelivat yhteistä ja yleisesti ymmärrettävää
kirjakieltä. Aikojen kuluessa lainattiin
aineksia eri murteista, etenkin kun yhä
uusia kirjailijoita nousi eri murteiden
aloilta, jotka kukin joko tietäen tai
tietämättään antoivat kotimurteensa
vaikuttaa kielenkäyttöönsä; enimmin tämä
soveltuu tietenkin 1800-lukuun.

Kun 1809 luodun Suomen uuden
valtiollisen aseman johdosta se ajatus


<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Fri Feb 4 15:28:42 2022 (aronsson) (diff) (history) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/pieni/4/0218.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free