Full resolution (TIFF) - On this page / på denna sida - Suomenkieliset Tieto-Sanomat-Suomen kirjallisuus
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has been proofread at least once.
(diff)
(history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång.
(skillnad)
(historik)
alaisina. Kielen tutkijoina vaikuttivat
K. Renvall, suom. sanakirjan ja
kieliopin tekijä, R. von Becker, „Turun
Viikkosanomien" toimittaja ja niinikään
kieliopin tekijä, sekä A. J. Sjögren,
tutkimusmatkailija. Näihin aikoihin oli
n. s. „murteiden taistelu", joka koski
vars. suomen kielen oikeinkirjoitusta sekä
kysymystä, oliko itä- vai länsimurre
oleva kirjakielen pohjana; vasta Lönnrot
sovitti riidan yhdistämällä kirjakieleen
aineksia molemmista päämurteista. Suom.
kansanrunouden keräily vilkastui, ja
siihen ottivat osaa m. m. Sjögren,
Arwidsson, v. Becker sekä K. A. Gottlund,
joka toimi myös monipuolisena kirjailijana,
ja Z. Topelius vanh. Vuosisadan
ensi kymmenillä esiintyi myös
muutamia runoilijoita, jotka taivuttelivat
suomea uudenaikaisiin runomittoihin.
Tuotteliain heistä oli J. Juteini, joka
käsitteli runoissaan ja suorasanaisissa
teoksissaan erilaisia aineita valistusajan
järkeilevässä ja opettavassa hengessä.
A. Poppius ja S. K. Berg
(kirjailijanimeltään Kallio) kirjoittivat
lyyrillisiä kappaleita. Suoranaisena jatkona
näille pyrkimyksille on E. Lönnrotin
hedelmärikas elämäntyö. Kuitenkin vasta
1860-luvulla huomattavia alkuperäisiä
teoksia alkoi ilmestyä suomeksi.
Jonkinlaisena vanhan kansanrunouden
jälkisatona voidaan pitää sitä kalevalaisella
runomitalla sepitettyä, mutta
sisällykseltään omanalkaista runoutta, jota
P. Korhonen, O. Kymäläinen, A. Puhakka
y. m. „talonpoikaisrunoilijat"
tuottivat, Suom. kirjallisuus vuosisadan
puolimaissa oli vielä sangen köyhää. Sitä
kartutti edellämainittujen lisäksi
J. F. Lagervall kömpelöillä
näytelmäsepustuksillaan, P. Hannikainen
vaatimattomilla huvinäytelmillään ja
novelleillaan, A. Warelius luonnont.
jutelmillaan, J. F. Granlund
käännöksillään ja runomukaelmillaan,
E. A. Ingman eräillä runoillaan,
J. F. Cajan l. Kajaani Suomen
historiallaan, E. K. Eurén suomen
kieliopillaan ja suom.-ruots. sanakirjallaan,
W. S. Schildt l. Kilpinen
sanasepitelmillään ja E. Rudbeck l.
Salmelainen julkaisemillaan kansansaduilla
ja -tarinoilla. Suom. sanomalehtikirjallisuus
alkoi edistyä siitä päivin, kun Viipurissa
1845-47 ilmestyi „Kanava" ja Helsingissä v:sta
1847 „Suometar".
Suomen ruotsink. runouden paras
loistokausi sattui 1830-1860-lukujen väliin.
Sen keskeisin henkilö oli J. L. Runeberg.
Runebergin ympärille muodostui 1830-luvulla
Helsingissä n. s. Lauantaiseura.
Tähän piiriin kuului m. m. fyysikko ja
runoilija J. J. Nervander, F. Cygnæus,
estetiikan professori, runoilija ja
kaunopuhuja, sekä Runebergin puoliso,
novellien ja hist, kertomusten
kirjoittajana tunnettu Fredrika Runeberg.
Runebergin piiriä lähellä olivat vielä
runoilijat L. Stenbäck ja Z. Topelius.
Edelleen E. von Qvanten kirjoitti
lyyrillisiä runoja, F. Berndtson
novelleja ja näytelmiä, J. G. Leistenius
hilpeitä lauluja, A. G. Ingelius
epätasaisia romanttisia kertomuksia,
K. R. Malmström ja T. Lindh
vienoja topeliusmaisia runoja sekä
G. Lagus runoja, näytelmiä,
kirjallisuushist. ja hist. teoksia. Lahjakkain
nuoremman sukupolven keskuudessa oli
runoilija J. J. Wecksell, jonka
näytelmä „Daniel Hjort" on etevimpiä
draamoja, mitä Suomessa on syntynyt.
Sara Wacklin kuvaili
lapsuudenmuistojansa Pohjanmaalta, Myöhemmän
jälkipolven kirjailijoita, jotka henkisesti
liittyivät Runebergin ja Topeliuksen
aikaan, olivat m. m. Emil Nervander
ja R. Hertzberg.
Suom. kansallistunteen herätys 1840-luvulla
lähti etupäässä J. V. Snellmanista,
joka vaikutti sanomalehtimiehenä, ajattelijana,
ylioipistonopettajana ja valtiomiehenä. Huomattuina
tiedemiehinä toimivat oikeusoppinut
J. J. Nordström, kielentutkija ja
tutkimusmatkailija M. A. Castrén,
itämaisten kielten tuntija Y. A. Wallin,
historiantutkijat G. Rein ja
M. Akiander, lakit, professori
W. G. Lagus ja hänen poikansa
W. Lagus sekä myöhemmin esteetikko
C. G. Estlander, kasvientutkija
William Nylander ja napaseutujen
tutkija A. E. Nordenskiöld.
Suom. kirjallisuuden kehitystä ehkäisi
1850 annettu sensuuriasetus, joka kielsi
kaikkien muiden suomenk. kirjoitusten
paitsi uskonnollisten ja taloudellisten
painattamisen, ja joka peruutettiin
virallisesti vasta 1860. Kun yhteiskunnallinen
ja valtiollinen elämä vilkastui, koitti
kirjallisuudellekin ripeän kehityksen aika.
Painopiste alkaa siirtyä suomenk. taholle.
Runoilijat A. Oksanen (A. E. Ahlqvist)
ja Suonio (J. Krohn) taivuttelivat
suomen kieltä uudenaikaisempiin,
taiteellisempiin runomuotoihin. Ahlqvist oli
samalla huomattava kielimies, Krohn
tutki kirjallisuushistoriaa ja perusti
suom. kansanrunouden tutkimuksen.
Yrjö-Koskinen käytti kykyänsä
pääasiallisesti isänmaan historian
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
