Full resolution (TIFF) - On this page / på denna sida - Suomenkieliset Tieto-Sanomat-Suomen kirjallisuus
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has been proofread at least once.
(diff)
(history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång.
(skillnad)
(historik)
tutkimiseen ja valtiolliseen toimintaan.
Ensim. kokonaan taiteilijakutsumukselleen
elänyt suom. runoilija oli A. Kivi,
joka on maailmankirjallisuuden huomattavimpia
humoristeja. Hänen vaikutuksensa suorasanaisen
kirjallisuuden alalla on verrattavissa ainoastaan
siihen vaikutukseen, mikä Kalevalalla on ollut
runomuotoiseen tuotantoon. Suom. teatterin
perustaja ja ensim. johtaja K. J. Bergbom
kirjoitti draamoja ja novelleja,
runoilija Tuokko l. A. J. Törneroos
antoi parhaansa käännöksissään, ja
novellikirjailijat K. J. Gummerus,
Samuli Suomalainen, Theodolinda Hahnsson,
hist. näytelmien ja romaanien kirjoittaja
E. F. Jahnsson tyydyttivät suuren yleisön
kirjallisia tarpeita. Muutamilla aloilla
huomattiin jo kallistumista tosipohjaisempaan
kuvaamistapaan päin, esim. P. Päivärinnan
ja J. Reijosen teoksissa. Mutta vasta
kun 1880-luvulla Skandinaavian kautta saapui
Suomeen maininkeja uudenaikaisesta realismista,
tapahtui kirjallisuudessa perinpohjainen muutos.
Björnsonin, Ibsenin, Kiellandin, Lien ja
Garborgin teoksia luettiin ja ihailtiin.
Lisäksi tuli vaikutuksia Ruotsista sekä
Ranskasta ja Venäjältä. Kaikki tämä
synnytti suom. kirjallisuudessa virkeätä
liikettä ja herätti eioon ajan
kysymyksiä — nais-, siveellisyys-, työväen- y. m.
kysymyksiä — pohtivan todellisuuskuvauksen.
Realististen aatteiden pisimmälle menevänä
esitaistelijana suomenk. taholla esiintyi
Minna Canth. Pirteiden huvinäytelmien
tekijänä on mainittava R. Kiljander.
Suom. novellin huomattavimmaksi edustajaksi
kohosi J. Aho. Realistina aloitti myös
A. Järnefelt, mutta kääntyi pian
aaterunouteen, käsitellen uskonnollisia ja
yhteiskunnallisia kysymyksiä tolstoilaiselta
kannalta. S. Ivalo aloitti nykyajan
kuvaajana, mutta on myöhemmin
kirjoittanut hist, romaaneja, T. Pakkala
kuvasi syntymäkaupunkinsa Oulun
laitapuolien köyhälistöä ja varsinkin
lapsimaailmaa, K. Kajander on
huomattava Etelä-Hämeen maalaiskansan ja
V. Kataja peräpohjalaisten kuvailija,
Vankkaa maalaisrealismia tavataan myös
P. Päivärinnan ja muiden n. s.
„kansankirjailijain", kuten Kauppis-Heikin,
S. Alkion, H. Meriläisen ja J. Kokon
teoksissa. Eräissä realismin myöhemmissä
edustajissa on kuvauksen objektiivisuus
alkanut väistyä subjektiivisemman
tunnelmavarityksen tieltä. Niin on käynyt
esim. Maila Talvion teoksissa,
joissa käydään käsiksi yhteiskunnallisiin
epäkohtiin ja elämän varjopuoliin. Vielä
pitemmälle menee I. Kianto. Ajan
romanttisista edellytyksistä tekivät eräät
nuoret kirjailijat v:n 1900 tienoissa
pisimmälle menevät johtopäätökset (V. Kilpi,
J. Lehtonen). Tämä suunta oli kuitenkin
ohimenevä. Pyrkimys suurempaan
sisäisyyteen ja draamalliseen keskitykseen
tulee näkyviin Johannes Linnankosken
tuotannossa. Maria Jotuni on esiintynyt
näytelmäkirjailijana sekä novellistina. Suom.
novellisteista mainittakoon J. Hahl,
Hj. Nortamo, Aino Kallas, K. Wilkuna,
K. Lehtimäki, Maiju Lassila
(oik. A. Untola, ks. t.), Hilja Haahti,
Marja Salmela. Kallas ja Haahti
ovat myös esiintyneet runoilijoina, samoin
voittopuolisesti L. Onerva. Suomen
itsenäisyysajan huomattavimmat uudet
kertomakirjailijat ovat F. E. Sillanpää,
Viljo Kojo (myös lyyrikko),
E. Elenius, H. Toppila, A. Järventaus,
J. Koskimaa ja P. Haanpää (s. 1905,
kertomuskokoelma „Tuuli käy heidän ylitseen").
Suomenk. lyriikkakin on Oksasen ajoista lähtien
saanut paljon viljelijöitä. 1870-luvulla aloitteli
joukko runoilijoita: K. Kramsu, mestarillinen
Shakespearen suomentaja P. Cajander,
prof. A. Genetz (A. Jännes) ja
J. H. Erkko. Realistisen murroskauden
merkit tuntuvat selvimmin K. Leinon
runoudessa. Muista hänen aikaisistaan
lyyrikoista mainittakoon S. Nuormaa
ja V. Juva. Vasta 1890-luvulta alkaen
pääsee persoonallisesti läikehtivä
mielikuva- ja tunne-elämä lyriikassa
vapaammin kuuluville. Huomattavimmat siitä
lähtien esiintyneistä suom. runoilijoista
ovat Eino Leino ja Larin Kyösti,
jotka runsaan lyyrillisen tuotantonsa
ohessa ovat liikkuneet myös muilla
kirjallisilla aloilla, O. Manninen,
V. A. Koskenniemi, A. Kouta, J. Siljo
sekä edelleen A. Hellaakoski
(julkaissut myös suorasanaista),
E. Vuorela ja U. Kailas (s, 1901,
runokokoelma „Silmästä silmään"). —
Näytelmäkirjailijoista ovat merkittävimmät
A. Järviluoma ja L. Haarla.
Uudempi ruotsink. kaunokirjallisuus.
Ruotsink. kirjailijoista kuuluvat vanhempaan,
puoleksi aatepohjaiseen kehityskauteen
lyyrikot V. K. E. Wichmann
(kirjailijanimeltä „Gånge Rolf") ja
J. Reuter, novellisti J. Ahrenberg
ja näytelmäkirjailija G. von Numers.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
