Full resolution (TIFF) - On this page / på denna sida - Valokuvauskone
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has been proofread at least once.
(diff)
(history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång.
(skillnad)
(historik)
kuuluu myös elokuvateollisuus. —
Syntyneen kuvan terävyys l. tarkkuus
riippuu koneen objektiivin laadusta, oikeasta
asettelusta sekä kuvattavan esineen
ulottuvaisuudesta syvyyssuunnassa (vrt.
Syvätarkkuus). Pehmeäksi sanotaan
kuvaa, jolla on loiva valovoima-asteikko,
kovaksi sellaista, joissa asteikko
on jyrkkä, valon ja varjon vastakohdat
räikeät. Jos asteikko on loiva ja ahdas,
on kuva heikko, jos se on laaja, on
kuva voimakas. — Hopeabromidi on
sinänsä erittäin herkkä sinisille,
violeteille ja vieläpä ultravioleteillekin
säteille, kun taas vihreät, keltaiset ja
etenkin punaiset valosäteet ovat siihen
aivan tehottomat. Tähän perustuu
värillisen valon käyttö v.-laboratoriossa,
mutta siitä aiheutuu myös väärä
valoasteikko valmiiseen kuvaan, varsinkin,
milloin kirkkaat värit ovat etualalla.
vrt. Värinherkkyys.
Väri-v. perustuu pankromaattisten
levyjen (ks. Värinherkkyys)
käyttöön ja siihen tosiasiaan, että kaikki
luonnonvärit voidaan yhdistellä
kolmesta pääväristä, esim. oranssista,
vihreästä ja sinivioletista. Jos
esineestä otetaan erikseen kuva käyttäen
kutakin mainitunväristä suodatinta, ja
siten saadut levyt kopioidaan samalle
paperille, hyvin kohdistettuina,
vastaväreillä, sinisellä, punaisella ja
keltaisella, niin syntyy kolmivärikuva, jolla on
luonnolliset värit. Täten valmistetaan
kuvalaatat kolmiväripainoa varten. Vars.
valokuvauksellisista menetelmistä
enimmin käytetty on Lumièren veljesten
käyttökelpoiseksi kehittämä menetelmä,
missä valo kohtaa pankromaattisen
kalvon, kuljettuaan pienistä, värjätyistä
tärkkelysjyväsistä muodostetun
kolmivärisuodattimen läpi. Valotetusta levystä
liuotetaan valottunut hopea pois ja
valot-tumaton hopeasuola pelkistetään, jolloin
kunkin tärkkelysjyväsen alle jää
läpinäkymätöntä hopeaa, jos kuvatussa
esineessä ei ollut sen väriä. Läpikatsottaessa
nähdään kuva luonnollisissa väreissään;
sitä ei voi kopioida, joten saadaan vain
yksi kuva. — V:n sovellutuksia: tähti-v.,
lentokartoitus, fotogrammetria ja
stereofotogrammetria, röntgen-v.
(ks. n.), elokuvaus (ks. Elävät
kuvat). — Mikro-v. tapahtuu
mikroskooppiin liitetyn v.-koneen avulla
n. s. kauko-v:een käytetään erikoista
kauko-objektiivia, jonka rakenne on sama
kuin Galilei’n kaukoputken. — V:een perustuvia
painomenetelmiä ovat valopaino,
fotolitografia, heliografia, syvennyspaino,
kemigrafia (fototypia ja autotypia).
Historia. Niepce ja Daguerre julkaisivat
1839 ensim. käyttökelpoisen v.-menetelmän,
dagerrotypian, jolla saatiin
vain yksi positiivinen kuva. Vähän sen
jälkeen Talbot keksi kalotypian,
jossa latentti kuva kehitettiin gallushapolla
ja syntynyt negatiivi kopioitiin. V. 1851
julkaisi Archer märän kollodiummenetelmän,
jota yhä käytetään kemigrafiassa. 1880-luvulla
otettiin hopeabromidigelatiini käytäntöön,
ja Vogel keksi värinherkän emulsionin
valmistuksen. V. 1907 Lumièren veljekset
julkaisivat värivalokuvausmenetelmänsä. —
Valokuvaajan oikeus valokuvaan on säännöstelty
3/6 1927 annetulla lailla. [Piirinen (1928).]
ks. kuvaliitettä.
Valokuvauskone. V:n muodostaa
valontiivis kammio (camera obscura),
jonka etuosassa on objektiivi ja jonka
takaseinälle sijoitetaan valonarka levy.
Joko objektiivin kehyksessä tai levyn
edessä toimii kellolaite, sulkija, jolla
objektiivi avataan valotusajaksi. Rakenteeltaan
v:t jaetaan laatikkokameroihin,
joissa objektiivin ja kuvatason etäisyys on
kiinteä tai aivan vähän muutettava ja
paljekameroihin, joissa joko objektiivi
tai kuvataso on siirrettävissä pitkin vetokiskoja.
Välimuotona ovat sellaiset koneet, jotka
kuljetettaessa ovat kokoontaivutetut, mutta
käytettäessä avataan saksitukien varassa kiinteälle
kuvatason etäisyydelle. Käytettävän valonaran
aineen mukaan erotetaan levy- ja pakkafilmi-
sekä rullafilmikamerat; edelliset ovat yleensä
varustetut tähyslevyllä kuvan asettelua varten.
Rullafilmikoneissa ja levylaatikkokameroissa
filmi tai levy on itse kameran sisällä;
tähyslevyllisissä kameroissa sitä säilytetään
erikoisessa suljetussa rasiassa, kasetissa,
joka asetetaan tähyslevyn sijalle, kun
asettelu on valmis. Pakkafilmikasettiin
pannaan tav. 12 filmiä sisältävä vaihtopakka,
levykasettiin yksi tai kaksi levyä.
Paljekamerassa on etäisyysasteikko, ja
kaikissa käsikameroissa tähystyslaite,
etsijä, koneen asettelemista varten,
milloin tähyslevyä ei käytetä. V:n tärkein
osa on sen objektiivi (ks. t.). Nyk. ovat
yksinkertaiset (n. s. maisemalinssit) ja
aplanaatit suurimmaksi osaksi syrjäytyneet
anastigmaattien tieltä. Samalla kun
näitä on opittu valmistamaan miltei
täysin virheettömästi kuvaavia, on
niiden valovoima (ks. t.) voitu saada
ennenkuulumattoman suureksi, aina F: 1,5:een
saakka. ks. kuvaliitettä Valokuvaus.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
