Full resolution (TIFF) - On this page / på denna sida - Viro - Virojoki-Viron kieli ja kirjallisuus
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has been proofread at least once.
(diff)
(history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång.
(skillnad)
(historik)
Wendenin-Lemsalin (nyk. Latviassa)
linjalla bolševikkeja vastaan taistelleiden
virolaisten kimppuun selittäen nämä
kommunisteiksi. Silloin kenraali
Laidoner keräsi kiireesti kaikki käytettävissä
olevat voimat ja voitti saksalaiset
perinpohjin kolmipäiväisessä Wendenin
taistelussa kesäk. 1919. Judenitšin
kärsittyä syksyllä tappion voittoisat
bolševikit ylivoimaisin joukoin yrittivät
tunkeutua V:oon, mutta virolaiset pitivät
puolensa. Helmik. 1920 V. ja Venäjä
tekivät rauhan Tartossa. Siinä Venäjä
tunnusti V:n itsenäisyyden, luovutti sille
Petserin piirin ja maakaistaleen Narvan
itäpuolelta, maksoi 15 miljoonaa
kultaruplaa ja myönsi erinäisiä metsä- ja
rautatiekonsessioneja. Vielä sodan
kestäessä V:n perustava kokous kokoontui
ja hyväksyi kesäk. 1920 perustuslain.
Jo 1919 säädettiin maareformilaki, joka
lopetti suuromistuksen. Irtaimistosta
suoritettiin korvausta v:n 1914 hintojen
mukaan; 1926 säädetyn lain mukaan
tullaan kiinteistöstä suorittamaan
korvausta luovutusaikana vallinneiden
hintojen mukaan. [Viron Kirja (1926).]
Virojoki, Miehikkälän ja Virolahden
pitäjien läpi Suomenlahteen laskeva pieni joki. —
Virolahti, n. 10 km pitkä, 2-5 km leveä
merenlahti Virolahden pitäjässä; sen pohjukkaan
laskee Virojoki.
Virolahti, kunta Viipurin läänissä.
Länsi-Karjalassa, Suomenlahden rannalla;
471,0 km2, 8,463 as. (1927).
Kansanopisto ja merikalastajakoulu, Harjun
maanviljelyskoulu, karjanhoitokoulu, puutarhakoulu.
Virolaiset, suom.-ugr. kansoihin
kuuluva kansa. Lukumäärä n. 1 milj.
Virossa, sitäpaitsi n. 200,000 Venäjällä,
Latviassa ja Pohjois-Amerikassa,
Viron kieli ja kirjallisuus. 1. Kieli,
virolaisten puhuma kieli, kuuluu
suom.-ugr. kielikuntaan ja sen
itämerensuomalaiseen ryhmään. Viroa puhuu
äidinkielenään nyk. n. 1,200,000 henkeä,
joista suurin osa asuu Viron tasavallan
alueella. Viron murteet eroavat tosistaan
jonkin verran enemmän kuin suonien. Ne
ryhmitetään kahteen pääryhmään:
pohjoisiin ja eteläisiin. Kirjakieli
syntyi 1500-luvun puolivälissä, suunnilleen
samaan aikaan kuin suomenkin.
Etelämurteiden huomattavan suuri eroavaisuus
pohjoisista sai aikaan sen, että syntyi
kaksi kirjakieltä, pohjoinen ja eteläinen.
Jälkimmäinen, Tarton seudun murteeseen
nojautuva, on vieläkin kirkkokielenä
osassa etelävir. kielialuetta, mutta se on
melkein kokonaan syrjäytynyt muusta
kirjallisuudesta ja väistynee pian
kirkolliseltakin alalta. Pohjoisvir. kirjakieli
nojautui alussa nimenomaan Tallinnan ja
sen ympäristön kieleen. Viime
vuosisadalla se lopullisesti vakiintui
useimmissa piirteissään keskimurteiden
mukaiseksi. — Kantasuomalaisen ajan
jälkeinen vierasten kielten vaikutus viroon,
etupäässä sen sanavarastoon, on ollut
melkoinen. Tärkeimmät ovat lättiläiset,
slaavilaiset ja germaanilaiset (saksalaiset
ja skandinaavilaiset) lainasanat. Jonkin
verran on viro lainannut myös suomesta.
[Kielioppeja: Wiedemann (1875);
Kettunen (1917 ja 1928); sanakirjoja:
Wiedemann-Hurt (1893); Kettunen (1917).]
2. Kirjallisuus. Viron vanhin kirjallisuus
1500-luvulta 1800-luvun alkuun on
jokseenkin yksinomaan uskonnollista ja
kielitieteellistä. Omaperäinen vir. kirjallisuus
alkaa 1800-luvun alkupuolelta.
Virolaisystävien (estofiilien) kirjallisten ja
kansanrunouspyrintöjen keskuksena oli
Rosenplänterin (ks. t.) aikakauskirja
„Beiträge". Sen avustajia oli runoilija
K. J. Peterson (1801-22); Masing
julkaisi kansankirjoja. V. 1838
perustettiin Tarttoon „Gelehrte Estnische
Gesellschaft", jonka päätehtävänä oli Viron
menneisyyden ja nykyisyyden tutkiminen sekä
viron kielen ja kirjallisuuden edistäminen.
Seuran piiriin kuuluivat Fählmann
ja Kreutzwald. Viimeisiä saksalaisia
Viron kirjallisuudessa olivat Neus, Ahrens
ja Wiedemann. Viron sanomalehdistön
perusti Jannsen, jonka tytär Lydia
Koidula oli huomattava runoilija.
Tämän kansallisen heräämisajan henkisiä
johtajia olivat Hurt ja Jakobson.
V. 1871 perustettiin Eesti Kirjameeste
Selts (ks. t.). Hurtin rinnalla toimivat
kansanrunoustyössä Eisen ja Weske.
Kansallista romantiikkaa seuranneeseen
realistiseen kauteen välittää Liiv.
Taidedraaman panee alulle Kitzberg;
suurin realisti on E. Wilde, Peterson
on lähinnä naturalisti. Realismin lyyrikolta
olivat Anna Haava, K. E. Sööt
(s. 1862) ja jo mainittu Liiv.
Realistien nuorempaa polvea ovat Tammsaare
(ks. Hansen, A.), Metsänurk,
Rumor ja Luts. Heidän
ikätovereitaan ja nuorempia ovat lyyrikot
E. Enno (s. 1875, runokokoelma
„Hallid laulud"), Suits, Ridala
(ks. Grünthal), Marie Under,
H. Visnapuu (s. 1890), J. Semper
(s. 1892) ja A. Adson (s. 1889).
Proosakirjailijoista mainittakoon Oks,
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
