Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
63
Kuulin jälleen koiran haukuntaa ja nyt selvemmin kuin ennen.
Näin yhä enemmän jälkiä, jotka eivät voineet olla minkään muun
eläimen kuin koiran. Väliin näin ketunkin jälkiä, mutta ne olivat pieniä.
Sitten kului pitkä aika, jolloin ei kuulunut muuta kuin lintujen melua.
Jälleen valtasi minut epäilys. Olinko sittenkin erehtynyt? Ehkä kaikki
oli vain unta. Silloin muistin koirain jäljet, ne ainakin olivat todellisia.
Ihmeellisten tunteiden vallassa jatkoin matkaani maalle päin
lukuisten kumpujen yli. Äkkiä luulin kuulleeni ihmisäänen, vieraan
äänen ensi kerran kolmeen vuoteen. Sydämeni jyskytti ja veri syöksyi
päähän. Juoksin kummulle ja huusin keuhkojen! koko voimalla. Tuon
yhden ihmisäänen varassa täällä jääerämaan keskellä tuntui olevan
kotimaa ja ne, jotka kotona odottivat. Hiihdin jäälohkareiden ja
jää-selänteiden välitse niin nopeasti kuin sukset kantoivat. Pian kuulin
uudelleen huutoa ja näin jääkummulta tumman olennon, joka liikkui
jääröykkiöiden keskellä. Se oli koira mutta edempänä kulki ihminen.
Kuka se oli? Olikohan se Jackson tai joku hänen seuralaisistaan tai
ehkä joku maanmiehiäni? Nopeasti lähestyimme toisiamme. Minä
heilutin lakkiani, hän teki samoin. Kuulin hänen puhuttelevan koiraa ja
kuuntelin. Hän puhui englanninkieltä, ja tultuani lähemmäs luulin
tuntevani Jacksonin, jonka muistin kerran nähneeni.
Minä nostin lakkia. Ojensimme toisillemme kättä ja vaihdoimme
sydämellisen: »Mitä kuuluu?» Yläpuolellamme oli surnukatto, joka
sulki meiltä maailman, jalkojemme alla hauras ahtojää ja taustalla
häämöitti maa. Kaikkialla jäätä, sumua ja jäätikköä. Siinä seisoimme
vastakkain, hän, sivistynyt eurooppalainen, englantilaisessa, raitaisessa
puvussaan ja korkeissa kumisaappaissaan, parta hyvin ajeltuna, tukka
kammattuna ja tuoksuen hyvänhajuiselta saippualta, minkä villin
ihmisen terävä aisti heti huomasi — ja minä, villi-ihminen tahraisissa
ryysyissä, öljyn ja noen likaamana, kampaamaton tukka ja takkuinen
parta savusta mustuneena, kasvojen vaalea väri peittyneenä noki- ja
rasvakerrokseen, jota ei lämmin vesi, ei sammaleet, ei rievut eikä
veitsikään olleet voineet poistaa. Kukaan ei voinut aavistaa, ken tuo villi
ihminen oli ja mistä hän tuli.
Jackson: »Iloitsen suuresti tavatessani teidät.»
»Kiitos, samoin ilahduttaa minua nähdä teitä.»
»Onko laivanne täällä?»
»Ei, laivani ei ole täällä.»
»Kuinka monta teitä on?»
»Minulla on ainoastaan yksi toveri tuolla jäänreunalla.»
Puhellessamme olimme alkaneet kulkea maalle päin. Olin otaksu-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
