- Project Runeberg -  Raamattu /
Ap.t.1

Tema: Christian Literature
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Ap.t.1


  1.  Edellisessä kertomuksessani kirjoitin, oi Teofilus, kaikesta,
      mitä Jeesus alkoi tehdä ja opettaa,
  2.  hamaan siihen päivään asti, jona hänet otettiin ylös, sittenkun
      hän Pyhän Hengen kautta oli antanut käskynsä apostoleille, jotka
      hän oli valinnut,
  3.  ja joille hän myös kärsimisensä jälkeen moninaisten
      epäämättömien todistusten kautta osoitti elävänsä, ilmestyen
      heille neljänkymmenen päivän aikana ja puhuen Jumalan
      valtakunnasta.
  4.  Ja kun hän oli yhdessä heidän kanssansa, käski hän heitä ja
      sanoi: "Älkää lähtekö Jerusalemista, vaan odottakaa Isältä sen
      lupauksen täyttymistä, jonka te olette minulta kuulleet.
  5.  Sillä Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä
      Hengellä, ei kauan näitten päivien jälkeen."
  6.  Niin he ollessansa koolla kysyivät häneltä sanoen: "Herra,
      tälläkö ajalla sinä jälleen rakennat Israelille valtakunnan?"
  7.  Hän sanoi heille: "Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä
      hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut,
  8.  vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te
      tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko
      Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka".
  9.  Kun hän oli tämän sanonut, kohotettiin hänet ylös heidän
      nähtensä, ja pilvi vei hänet pois heidän näkyvistään.
 10.  Ja kun he katselivat taivaalle hänen mennessään, niin katso,
      heidän tykönänsä seisoi kaksi miestä valkeissa vaatteissa;
 11.  ja nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte
      taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on
      tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen
      menevän."
 12.  Silloin he palasivat Jerusalemiin vuorelta, jota kutsutaan
      Öljymäeksi ja joka on lähellä Jerusalemia, sapatinmatkan päässä.
 13.  Ja kun he olivat tulleet kaupunkiin, menivät he siihen
      yläsaliin, jossa he tavallisesti oleskelivat: Pietari ja
      Johannes ja Jaakob ja Andreas, Filippus ja Tuomas, Bartolomeus
      ja Matteus, Jaakob Alfeuksen poika ja Simon, kiivailija, ja
      Juudas Jaakobin poika.
 14.  Nämä kaikki pysyivät yksimielisesti rukouksessa vaimojen kanssa
      ja Marian, Jeesuksen äidin, kanssa ja Jeesuksen veljien kanssa.
 15.  Ja niinä päivinä Pietari nousi veljien keskellä, kun oli väkeä
      koolla noin sata kaksikymmentä henkeä, ja sanoi:
 16.  "Miehet, veljet, sen raamatunsanan piti käymän toteen, jonka
      Pyhä Henki on Daavidin suun kautta edeltä puhunut Juudaasta,
      joka rupesi niiden oppaaksi, jotka ottivat kiinni Jeesuksen.
 17.  Sillä hän oli meidän joukkoomme luettu ja oli saanut osalleen
      tämän viran.
 18.  Hän hankki itsellensä pellon väärintekonsa palkalla, ja hän
      suistui alas ja pakahtui keskeltä, niin että kaikki hänen
      sisälmyksensä valuivat ulos.
 19.  Ja se tuli kaikkien Jerusalemin asukasten tietoon; ja niin sitä
      peltoa kutsutaan heidän kielellään Akeldamaksi, se on:
      Veripelloksi.
 20.  Sillä psalmien kirjassa on kirjoitettuna: 'Tulkoon hänen talonsa
      autioksi, älköönkä siinä asukasta olko', ja: Ottakoon toinen
      hänen kaitsijatoimensa'.
 21.  Niin pitää siis yhden niistä miehistä, jotka ovat vaeltaneet
      meidän kanssamme kaiken sen ajan, jona Herra Jeesus kävi sisälle
      ja ulos meidän tykönämme,
 22.  Johanneksen kasteesta alkaen hamaan siihen päivään, jona hänet
      meiltä otettiin ylös, tuleman hänen ylösnousemisensa
      todistajaksi meidän kanssamme."
 23.  Ja he asettivat ehdolle kaksi, Joosefin, jota kutsuttiin
      Barsabbaaksi, lisänimeltä Justukseksi, ja Mattiaan.
 24.  Ja he rukoilivat ja sanoivat: "Herra, sinä, joka kaikkien
      sydämet tunnet, osoita, kummanko näistä kahdesta sinä olet
      valinnut
 25.  ottamaan sen paikan tässä palveluksessa ja apostolinvirassa,
      josta Juudas vilpistyi pois, mennäkseen omaan paikkaansa".
 26.  Ja he heittivät heistä arpaa, ja arpa lankesi Mattiaalle, ja
      hänet luettiin niiden yhdentoista kanssa apostolien joukkoon.


Project Runeberg, Tue Oct 9 19:07:46 2012 (aronsson) (diff) (history) (download) << Previous Next >>
https://runeberg.org/raamattu/44_1.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free