- Project Runeberg -  Raamattu /
1Kr.15

Tema: Christian Literature
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

1Kr.15


  1.  Veljet, minä johdatan teidät tuntemaan sen evankeliumin, jonka
      minä teille julistin, jonka te myöskin olette ottaneet vastaan
      ja jossa myös pysytte
  2.  ja jonka kautta te myös pelastutte, jos pidätte siitä kiinni
      semmoisena, kuin minä sen teille julistin, ellette turhaan ole
      uskoneet.
  3.  Sillä minä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen, minkä itse
      olin saanut: että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden,
      kirjoitusten mukaan,
  4.  ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena
      päivänä, kirjoitusten mukaan,
  5.  ja että hän näyttäytyi Keefaalle, sitten niille kahdelletoista.
  6.  Sen jälkeen hän näyttäytyi yhtä haavaa enemmälle kuin
      viidellesadalle veljelle, joista useimmat vielä nytkin ovat
      elossa, mutta muutamat ovat nukkuneet pois.
  7.  Sen jälkeen hän näyttäytyi Jaakobille, sitten kaikille
      apostoleille.
  8.  Mutta kaikkein viimeiseksi hän näyttäytyi minullekin, joka olen
      ikäänkuin keskensyntynyt.
  9.  Sillä minä olen apostoleista halvin enkä ole sen arvoinen, että
      minua apostoliksi kutsutaan, koska olen vainonnut Jumalan
      seurakuntaa.
 10.  Mutta Jumalan armosta minä olen se, mikä olen, eikä hänen
      armonsa minua kohtaan ole ollut turha, vaan enemmän kuin he
      kaikki minä olen työtä tehnyt, en kuitenkaan minä, vaan Jumalan
      armo, joka on minun kanssani.
 11.  Olinpa siis minä tai olivatpa he: näin me saarnaamme, ja näin te
      olette uskoon tulleet.
 12.  Mutta jos Kristuksesta saarnataan, että hän on noussut
      kuolleista, kuinka muutamat teistä saattavat sanoa, ettei
      kuolleitten ylösnousemusta ole?
 13.  Vaan jos ei ole kuolleitten ylösnousemusta, ei Kristuskaan ole
      noussut.
 14.  Mutta jos Kristus ei ole noussut kuolleista, turha on silloin
      meidän saarnamme, turha myös teidän uskonne;
 15.  ja silloin meidät myös havaitaan vääriksi Jumalan todistajiksi,
      koska olemme todistaneet Jumalaa vastaan, että hän on herättänyt
      Kristuksen, jota hän ei ole herättänyt, jos kerran kuolleita ei
      herätetä.
 16.  Sillä jos kuolleita ei herätetä, ei Kristuskaan ole herätetty.
 17.  Mutta jos Kristus ei ole herätetty, niin teidän uskonne on
      turha, ja te olette vielä synneissänne.
 18.  Ja silloinhan Kristuksessa nukkuneetkin olisivat kadotetut.
 19.  Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän
      ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat.
 20.  Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista, esikoisena kuoloon
      nukkuneista.
 21.  Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin
      kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen kautta.
 22.  Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki
      tehdään eläviksi Kristuksessa,
 23.  mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen
      omat hänen tulemuksessaan;
 24.  sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän
      haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja
      voiman.
 25.  Sillä hänen pitää hallitseman "siihen asti, kunnes hän on pannut
      kaikki viholliset jalkojensa alle".
 26.  Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema.
 27.  Sillä: "kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle". Mutta
      kun hän sanoo: "kaikki on alistettu", niin ei tietenkään ole
      alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa.
 28.  Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin
      alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa
      kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa.
 29.  Mitä muutoin ne, jotka kastattavat itsensä kuolleitten puolesta,
      sillä saavat aikaan? Jos kuolleet eivät heräjä, miksi nämä
      sitten kastattavat itsensä heidän puolestaan?
 30.  Ja miksi mekään antaudumme joka hetki vaaraan?
 31.  Joka päivä minä olen kuoleman kidassa, niin totta kuin te,
      veljet, olette minun kerskaukseni Kristuksessa Jeesuksessa,
      meidän Herrassamme.
 32.  Jos minä ihmisten tavoin olen taistellut petojen kanssa
      Efesossa, mitä hyötyä minulle siitä on? Jos kuolleet eivät
      heräjä, niin: "syökäämme ja juokaamme, sillä huomenna me
      kuolemme".
 33.  Älkää eksykö. "Huono seura hyvät tavat turmelee."
 34.  Raitistukaa oikealla tavalla, älkääkä syntiä tehkö; sillä niitä
      on, joilla ei ole mitään tietoa Jumalasta. Teidän häpeäksenne
      minä tämän sanon.
 35.  Mutta joku ehkä kysyy: "Millä tavoin kuolleet heräjävät, ja
      millaisessa ruumiissa he tulevat?"
 36.  Sinä mieletön, se, minkä kylvät, ei virkoa eloon, ellei se ensin
      kuole!
 37.  Ja kun kylvät, et kylvä sitä vartta, joka on nouseva, vaan
      paljaan jyvän, nisun jyvän tai muun minkä tahansa.
 38.  Mutta Jumala antaa sille varren, sellaisen kuin tahtoo, ja
      kullekin siemenelle sen oman varren.
 39.  Ei kaikki liha ole samaa lihaa, vaan toista on ihmisten, toista
      taas karjan liha, toista on lintujen liha, toista kalojen.
 40.  Ja on taivaallisia ruumiita ja maallisia ruumiita; mutta toinen
      on taivaallisten kirkkaus, toinen taas maallisten.
 41.  Toinen on auringon kirkkaus ja toinen kuun kirkkaus ja toinen
      tähtien kirkkaus, ja toinen tähti voittaa toisen kirkkaudessa.
 42.  Niin on myös kuolleitten ylösnousemus: kylvetään
      katoavaisuudessa, nousee katoamattomuudessa;
 43.  kylvetään alhaisuudessa, nousee kirkkaudessa; kylvetään
      heikkoudessa, nousee voimassa;
 44.  kylvetään sielullinen ruumis, nousee hengellinen ruumis. Jos
      kerran on sielullinen ruumis, niin on myös hengellinen.
 45.  Niin on myös kirjoitettu: "Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista,
      tuli elävä sielu"; viimeisestä Aadamista tuli eläväksitekevä
      henki.
 46.  Mutta mikä on hengellistä, se ei ole ensimmäinen, vaan se, mikä
      on sielullista, on ensimmäinen; sitten on se, mikä on
      hengellistä.
 47.  Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on
      taivaasta.
 48.  Minkäkaltainen maallinen oli, senkaltaisia ovat myös maalliset;
      ja minkäkaltainen taivaallinen on, senkaltaisia ovat myös
      taivaalliset.
 49.  Ja niinkuin meissä on ollut maallisen kuva, niin meissä on myös
      oleva taivaallisen kuva.
 50.  Mutta tämän minä sanon, veljet, ettei liha ja veri voi periä
      Jumalan valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta.
 51.  Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan
      nuku, mutta kaikki me muutumme,
 52.  yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä
      pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme.
 53.  Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen, ja
      tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen.
 54.  Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä
      kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se
      sana, joka on kirjoitettu: "Kuolema on nielty ja voitto saatu".
 55.  "Kuolema, missä on sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun
      otasi?"
 56.  Mutta kuoleman ota on synti, ja synnin voima on laki.
 57.  Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka antaa meille voiton meidän
      Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta!
 58.  Sentähden, rakkaat veljeni, olkaa lujat, järkähtämättömät, aina
      innokkaat Herran työssä, tietäen, että teidän vaivannäkönne ei
      ole turha Herrassa.


Project Runeberg, Tue Oct 9 19:07:46 2012 (aronsson) (diff) (history) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/raamattu/46_15.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free