- Project Runeberg -  Raamattu /
Ilm.18

Tema: Christian Literature
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Ilm.18


  1.  Sen jälkeen minä näin tulevan taivaasta alas erään toisen
      enkelin, jolla oli suuri valta, ja maa valkeni hänen
      kirkkaudestaan.
  2.  Ja hän huusi voimallisella äänellä sanoen: "Kukistunut,
      kukistunut on suuri Babylon ja tullut riivaajain asuinpaikaksi
      ja kaikkien saastaisten henkien tyyssijaksi ja kaikkien
      saastaisten ja vihattavain lintujen tyyssijaksi.
  3.  Sillä hänen haureutensa vihan viiniä ovat kaikki kansat juoneet,
      ja maan kuninkaat ovat haureutta harjoittaneet hänen kanssansa,
      ja maan kauppiaat ovat rikastuneet hänen hekumansa runsaudesta."
  4.  Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan: "Lähtekää siitä
      ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä
      osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa.
  5.  Sillä hänen syntinsä ulottuvat taivaaseen asti, ja Jumala on
      muistanut hänen rikoksensa.
  6.  Kostakaa hänelle sen mukaan, kuin hän on tehnyt, ja antakaa
      hänelle kaksinkertaisesti hänen teoistansa; siihen maljaan,
      johon hän on kaatanut, kaatakaa te hänelle kaksin verroin.
  7.  Niin paljon kuin hän on itselleen kunniaa ja hekumaa hankkinut,
      niin paljon antakaa hänelle vaivaa ja surua. Koska hän sanoo
      sydämessään: 'Minä istun kuningattarena enkä ole leski enkä ole
      surua näkevä',
  8.  sentähden hänen vitsauksensa tulevat yhtenä päivänä: kuolema ja
      suru ja nälkä, ja hän joutuu tulessa poltettavaksi, sillä väkevä
      on Herra Jumala, joka on hänet tuominnut."
  9.  Ja maanpiirin kuninkaat, jotka hänen kanssansa ovat haureutta
      harjoittaneet ja hekumallisesti eläneet, itkevät ja parkuvat
      häntä, kun näkevät hänen palonsa savun;
 10.  he seisovat loitolla kauhistuen hänen vaivaansa ja sanovat:
      "Voi, voi sinua, Babylon, sinä suuri kaupunki, sinä vahva
      kaupunki, sillä sinun tuomiosi tuli yhdessä hetkessä!"
 11.  Ja maanpiirin kauppiaat itkevät ja surevat häntä, kun ei kukaan
      enää osta heidän tavaraansa,
 12.  kaupaksi tuotua kultaa ja hopeata ja jalokiviä ja helmiä ja
      pellavakangasta ja purppuraa ja silkkiä ja helakanpunaa ja
      kaikkinaista hajupuuta ja kaikenlaisia norsunluu-esineitä ja
      kaikenlaisia kalleimmasta puusta ja vaskesta ja raudasta ja
      marmorista tehtyjä esineitä,
 13.  ja kanelia ja hiusvoidetta ja suitsuketta ja hajuvoidetta ja
      suitsutuspihkaa ja viiniä ja öljyä ja lestyjä jauhoja ja viljaa
      ja karjaa ja lampaita ja hevosia ja vaunuja ja orjia ja
      ihmissieluja.
 14.  Ja hedelmät, joita sinun sielusi himoitsi, ovat sinulta menneet,
      ja kaikki kalleutesi ja komeutesi ovat sinulta hävinneet, eikä
      niitä enää koskaan löydetä.
 15.  Niiden kauppiaat, ne, jotka rikastuivat tästä kaupungista,
      seisovat loitolla kauhistuen hänen vaivaansa, itkien ja surren,
 16.  ja sanovat: "Voi, voi sitä suurta kaupunkia, joka oli puettu
      pellavaan ja purppuraan ja helakanpunaan ja koristettu kullalla
      ja jalokivillä ja helmillä, kun semmoinen rikkaus yhdessä
      hetkessä tuhoutui!"
 17.  Ja kaikki laivurit ja kaikki rannikkopurjehtijat ja merimiehet
      ja kaikki merenkulkijat seisoivat loitolla
 18.  ja huusivat nähdessään hänen palonsa savun ja sanoivat: "Mikä on
      tämän suuren kaupungin vertainen?"
 19.  Ja he heittivät tomua päänsä päälle ja huusivat itkien ja surren
      ja sanoivat: "Voi, voi sitä suurta kaupunkia, jonka kalleuksista
      rikastuivat kaikki, joilla oli laivoja merellä, kun se yhdessä
      hetkessä tuhoutui!"
 20.  Riemuitse hänestä, taivas, ja te pyhät ja apostolit ja
      profeetat; sillä Jumala on hänet tuominnut ja kostanut hänelle
      teidän tuomionne.
 21.  Ja väkevä enkeli otti kiven, niinkuin suuren myllynkiven, ja
      heitti sen mereen sanoen: "Näin heitetään kiivaasti pois
      Babylon, se suuri kaupunki, eikä sitä enää löydetä".
 22.  Ei kuulla sinussa enää kanteleensoittajain ja laulajain, huilun-
      ja torvensoittajain ääntä; ei löydetä sinusta enää minkään
      ammatin taituria; ei kuulla sinussa enää myllyn jyrinää;
 23.  ei loista sinussa enää lampun valo; ei kuulla sinussa enää
      huutoa yljälle eikä huutoa morsiamelle; sillä sinun kauppiaasi
      olivat maan mahtavia, ja sinun velhoutesi villitsi kaikki
      kansat;
 24.  ja hänestä on löydetty profeettain ja pyhien veri ja kaikkien
      veri, jotka maan päällä ovat tapetut.


Project Runeberg, Tue Oct 9 19:07:46 2012 (aronsson) (diff) (history) (download) << Previous Next >>
https://runeberg.org/raamattu/66_18.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free