Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Kaarlo Kramsu
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
pojat käyneet taistoon ja kuolemaan.
Huokaavat kentät, Nukkuva Suomi, E s
i-isäin ääni, Unelma, Väinämöisen
kantele, kaikki vahvistavat vain tätä
traagil-lista mielialaa, jonka kirjalliset alkulähteet
epäilemättä ovat Yrjö-Koskisen Nuijasodasta ja
Suomen historiasta etsittävät. Vihan,
koston, ja sen kerällä vapauden välkähdystä vartoo
runoilija, vaikka sen jälkeen sitten suuri pimeys
seuraisikin. Mutta välkähdystä ei tule. Mikä on
syynä siihen? Eikö olekaan enää Suomen kansalle
»kauniimpi orjan elämää kuolo hirsipuussa?»
Mutta entä sitten, jos välkähdys seuraisikin!
Runossaan Uusi aika hän sammuttaa
viimeisenkin tähden aatteelliselta taivaaltaan. Urhot
uhrataan, kansan parhaat kaatuvat aatteiden
taistelussa, sitten käy esiin joukko »rauhaa
suosi-vainen», jälleen »lait uudet laatii pieni henki»,
jälleen saadaan sama ahdas yhteiskunta, vaikka
»kiilloitettu hiukan päältäpäin». Ja jälleen myrsky
mylvähtää ja jälleen jatkuu sama kiertokulku:
Kramsun epäily on häneltä viimeisenkin
kannattavan voiman, hänen uskonsa kansallisen ja
yhteiskunnallisen edistyksen hedelmiin, musertanut.
Mitä jää jäljelle sitten? Ainoastaan
Mustalaisen kohtalon koviin valtoihin alistuva, vaikka ei
suinkaan silti niitä hyväksyvä oppi siitä, että:
„Kuihtuu kukka, kaatuu puu,
linnunlaulu lakastuu.
Niin käy elävitten.“
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
