Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Paavo Cajander
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
vätkin useimmat puolet hänen ei aivan laajasta
kirjallisesta yksilöllisyydestään. Siinä on syvä
personallinen tunne liittynyt harvinaisen hienoon
luonnontajuntaan, isänmaallinen mieliala sulanut
eheäksi kokonaisuudeksi tekijän oman taapäin
katsovan, menneitä muistelevan melankolian kera.
Onpa mestarillinen kuutamokuvaus esim. tuo, kun
tekijä sanoo korven keskellä nähneensä
»punot-tain, ujostellen» kuin salon immen
„kuuttaren kehräävän rihmaa häähamoseen."
Yhtä kaunis on tuo Aleksis Kiven tapainen
kuvaus tekijän mielialasta hänen jälleen päästyään
armaan, tutun erämaansa ihanuuteen: hänen
sielullaan on silloin pyhäpäivä, sen tupa on valkaistu,
sen »työn tomut laastut pois», kaikki on tyyntä,
vain rinta sykkää, »muiston kellot kun kaukaa
kai-kuen soi». — Sama pyhä, suomalaisen sunnuntain
mieliala on L e e n a-nimisen pienen ballaadin
kannattava ominaisuus.
Muodoltaan miehekäs ja ytimekäs,
sisällykseltään vieno ja lempeä on Paavo Cajanderin
supisuomalainen runoilijaluonne, viitaten juuri
tällaisena kauas kansallisen romantiikkamme
kulta-kauteen: Lönnrotiin ja hänen aikalaisiinsa. Hän
on tämän aikakauden vielä myöhäsyntyisempi
lapsi kuin Arvi Jännes. Hänen runoudessaan ei
näy vilahdustakaan edistyksen ja valistuksen
myllertävästä voittokulusta kautta suomalaisen
sivistys-elämän. Hän on sellaisena aatteellisesti
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
