- Project Runeberg -  Suomalainen Vuonna 1846 (N:o 1-23) /
{6:3}

(1846) With: Carl Axel Gottlund
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

vähinnik, sillä vaikka yhcn tahotlen niin asetukset
säättäävät jotta heistä pitää usseempiakin lyötettämään,
sekä kullassa että hopiassa, annettaviksi sinne tänne
hallituksen toimituksillen (Auktoriter). Nytpä häänki
veti huulensa hymyksi, ja sanoi: "Mitä siihen taas
tulee (sanoi hään) niin ei ouk teijän huolimista, se
olkoon oma asiamme; on niitä suurempiakin summia
saatuna aikaan, satikka tämmöisiä; enkä olek tässä
tuumassa yksinään. Meitä on monta miestä, vieläpä
monestakin pitäjästä, jotka olemme tässä asiassa
varsin yksineuvoisia, ja joihen joukossa on montaik
varsin varakkaita". Tästä vakavasta puheestansa, ja
muutonkin hänen silmänsä totuullisuuesta, ymmärsin
minä hänen ei puhunneen leikkiä; ja kuulustakseni
tarkeemmin asian perustusta, kyselin taas uuestaan:
kelien hyö tämän rahansa aivovat, eli mitä sillä
tekisivät? Hään kuulosteli ensin vähän aikaa, arveli siitten,
pitikö hänen sanomaan eli ei, ja vastaisi: "teillen,
hyvä Herra, myö sen antaisimmekin". Koska naes
oli minusta varsin tuntematoin, niin aattelin jo
itek-seni, lieneekö hään vaan mikätin koiransilmä, jonka
mieli tekisi minua näin pilkataksensa, enkä tiennyt
havilla mitä minun piti siihen sanomaan. Kuitenkin
kysyn häneltä, minkä puolesta minullen tämän
antaisivat? "Teijän monesta töistänne ja vaivastanne
kielemme ja koko kansamme hyväksi, joita ei
yksikään Suomalainen saatak kyllä kiitteä ja palkita".
No oletkos Otavan lukenut siitten? kysyn minä taas,
koskas sitä mainihtit? Olen kyllä kyvä Herra,
lausui hään, sen minä tunnen päästä päähän. No jos
sen olet luennut, niin pitää sinun siitten
ymmärtämäänkin minun ei milloinkaan halailleen, enkä;
nytkään halailevan, mitään ulkonaista kunnian
osittamista. Minulle se on jo kyllä mielekseni, kuulla,
teijän suosiolla ja sulalla syämmellä käsittäneen
tämän kirjan sisälli&yyttä; muuta kunnioittamista en teiltä
vaatik, enkä myöskään otak vastaani paihti sitä oisi
myös mahollinen, jotta mitä aivoisitten minullen, ja
mitä olisi itellennekin suurimmaksi kunniaksi, tulisi
katehilta toisappäin kakatuksi, ja saattaisi ehkä
minua, niinkuin teitäkin, ainoasti pahoilta soimattavaksi.

"Tiijän hyvinkin, hyvä Herra", kohtaisi hään
siihen, "teijän ei mitään palkintoa ehtinneen, eikä
saan-neenkaan. Eikä tämäkään ouk miksi palkinnoksi
arvattavana; soisimme sillä ainoasti osoftoo, meijän
Hämäläisten hyvin kyllä ymmärtänneen ja ansioitanne
ar.vanneen, ja jos vielä kaikki muutkin Suomalaiset
uneuttaisivat sen, joka ensin suurella työllä ja
vai-vStla koki kohottoo kielemme parempaan kuntoon, ja
tästä valaisikin mielemme, niin ei se ikänään meijän
muistostamme murenek; ja pyyämme sentähen
nöyrym-mästi, saahaksemme teille osottoo tätä varsin vähäistä,
mutta julkinaista, kunnian osottamista". Minä kokin
kaikella tavalla esteä ja poiskielteä häntä näistä
joutavista laitoksista, ja sanoin viimen, semmoiseen
aikomukseen vaaittavan Keisarillistä luvan-antamista.
"No sen voimme kyllä saaha", sanoi hään taas, "sillä
ei suinkaan armollisin Keisarimmekaan maliak meistä
kieltää tätä maamiehellista rakkauttamme".
Pois-tai-vuttaakseni hänen puheensa näistä tuumista, kysyn
ta#s tokko hän joka paikassa oli Otavan ymmärtä-

nytkään, koska se oli kirjutettu enimmäkseen Savon
puheen-murrella, ja vielä siittenkin eri-kirjutoksenkin
tavalla. Aivan hyvästi! sanoi hään, myö sen
ymmärrämme, joka paikassakin; mutta ei se tuhma
siitä tulek hullua viisaammaksi (no, eipä se ouk
tuhmille kirjutettukaan, sanoi hään) sillä siihen
tarvitaan ymmärrystä ja mieltä, ja vieläik mielenkin
karaistamista; vaikeaksi se kyllä tuntuu ens’ alussa,
milt’ ei ymmärtämättömäksi, mutta ei siinä
kauvan-kaan tarvitak päätänsä pystymistä, ennenkuin selviä
joka sana; eipähän kauhalla mieltä päähän ajetak;
mutta vaivalla. Aläppäs huolik, aattelin minä, kyllä
tässä kysytään mistä mies on kotoisin. Jopa
rupei-sinkin, oikeen uhalla, kysymään — täältä tuolta
kirjastani. Enkä tiijäk itekkään, ihmcttelenkö enemmin
hänen muistiansa, vai hänen ymmärrystänsä, sillä se
oli varsin mahotoin mulle saaha hänen johon kuhun
paulaan tahi katrakkaan. Ei sillä kyllä että hään
ulkoapäin taisi kaikkia suomennoksiani Homeroksesta,
Anakreonista ja Sapphoosta, joita hään lovisli
(skau-derade) kuin paras pappi: hään taisi myös kaikki
ne siihen kuuluvaiset muistutukset ja
sanan-valaistukset, ja muistipa vielä millä lehen puoliskolla siellä
seisoivatkin: hään osaisi koko kirjan niin kannesta
kanteen, ett’en minussa suinkaan ollut miestä saalia
häntä kiini tahrauntuneeksi. Sitä vastoin hään jo
monesti väitti minun kanssani, sanoista j,a muustaik;
ja kuin kirjaan kahottiin, niin hänellä oli aina
oikeen, sillä olin ite jo pois-unouttanut yhtä toista mitä
olin kirjuttanut, kosk’en ollut tuskin kirjaan
kahto-nutkaan, siitten painettuaan; ja piruko niitä kaikkia
muistaa mitä kirjoihin tuloo pistelyksi.

Tämmöiselle miehelle piteä minun toki
ryypä-yksen farjoomaan, aattelin minä, ja tuotin hänelle
viina-pullon; mutta se oli varsin mahotoin multa
saaha häntä sitä maistamaankaan. Mies ei ollut vielä
eläisään suotansa sillä kastellunna. Minä käsketin
sentähen sisään, lasin saksan viinaa. Empä tahtonut
olla miesi saaha häntä sitäkään huulihinsa nostan-

neeksi, toki minun täkeni hään tuon kuitenkin vii—

i * i

meisellä teki.

Nyt soisikin ehkfi lukiani jo saaha tietäksensä,
kuka tämä hiipiä nuorukkainen (hään oli nuon
arvatakseni 2i vuiren paikoilla) mahtoi olla? Se
oli talon Isäntä Juhoi Aato Pamppalainen, Paloisten
kylästä Hauhon pitäjästä, nykyjään Kirkon eli
Kuuen-nos-mies Lamminkin pitäjässä. Kuin vielä rupeisi
tästä rahastansa juttelemaan ja minua kiusaamaan,
niin saahakseni häntä tästä luopumaan, täytyi
minun viimenkin vähä valehteHa ja sanoa muilla ei
olevan oikeutta ketään semmoisella rahalla
merkittär-mään, jos ainoasti Esivallalla, sillä saattaisimmekan
muuten sillä tavalla kunnioittoo varsin
kunniattomiakin *). Tätä Ikään ei ottanut uskoaksensa, ja nimitti

*) Moni oisi ehkä minun siassani mielelläkin
vastaan ottanut tämmöistä ulkonaista kunnioittamista,
(mulla oli kylläkseni jo tästä sisällisestä)
Uijaksikin, koska olin hyvä ystävä ja tuttu juuri sen
Herran kanssci joka tällaisia rahoja kuurmailuo
(graverar)/a lyöttää (pveQl(iv)i nimittäin H.ra Kuur~

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Wed Nov 10 20:33:28 2021 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/suomala-46/0029.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free