- Project Runeberg -  Suomalainen Vuonna 1846 (N:o 1-23) /
{7:3}

(1846) With: Carl Axel Gottlund
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

minua puhutteli, mutta silmällänsä palvclioitansa.
Eikä silläkään vielä kyllä! Toistukseksi tämän
miehen tarkasta ymmärtämisestä ja viisaasta
käytöksestä, tuloo minun vielä sanomaan, että koska hään
kuuli minun vaimoni olevan varsin ummikko
Ruoh-talaisen (se on Ruotistakin kotoisin) niin — jott’ei
hänen pitännyt, ollessaan näihen Suomalaisten
joukossa, ikävystyä aikojaan, ja sillä ehkä jouvultoo
minun tästä pois-lähtöäni — mitä hään teki. Sitä mitä
ei toinen ehkä oisi arvanutkaan. Hään lähetti niin
ikeän samana yönnä pitkän matkan päästä
tuottamaan vanhan varsin siivollisen ja kunniallisen,
hiljaisen ja hyväpuheliaisen, Ruohtalaista kiellä
taitavai-sen Matamin, jota hään päivänpalkalla piti luonnansa
kaiken sen ajan kuin olimme tässä, ainoasti puheen
toveriksi ja sanan-saattajaksi vaimolleni. Kuka meistä
herrasmiehistä oisi tätä hoksanut; ja jos ofsikkin —
kuka oisi sen tehnytkin? Ruohtia Jaakkolainen
ymmärsi itckkin hyvin kyllä, sekä puhetta että
kirju-tosla, (hänellä olikin monta Ruohlalaistakin kirjaa);
vaan puhua sitä, en ollut hyvä saaha häntä, ei
sanaakaan. Kuitenkin kuulin minä vaimoltani
peräs-18päin, hänen puhunneen tätä joksikin, mutta ainoasti
hätävaraksi, kalien kesken, kuin ei ollut tulkittarensa
tilalla.

Koska nyt oli JuUa-päiväkm, niin päätimme
kaikki lähteäksemme kirkkoon, johon minä tahoin
jalkasin männä, koskei sinne ollut paljon enempi
kuin virstaa. Mutta hui, hcii! vielä vainen minua
sinnek oisi laskettu käymä-jalalla. Lyötiin hevoisia
valjaisihin, pantiin kiessran eteen, ja mänimmö sinne,
monella parilla, että pöllyisi kyllä männessämme.
Ajettiin muuan Kirkon-mielien taloon,
kirkonport-tia vastapäätä, kussa piläjänki vallasväki aina ensin
pistäiksen, ja jonka pihalla myökin lieitimmö
he-voisemme. Kaikki tienvieret, pellon nurmet, ja
kirkko-tarhakin, oli täynnä ihmfsiä, jotka
kokoun-tuivat Herran huoneesehen; sinnepä myökin, muihen
joukossa. Vaikka penkit olivat jo tepo-läyneet
tultuamme, niin väistelivät hiljaan sioa, ilman kennon
käskemätäk, min ui Ten 1, vaimolleni, ja enimmälle osalle
joukostamme. Senki jo havaihtin heti — kuhun
Jaak-kolainen käänsiin, siinä häntä kunniallakin
kohtat-tiin. Jos Jaakkofainen sentähen luki suuremmaksi
kunniaksensa (niin kuin fukikin) saanneensa
semmoisia vieraita Suomen pääkaupunnfsta, niin myökin
kahoimme sitä kunnialliseksi joutua semmoisen
mielien parihin.

Kirkonmeno ja Jumalanpalvelus on yhtäläinen
yliten koko Suomenmaan, mitäsme siitten tuosta
puhumme, tuntoohan sen jokainen. Vaan sen sanon,
jotta harvoin olen ollut kirkossa, kussa nrin hiljasta,
siistiä, ja si i voltista väkeä, hartaueHa ja
mieli-nöy-ryyellä toimittivat henkellisiänsä, kuin tässä Lammin
kirkossa. Kalitelin sinne ja tänne, eikös pitännyt
missään vielä näkymään näitä vanhoja riita-toveria, näitä
pullo-poskisia ja sinelmä-silmäisiä
käräjän-kumppa-iiia, joihen muistaminen vielä nuoruutestani hirmutti.
minua; mutta ei niitä näkynnä missäkään. Näytti
kuin oisi jo rakkaus kaikkia sovittanut, kaikkia
voittanut; ja kirkkomaakin oli jo näillä kolmatta

kymmenillä vuosilla, monta ehkä korjannut
suoja-hansa ja huomallansa. Missä minun vanhat
Lammilaiset, aattelin vielä kerran itekseen? Mutta ei
siihen yksikään vastannut. Nuori ja kaunis kansa oli
minun silmäni eissä, joka lauloi ja rukoili, kuin
muinon rähmäisivät ja torjuivat.

Jaakkolaisella oli kyllä oikecn, kuin kirjutti
minulle: "opittenhan täällä jotakin". Olin ennen
kyllä nähnyt monen Seurakunnan, joka oli köyhtynyt
töissään ja tavoissaan, vaan nytpä opin tässä tuntemaan
toki yhen, jokr oli rikastunutkin, jok’ oli varsin
toiseksi muuttununna; ja tämäik oli niistä kauniimmista
oppimisistani. Mutta minun piti vielä oppimaan
e-nemmin: mfnun piti oppia tuntemaan sitäkin miestä
jonka työksi tätä arvellaan, eli jonka kautta tätä
kaikkia on aikoin saatettu. Minun vaimoni, joka kyllä
oli nähnyt monenki kopean kirkkokunnan, tunnusti
tämän — mitä luinen ulkonaisesta puvusta ja olosta
tulisi sanottavaksi, niin myös hänen taijollisesta ja
laitollisesta "käytöksestä — ei antavan muillen
puoltansa. Kuitenkin näytti minusta vaimoväessä
moitittavana vaatteihen kopeutta ja pöyhistystä. Niin
nähtiin täällä e. m. talonpojan tyttäriä, ja nuorikoita,
hienoissa’ja kalliissa, kaupunnisa (eli kaupunnin
tavalla) tehtyissä tarlatanshameissa, ja monet
miehistäkin verassa verhoiltivat. Kirkosta tultuamme,
kävin vielä kerran kalitomassa kylänpihoja ja
kirkon-aituuksia, ellei siellä toki pitänyt löytyä joku
nou-kallansa, eli ies rohkeimillaan, joku suurustettuna
ja viinalla virvoitettuna; sillä ryypättiinhän ennen
Juhlapäivän kunniaksi, ellei muuten, reuhattiin ja
tef-metliin, miltei tapeltiin; mutta en tavannut yhtäänkään
ainuata vähänkään luntissa, Läksivällen kirkosta niin
hiljain ja säävyllään kuin tulivatkin, eikä yhtäkään
ääniä kuuluna tiellä ärjäistynytta.

Minun Isäntäni oli kirkkomäillä kuhtunut monet
rehelliset talonmiehet tulemaan, vaimoineensa kanssa,
Jahkolaan päfvällisellen. Hänelle näytti tämän
Juhlan saaneen kakel Iäisenkin merkityksen. Hään mieli
myös murkinaksi kuhlua niitä pitäjän herrasväestä
joita kirkossa tavattiin: totta kaikotin hään luulikin
minun, heijän seuroihin, paremmin ehkä mieltyvän
kuin (ässä fälonpojallisessa; mutta sain häntä tästä
estetyksi, sillä että sanon tännek tulleeni talonpoikia
tapaamaan, vaan ei herroja puhuttelemaan.
Kuitenkin käski hään muuan Luutnantin, rouvineen,
naapuristansa, ikeän kuin toista jaksi tästä hänen päivän
ilosta. Syötiin ja juotiin, eletliin ja hyvästi
ravi-tettiin. Mutta ei siitä olek puhetta, eikä se teitäkään
autak jos sanoisinki toistakymmentä ruoka-laijia,
pun-sit ja viinat viljaltaan, olleen pöyvälla — ei ainoastaan
tänä pänä, mutta jokaik päivä kuin tässä vietimme;
tämä toistakoon ainoasti talon varallisuutta ja
Isännän niin kuin Emännänkin hyvätalitoisuutta. Mutta
sitä vastoin oisi paljon sanottavaa näihen miesten
mie-littäväisestä käytöksestä. Ite Isännälle ei joutanut
paljon pöyvelle istuminen, hänellä oli vieraistaan huoli,
eikä ainoasti heijän ruumiillisesta ravinnoksesta, multa
myöskin henkellisestä. Hään nousi ylös monin
kerroin puhetta pitämään muistin-pulloja juotossamme,
ite hään saastansa saneli, senki hään saatatti sanoil-

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Wed Nov 10 20:33:28 2021 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/suomala-46/0033.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free