- Project Runeberg -  Suomalainen Vuonna 1846 (N:o 1-23) /
{13:3}

(1846) With: Carl Axel Gottlund
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

sellä mielyttelemisellänsä, niinkuin tievollisellakin
valistamisellansa, ainoasti keinot meijän
onnista-miseksemmej vaan ei — ite onnistus. (Tokkohan nyt
ymmärrätten meitä? *)

Niin nytpä arvaatten jo ehkä — ei ainoastaan
mitä ihanneet merkihtevät, mutta myöskin että
koska tievot, ja tiet o m ukset, kerran asetettiin ja
perustettiin -Suomenmaahan, niin kuin usko ja
uskomuskin, vaan taijot ja taiteet, eli heijän
käytät-tämislä, heitettiin meissä harjottamatak, ja puuttuu
vielä meillä tänä päivänäkin, niin on meijän
mielemme - valmistaminenkin, monessakin tarkoituksessa,
vielä varsinki vaillinainen **). Ja se oli, aikoa
myöten, auttoaksensa tätä puutostamme, kuin yhistivät
tässä, ja asettivat, ens’ aluksi.
Ihannes-yhistyk-sen, josta 3:ssa Numerossa jo puhuttiin. Toinen
semmoinen synnytettiin siitten Turussakin; ja
molemmat nämät ovat nyt ihtesäk yhistäneet, sillä
yhteisellä nimellä: Suomen Ihannes-Yhistys.

Minä kukko linnassa.

(Jatko ja loppu H:stä Numerosta).

Kuulitten äsken tällä Suomenkielen kirjaili—
suuen kukkulalla — jo kaksikin kukkoa olevan
kukkumassa; kumppaliksi kumpaisellaik kailottavia kanoja,
nauravaista naaras-puolta. Mutta mitäshän
sanoisit-ten, jos kuulisilten jo kolmannenki kukonpojan
o-levun kuuluvilla? — Vaan elkeäpäs tuota sanokee!
Eltcköluiän täsläik Suomalaisestakin varoik jotaik
tulevan, jotaik synkkeä syntyvän? Jopa se on
syntynytkin. Tuostapa tuloopi Turilas, hernjääpi
Herhiläinen. Vaikk’ on varreltaan vajoova, ohut
vielä ohirnmiltaan, heikko henketellessänsä, tolta
pitää puolillansa (puoltansa) kumpaistakin näitä vastaan.

*) Olemme kylki tässä tavoittaneet selvyyttä; mutta
jos tämä lauseemme vielä siittenkin näyttäisi
teil-ten selittämättömäksi, niin se on asian luonto, ja
kielemme puutos, joka sen teköö; hätäisesti, ja
kiiruhtamalla, olemme sen kirj ottaneetkin, vaan on
vielä ehkä vähä omannekin vika. Lukekaa sitä
unestaan, kahesti tahi kolmasti: ja kaikki selviää.

**) Sillä jos Lukistoissamme (wid ©ymnaflertta) ja
Opistossammekin palkitaan muutamalla Ruplalla
miehiä, jotka opettaa nuoria ensimmäiset alkeet
piirut lumisissa (i teckning) niin on työ, niin kuin
palkkakin, eikä enempään verrattavana — kuin jos
opettaisi heijät tuntemaan puustavia näissä
toi-meissa. Vieläpä vähemmästä arvosta, ja
vähem-mästäik ansiosta (kielellisessä tarkoituksessa) on
kuin, koko Suomenmaassa, ainoasti yhtä palkitaan
miestä Suomenkielen har jättämiseksi, sitäkin
vähillä varoilla, vielä vähemmälläik arvollakin.
Ei stlla tiellä paljon synnyk, ellei piettäisi
kielestämme paremmin vaaria. Toki löytyy
onneksemme niitaik, jotka harjotlaavat sitä timan
kehotit ärnat ak, palkatakkin palveloovat.

Vanhemmalla heistä on kyllä rahan-varoja, *)
koko suovan ystäviä, mutta puuttuupi puheita, sanat
suussa sammaltuuvat, Suomi ruohtia rukoilee,
palve-loopi parhaimmallaan; nuoremmalla emme tiijäk vielä
mitä löytynöön, vastapa se kuoreslaan kuraisee,
pesästähän päätän nostaa. Aleilla ei ouk kyllä
vanhemman varoja, eikä nuoita nuoremmankaan;’ mutta
onhan meillä kuitenkin kirja-paino jo
parrail-laan, lenninkäinen (Leppä-lerllu — tahi
lenlo-ichli) lentämässä, ja pännä vielä lisäksi; — kolmet
konetla kovoa. No — niillä syntyy jo paljon teliä!
On vähemmälläik aimoollista aikoin saatu, työtä jaloo
jaksettuna. Pieni on vielä seurakuntamme (seuramme),
mutta suuresta suvusta, suvustapa Suomalaisen.

Mutta eipä vielä sillä hyvä! Jopa (ässä on
neljääski seura syntymäisillään, itestänsä ilmistynnä,
joka näytteä meistä tulevan nuiista
kajkkiin-kalliim-maksi, hyväksikin hyrääjäk<ii, kukoistahan
kuuluvaksi, (paljaista kukcnpojiVa). Myö puhumme tässä
muka opiston Oppivaisista, jotka nykyjään ovat
ottaneet tavaksensa, yhessä, cli maa-kunnittain,
työskennellä kansan ja kielen hyväksi. Paljon heillä
ei suinkaan saa vaatia; eivätkä ouk myös
lähteneetkään paljolla pöyliistellen, yli mielen yritcllen; mutta
mitä toimittaavat, luemme varmaksi voitoksemme;
kaliottaneenko sitä yhcstä puoleista tahi toisesta.
Sillä se on ensinnik siitä luonnosta, jotta sytyttää ja
lämmittää näiten nuorten syämmiä mieltymään
o-maan maahan, rakastamaan rahvastamme; eikä
ainoastaan sytytäk, mutta myös aina, ja yhtenään,
heissä kestyttää tämän lempeyyon, jonka vaikutuksia
vnsla tunnetaan lulevinna aikoinna. Toiseksi, levit—
teävät hyö toimeitansa, yhtäkkiä, ympärin koko
Suomenmaata, niinkuin viljan viskaisivat, henkellisen
heittäisivät pohjaan kuhunkin poveen. Sillä kuin
aina Jouluksi ja Juhannukseksi ha joavat tästä kuki in
kotiisak, niin vievät näitä viemistään, tuovat näitä
(uomistaan, pian joka prtäjäiseen, kuhunkihin kuljet—
(aavat. Ja koska on heillä vielä nuorutien hilpeys,
nifn sillä vielä muila rnnoittaavat, kielehemme
ke-hoittaavat **). Kuin muut kirjan-sepittäjät tuskin vielä
viijenkään vuuen päästä saavat 500 kirjansa-kap-

’*) Luetaan usseen, Uijaksikin Heisinkin
Wiikkolai-sissa, ja juuri näinnä päivinäkin, yhtenäisiä
monkertamisia Suom. Kirjall. Seuran
rahan-puutoksesta. Meistä kuuluu nätnät maukvmiset
divan pahallcn, ja mill’e i näytä k tämä
pyy-tös — pohjalain kuin papin säkki. Parempi oisi
ehkä ensin teliä tilia vanhoista varoistaan. On
niitä tehtykin; liennöönköliön mieleksenne.
**) Moni luuloo ehkä että tämmöiset (rnuutamilta
joutaviksi muka kalioltu) kielen-harjoittamiset
viettäisivät nuorten mielet pois luvuistaan, ja
lukemisestaan. Ei ikeän! Aina aikaa viriällä, aina
pää Ilen päiviäkin. Tämmöisiä toimia
teroitteloo-vat mieltänsäkin; ja on aina nähty kuuluisten
miesten, jo nuoruutessaan, ilmoittaneen lavansa,
Sitä vastoin jok’ei ouk nuorraik nopia, ei ouk
virkku vanhanakaan; sillä kuin kerran jääpi terältä,
silloin jääpi jo hamaraltakin.

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Wed Nov 10 20:33:28 2021 (aronsson) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/suomala-46/0057.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free