Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
Maflorries arvelee ostoaksensü silakan, seihtemällä
kuparin kopeekalla, niin silloin jo koliollaaval kaikki
muulki, ajallansa, raha-kukkaroilansa povestaan,
luel-tel< ovat rahansa, ja fokainenki heisiä nyt myöskin
Ostaa silakkansa. Kaikki käypikin nyt kauppa
hiljalleen ja arvellen; varsin harvoin kuullaan h»ijän
suustaan jonkun sanan, hiljaisesti, tulleen yhellä eli
toiselta heistä sanotuksi *).
matoisten siistillisyys, joka sen tekon, ett’eivät tata
tie k; vaan nopetmin jo sormistansa, kalan
koskemalla, (iijustetoovat, tuntuukoon happo meller n?
*) Mila pii niistll julkisia puheista? Suu sanan
si-al.si, Pää mielen kukkaroksi. Tunnetaanhan
Suomalaisten tapa: kahen kauppa, koi taanneelle
korva puuutin
IVufJiis-ffaljus»
£uuri kuin olimme tehneet kaikki pois luotamme,
kannettua Kanavamme levon kauniin kammiohorr,
sovittanut, suorittanut, vieretysten HelsinkMäisen, niin
tulipa kohta jo kolmaaskin kosia, joka hautaanki
fcaluisi, samaan kuoppaan kuolIäksensä.
Aamulaisen 42:ssä Numerossa, kesken kiireen
Hiiruhtaiksen, juosten tännek jouvuttaiksen,
paljas-orin, avoin-suin, tukka tuulessa tuuhotti, hajullahan
haivenensa — tokko mieheksi sanoisit, vaiko vaimon
arvelisit? Silmät sill’ oil suuret päässä, hiilui niin
kuin hiiri-haukan, tahi poika tarha-pöllöni: kaksi k k’
kauhee karvas-silmiä, joista toinen meihin mieltyi,
toinen muuhun mulkotteli. Pää oil’ paksu niinkuin
pölkky; mutta siin’ oil vähän miellä, eikä yhtään
ymmärrystä. Kahta k.ielläik sill’ oil suussa,
torahampain. toveriksi, toinen kielsi toinen käski,
moittimista, moittimasta. Eipä väjyny I väkeäkään, eikii
paljon pölähtänä *), honkaan ohlansak hotaisi, puski
piiänslk kovaan puuhun. Kumma oli tosiaan elävä;
mutta kummapa- sill’ oil nimikin. Hään
kirjuitlaik-aen —n—n., joka merkihtenöon nuljus-naljus.
•) Niin se kyllä ite kiittea miehuuttansa: vaan
nä-häänpä tuota kuitenkin, jotta—horkka sill’ oil
housuissansa, pakko paha pajoissansa; sillit "h ö
m-tn äityi pä hän jo, kuin kuuli milli
Kalevalastakin sanoimme". Jopa "htlmmästyi" vielä toisen
kerran, kuin tapaisi ruohlia, missä luuli suomea
olevan. Paljon sanoi jo uskaltaneensakin ruveta
meijän kanssa kimppuun; niinpä muistakoot
muut-ki, "joW on mieli mi ekat eli a, tahi taliloopi
tapella" niin — survaisemme suuta vasten, heitä
maahan heittelemme, joiku tyhjästä toruu,
juonia elon joutavasta". Mutta mielelläkin taistelemme
heijän kanssa, joill’ on taito niinkuin tieto, joill’
tn päässä miehen miellä, suussaan viisaiten
viritys. Vaan til viis tuJimat tullckkahan, kuhnus
kahnyt kyhäilküokään.
Niinpä tämä Nuljus-naljus läksi meitä rastaan
suurilla sanoilla, pulskaisrminalla puheella. Luultiin
hänen io olevan Suon. Kirj. Seuran hyväksi
vannotetun, uuven, pnollustajan: ja semmoispnapa se tulla
lupit ti, le viitsii löyistelrin; mirlta — mänr tästä
riralko-liinsak, pussillensa päivinensä, mäni niinkuin
miero-lainen, joh’ on pitlieh »uusia puonnul, kavottanut
kannik kaansa.
Jos hAnessä oisi oi Uit välienkään miestä, eli ies
peukalon urosta, niin oisimmehan loki miestä
puhuttelut, puheitansa punnittelui; vaan— läheppäs hullun
kanssa haastamaan, vasikoin kanssa juoksemaan j
myö emme suinkaan läheiäk. Kuin ei kuuliik kun»
nollista-, eikä tiävyk nerollista, urhol lista uljaallista,
vasten meitä miehiämme, niin ei k unn rva k
»Ilossakaan, päivin-äänkään polvenaankaan, metakkaan
raa-hitakkaan näilien niihjus-nahjustenpa rinnan kanssa
riilelohun, henken heiltä, ottanlohon.
Kuitenkin jos kuulla tahotten hänen puhettansa,
niin alkaa hään sillä, jotta syyttää meijän olleen
kovin liävillömiä Kirj. Seuraa kolttaan. No eipä
tuot» juuri kieletäkkaän. Mutta tämä häviltömyys
ei ouk ollut puheessamme, niinkuin sanoo
niifjus-naljus, multa on asian luonnossa; niinpä tuo ei
myöskään meitä häpäisek, ell’ei häpäisek heijiit joihin
se on kuuluvainen. Hään sanoo meijän käyttäneen
"raakoja sanoja" j» "talonpojaHista puhetta". No
la-loripojillenhan myö puhummekin, niin eikös meijän
siilien pitännek käytteä heijän puhettansa? Ja
sa-namme ovat kyllä ehkä olleet synkät ja kiivaat (no
niinpä se on, meijän mielestä, asiakin; — eivätpä
hyökään ouk meitä säälinee!) multa mrijftn
suussamme etl’en suinkaan ouk löytävänä häviltömiä ja
ruokottomin puheita, niinkuin nuljus-nwreksiipi,
Siitten moittii hään myös meijän ei miksikään arvan»
neen Seuran toimittamat kirjat, ehk» slotten jo mo*
nesti kuulleet, meijän arvanneen heitä ansionsa
myöten, toki ei tyhmästi ja mielet töinäsi i neijän
miellä myöten. Ja missäpä olemme Lönnrotiakaan
a-lentaneet, niin kuin ntiljus meitä nuhteloopi, ehk’ei
kohta häntä taivaiseenkaan nostetak, niin kuin hy,ö
sen kohotlaavat. Viimeksi soimaa^ hään meitä
pilkä-pu-heliaisiksi, ihliämme rakastavaisiksi *), ja Suomen
kielen saastuttavaisiksi, m. m.
Multa vaikka hään ensin näin moittii- ja
pa-netteloo meijät, niin siilien hään yhtähyvin, kuitenkin,
meitä kiitteä ja "kunnioittaa", sanoen "meijän aina,
vilpittömästi, kussakin asiassa, puhuneen
totuutta", jonkupa tähen hään myöskin, ajan
päästä, "on paljonki meistä toivova", lirjaksikia
koska hään päätleä, "tämmöisen harvoin nähtä-
•) Jopa tuota on ennenkin kuultu. Eiköhän
meilläkin siil[en oisik lupa puoltamme pitää? Vaan
taitaapa vihaksi pistää monenkin, jotta tätä
te-liessämme, tiemme narria näistä, jotka, luulten
ihtesäk meijän mestariksi, tuloovat puheitamme
punnittelemaan, sanojamme saavuttuinaan,
eivätkä tunnel: puheen pulmatkaan»
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
