Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Afrikka
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
95
Afrikka
96
ja karthagolaiset sekä roomalaisten legionat eivät
päässeet, yhtä vähän kuin Ranskankaan
sotajoukot meidän päivinämme. Rannikot eivät ole,
paitsi kauimpana pohjoisessa ja etelässä,
viehättäviä, ovatpa ne toisinaan pelottaviakin.
Ilmasto-kuumeet tekevät tuhoa eurooppalaisten
keskuudessa. Ankkuripaikkoja on perin vähän, ja
tyrskyt vyöryttelevät aina aaltojaan rantaa vastaan.
Afrikan heimokunnatkin ovat tehneet
vastarintaa valkoihoisille. Ja viime aikoina ovat
muhamettilaiset ryhtyneet eurooppalaisilta
sulkemaan avoinna olleita teitä. Herodotoksen
(5:nnellä vuosis. e. Kr.) kautta tiedämme sangen
paljon vanhan Egyptin maantieteestä. Muutamat
heidän laraoistaan olivat maantieteellisten
tutkimusmatkojen kannattajia, niin Neko (n. 600 e.
Kr.). Hän varusti retkikunnan, jonka määränä
oli Niilin lähteitten tutkiminen, ja antoi
foinikialaisten merimiesten purjehtia Afrikan
ympäri. Ramses II:n kanava Niilin ja
Punaisenmeren välillä, joka oli mennyt umpeen, laitettiin
Nekon aikana liikekuntoiseksi. Egyptiläiset
tiesivät myös kertoa Afrikan sisäosissa elävistä
kääpiökansoista, joita vieläkin on joissakin
mantereen osissa. Mutta „ei kukaan", sanoo
Herodotos, „tuntenut Niilin lähteitä".
Karthagolaisten laivastot purjehtivat „Herkuleen patsaitten"
välitse Atlantin merelle ja kävivät Azorein
saarilla, Sargassomerellä ja Kanarian saarilla,
heidän sotajoukkonsa ahdistelivat erämaan heimoja
kaukana Saharassa tahi kiipeilivät
Atlas-vuoristossa, ja sotapäällikkö Hanno, Hamilkarin poika,
kävi Sierra Leone-rannikolla saakka.
Foinikialaisten vanavedessä purjehti kreikkalaisia
merimiehiä Pohjois-Afrikan satamiin. He eivät
tosin tehneet varsinaisia löytöretkiä, mutta
heidän merkityksensä Afrikan maantieteen
edistäjinä on kumminkin paljon suurempi kuin
karthagolaisten. Viimemainittujen kateellisesti
salatessa tietojaan, koettivat kreikkalaiset oppineet
panna paraansa kootakseen niitä eri maista ja
kansoista ja levittääkseen tätä tietoa niin
laajalle, kuin siihen aikaan oli mahdollista. Nerokas
inaantieteentutkija oli myös Eratosthenes
(2 vuosis. e. Kr.). Roomalaiset pystyttivät
legiooniensa kotkan suuren erämaan rajoille
saakka. Kaukana erämaissakin on löydetty
muistomerkkejä Rooman loistokaudelta. Muuan
roomalainen sotajoukonosasto marssi etelää
kohti Bornuun asti Sudanissa. Näitä sotaretkiä
huomattavampi oli maantieteelliseltä kannalta
katsoen Neron Niili-retkikunta. Tämä keisari
lähetti nimittäin kaksi centurionia etsimään
Niilin lähteitä. He kävivät niillä
Valkean-Niilin osilla saakka, jotka ovat suurten
rytöjouk-kojen sulkemat, noin 9° pohj. lev.
Roomalaisajalla oppinut Strabou loi eräässä teoksessaan
maantieteellisen yleiskatsauksen Afrikkaan.
Plinius tuntee jo Niger-virran, ja espanjalainen
Pomponius Mela julkaisee koko joukon
maantieteellisiä sekä tosiasioita että mielikuvituksen
synnyttämiä harhaluuloja. Suurin kaikista
muinaisajan maantieteen tutkijoista on Claudius
Ptolemaios, Egyptissä syntynyt kreikkalainen
(noin v. 150 j. Kr.). Päättäen Ptolemaioksen
maantieteestä ja kartasta hän luultavasti tunsi
Afrikan pohjoisen kolmanneksen sangen hyvin.
Keskiajalla arabialaiset olivat ainoat, jotka
ylläpitivät ja jossain määrin laajensivat maan-
tieteellistä tietomäärää. Arabialaiset tutkijat
Ibn Batuta ja kristityllä nimellään tunnettu Leo
Africanus kävivät molemmat Sudanissa.
Itärannikolla he purjehtivat kauemmas etelään.
Italialaiset tasavallat Venezia ja Genova
esiintyivät myös afrikkalaisilla
kauppapaikoilla. Fra Mauron kartta osoittaa
huomattavaa edistystä. Portugalilainen prinssi Henrik
Merenkulkija (1394-1463) yritti päästä
Afrikan ohi Intiaan. Hänen matkojensa kautta
mantereen länsirannikko tuli vähitellen
tunnetuksi. Vuonna 1486 Bartholomeus Diaz purjehti
Afrikan eteläpään, Hyväntoivonniemen, ympäri.
Intiaan lähtevän retkikunnan johtajaksi
valittiin Vasco da Gama, joka saapui Intiaan 1499.
Sittemmin tultiin Sueziin, ja niin oli Afrikan
ympäri toiseen kertaan purjehdittu. Afrikan
ääriviivat alkoivat nyt kartalla saada
oikeamman muodon; portugalilaiset jesuiitat
tunkeutuivat Abessiiniaan, hollantilaiset perustivat
Kap-siirtomaan v. 1652, ja rannikoille
perustettiin useita linnoituksia kaupan turvaamiseksi.
Sisämaa oli kumminkin edelleenkin tuntematon.
Vähän enemmän kuin sata vuotta sitten Afrikan
tutkimus alkoi toden teolla. Tämä uusi
aikakausi alkoi v. 1788, jolloin Lontoossa
perustettiin afrikkalainen seura. Kartoitustyön
lähtökohtana olivat tähtitieteelliset
paikanmääräyk-set, ja lähimpänä olevissa mantereenosissa
elä-\ iä kansoja tutkittiin perusteellisesti. Aluksi
pantiin kumminkin pääpaino
muinaistutkimuk-selle, joka edistyi huomattavasti Napoleonin
Egyptin-matkan kautta, johon suuri joukko
tiedemiehiä otti osaa. Euroopan useimmissa maissa
ruvettiin innokkaasti harrastamaan
pakana-lähetystä; perustettiin lähetysseuroja,
joitten toiminta etupäässä kohdistui Afrikkaan.
Lähetyssaarnaajilta olemme saaneet tietää
sangen paljon, — olihan Afrikan tutkija Livingstone
myös lähetyssaarnaaja. Varsinaisista
tutkimus-matkustajista mainittakoon ruotsalaiset
Sparr-man ja Thunberg, jotka kävivät Etelä-Afrikassa,
sekä suomalainen Aug. Nordenskiöld, joka
v. 1792 matkusti Sierra Leoneen. Viime
vuosisadan alkupuoliskolla kiinnittivät suuret
joki-probleemit Afrikan tutkijain huomiota
puoleensa. Ensimäisenä on mainittava
Niger-prob-leemi. Skotlantilainen Mungo Park pääsi Segu’un
asti ylä-Nigerin varrella, mutta ei voinut seurata
jokea kauemmas itään. Toisella matkallaan
purjehti hän pitkän matkaa Niger-virtaa myöten,
mutta hukkui retkellään. Useat retkikunnat
lähtivät samassa tarkoituksessa eri osista
rannikkoa, vieläpä pohjoisrannikolta. Viimemainituista
mainittakoon Clapperton’in molemmat matkat.
Hän kuoli Sokotossa, mutta hänen palvelijansa
matkusti alista Nigeriä pitkin, v. 1830, ja sai
niin sen suunnan määrätyksi. Samoihin
aikoihin laajen’ tutkimusalue Koillis-Afrikassa sen
kautta, ett;. Egypti ulotutti valtaansa yhä
kauemmas etelään, ja useat eurooppalaiset matkustajat
saivat aihetta käydä näissä tuntemattomissa
seuduissa. Abessiiniassakin kävi
tutkimusmatkusta-jia (m. m. d’Abbadie’n veljekset), sillä
eurooppalaisten siirtomaa-himo ei ollut vielä silloin
kiihottanut alkuasukkaita vihaan. Ranskalaisten
eteneminen Algeriassa aiheutti maantieteellisiä
löytöjä. Etelä-Afrikassa edistettiin tutkimusta
tarmokkaasti, sillä maan asuttivat vähitellen
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
