Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Aiskhylos ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has been proofread at least once.
(diff)
(history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång.
(skillnad)
(historik)
Aisti—Aistinhairahdus
Phalerolainen 4:nnen ja 3:nnen vuosis. vaiheilla
kirjallisen kokoelman, joka ei ole säilynyt, yhtä
vähän kuin muut suorasanaiset satukokoelmat
antiikkiselta ajalta. Sitävastoin on tallella
muutamia runomuotoisia mukaelmia (ks.
A v i a n u s, B a b r i o s, P h æ d r u s). vrt. myös
Eläinsatu. O. E. T.
Aisti, ihmisen ja eläimen kyky saada,
kiihotuksen vaikuttaessa hermostoon, yksinkertaisia
mielteitä, aistimuksia. Aistit antavat
aistivalle olennolle vaikutelmia sekä ulkomaailmasta
(ulkonaiset aistit), että hänen oman
ruumiinsa sisällisistä tiloista (e 1 o l l i s a i s t i,
v i t a a l i a i s t i). Vanhastaan erotetaan 5
ulkonaista aistia: näkö, kuulo, maku, haisti,
tunto. Uudemmat tutkimukset ovat
kuitenkin osoittaneet olevan syytä erottaa
„tuntoaistimuksien" eli niiden aistimuksien joukossa, jotka
tulevat tietoomme ihossa sijaitsevien
hermoainesten välityksellä, useita eri lajeja:
k a j o o m i s- tai painoaistimukset, kylmä- ja
lämpöaistimukset ynnä mahdollisesti
vielä kipuaistimukset; on näet
toteennäytetty, että nämä laadultaankin toisistaan
suuresti eroavat aistimuslajit aistitaan
erityisissä kullekin lajille omintakeisissa
ihonpisteissä (paino-, lämpö-, kylmä- ja
kipupisteet) ja siis nähtävästi eri hermosäikeitä
myöten johdetaan tietoisuuden tyyssijaan,
aivoihin. Elollisaistilla tajuamme esim.
nälkää ja janoa, ruumiimme tai määrättyjen
ruumiinosien väsymystä ja virkeyttä ynnä
monta muuta tuntemusta, joka painaa leimansa
yleisvointiimme. Elollisaistiin kuuluviksi
voidaan lukea myöskin asentoaisti ja
lihasaisti. Asentoaistin nojalla on meillä yleensä
aina jonkinlainen tieto oman ruumiimme
asennosta; esim. sukeltaessammekin silmät ummessa
tiedämme eli aistimme, mikä on ylöspäin, mikä
alaspäin. N. s. lihasaisti antaa meille tiedon
ruumiimme ja jäsentemme liikkeistä ja
keskinäisestä asemasta erityisten jokseenkin
epämääräisten tuntemusten avulla lihaksissa ja
nivelissä. Mahdollista on, että muutamilla eläimillä
on aivan toisiakin, meille tuntemattomia aisteja
(kenties esim. sähköilmiöiden aistimiseksi),
joiden tuottamien sielullisten aistimuksien laadusta
meillä ei saata olla minkäänlaista käsitystä.
Muutamissa eläimissä on näet elimiä, joita
täytyy käsittää aistimiksi, mutta joiden
toiminnasta ei ole saatu tarkempaa selkoa; niitä
sanotaan tavallisesti kosketusaistimiksi, mutta ne
toimittavat luultavasti toisiakin tehtäviä. —
Aistimistapahtumassa on erotettava toisistaan
seuraavat seikat. 1. Kiihotin, joka vaikuttaa
aistimeen; ulkoaistimuksissa se on fyysillinen
liikunto tahi muun ruumiimme ulkopuolella
oleva seikka, joka koskee aistimeen;
elollisaistimuksissa kiihotin on aistinhermoa ympäröivän
ruumiinosan hetkellinen tila. 2. Aistinhermoon
syntyvä kiihotustila, joka pitkin hermoa johtuu
hermoston keskukseen, aivoihin. 3. Se tuntemus
eli mielle, joka hermokiihotuksen saavuttua
aivoihin syntyy tajuntaan; tämä sielullinen
tosiasia se on varsinainen aistimus.
Aistimukset ovat koko mielle-elämämme perusaineksina.
Monet aistimukset sulautuvat yhteen
monimutkaisemmiksi havaintokuviksi ja niiden
perustuksella kehittyvät mielle-elämän korkeammat
kehitysasteet (ks. Havainto,
Mielikuvitus, Ajatteleminen). — Toisinaan
ymmärretään aistilla välitöntä, vaistomaista tahi
tunteenomaista käsitystä ja arvostelukykyä,
joka ei perustu ymmärryksenmukaiseen
mietiskelyyn, esim. „taideaisti”, „moraalinen aisti”. —
Aistillinen osoittaa filosofisessa kielessä
sitä, jota voidaan aisteilla suorastaan
vaarinottaa, siis paikassa ja ajassa olevaista
(„aistimaailmaa”), vastakohtana aatteellisille ja henkisille,
ainoastaan järjellä eli ajatuksella käsitettäville
asioille. Yleisessä kielenkäytössä aistillinen
ja aistillisuus osoittavat sitä, mikä
kuuluu ihmisen ruumiillisiin tuntemuksiin ja
haluihin, usein erittäin sitä, mikä on yhteydessä
sukupuolivietin kanssa. A. Gr. & M. O-B.
Aistillisuus ks. Aisti.
Aistimet, ne välittäjät, joilla elävä olento,
eläin tai kasvi, saa vaikutteita ulkomaailmasta
tai oman ruumiinsa sisällisistä tiloista (Ihmisen
ja korkeampien eläinten aistimista ks. Aisti).
— Alemmista eläimistä puuttuu toisilta joku
ylempien eläinten aisteista ja aistimista, samoin
kuin muutamilla niistä varmaan on aisteja, joita
ensinmainituilla ei lainkaan tavata. Jokaisella
aistilla on oma aistimensa. Yksisoluisilla
eläimillä on aistimiskyky sidottu yhteen soluun,
mutta korkeammilla monisoluisilla eläimillä
tapahtuu työnjako siten, että aivan erityiset
solut ja solukot erilaistuvat yksinomaan
aistimusten välittäjiksi. — Kasveilla, jotka
aivan määrätynlaisilla liikkeillä vastaavat
ulkoapäin vaikuttaviin ärsykkeisiin, on myös
aistimiskyky, vaikka se usein ei ole paikallistunut
erityisiin aistimiin, vaan on hajallaan kaikissa
kasvin osissa. Monella kasvilla on kuitenkin
erilaistuneet aistimet. Painoaistimuksia välittävät
esim. tuntokasvilla (Mimosa),
k ä r p ä s l o u k o l l a (Dionæa) y. m. erityiset
tuntosukaset. Painovoiman suunnan, joka aiheuttaa
kasvien maahakuisat liikkeet, välittävät erityiset
solut (statosystat), joissa jyväset (statoliitit)
kasvin asennon muuttuessa vaikuttavat ärtyvään
alkulimaosaan. Valoaistimina pidetään
muutamien lehtien, läpileikkauksessa
mykiömäisiä, nystyrämäisesti kohonneita
päällyskettosoluja. Kemiallisia ärsykkeitä
varten on kihokeilla (Drosera) pitkät
nystykarvat, jotka kosketettuina typpipitoisilla
aineilla tekevät voimakkaita taipumisliikkeitä.
[Haberland, „Die Sinnesorgane im Pflanzenreich”
(1901) ; Noll, „Das Sinnesleben der
Pflanzen” (1896).]
Aistiminen ks. Aisti.
Aistimus 1. sensatsioni, yksinkertainen,
alkeellinen havainto, vrt. Aisti.
Aistinhairahdus on havainto, jossa luulee
aistivansa jotakin muuta, kuin mitä todellisesti on
havaittavana. Sopii erottaa kaksi lajia
aistin-hairahduksia: 1. valheaistimukset l.
hallusinatsionit, joissa säännöttömän ja
sairaloisen hermokiihotuksen johdosta luulee
näkevänsä, kuulevansa j. n. e. jotakin kokonaan
olematonta, kuten on laita monessa mielenhäiriön
tilassa, ja 2. aistinhairahdukset
ahtaammassa merkityksessä l. illusionit,
joissa asianomainen kyllä aistii
jotakin todellista (esim. näkee hämärässä
puunrungon), mutta jostakin syystä (esim. pelonalaisen
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
