Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Alkuopetus ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has been proofread at least once.
(diff)
(history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång.
(skillnad)
(historik)
Alkuopetus, alkuaan kodin tarjooma opetus
lapsille, millä tehtävällä on perustuksensa ei
ainoastaan vanhempain velvollisuudessa kasvattaa
ja opettaa lapsiaan, vaan myös useissa
protestanttisissa maissa lakimääräyksissä. Kun
useimmat vanhemmat eivät kykene eivätkä halua
opettaa ja yhteiskunnallisten olojen muuttuessa eivät
voi vastuunalaista kasvattaja- ja
opettajavelvollisuuttaan oikealla tavalla täyttää, ovat
seurakunnat ja jotkut kunnat perustaneet
pikku- ja kiertokouluja lapsille 7 ikävuodesta
alkaen. Edelliset ovat seisovia, paikallaan
pysyviä koko lukuvuoden; jälkimäiset taasen ovat
muuttelevia, joissa sama opettaja lukuvuoden eri
aikoina tarjoo opetusta eri alueilla.
Tämäntapaisia oppilaitoksia, jotka sittemmin olivat
valmistuskouluja rippikouluille, syntyi
Suomessa piispa Gezelius vanhemman
toimesta hänen julkaisemansa kiertokirjeen
johdosta maaliskuun 18 p:ltä 1666. Kun seisova
pitäjänkoulu seurakuntain laajuuteen
nähden pian havaittiin riittämättömäksi, määräsi
Gezelius kyläkouluja perustettaviksi,
joihin valmistettiin opettajia pitäjän koulussa.
V:sta 1762 alkaen voidaan sanoa
kiertokoulujärjestelmän vakaantuneen, koska niitä silloin
lukuisammin perustettiin. Kun nämä koulut
olivat kotiopetuksen korvaajia, opetettiin niitä
oppiaineita, mitkä kotiopetuksessa pidettiin
tärkeinä: sisälukua ja kristinopin taitoa ja
veisuuta. Myöhemmin otettiin joskus myös
kirjoitus, vielä harvemmin laskento
lukujärjestykseen. Nämä koulut, kuten koko koululaitoskin,
olivat kirkon alaisia.
Kun vuoden 1866 kansakouluasetus ilmestyi,
jossa alkuopetus määrätään edelleen kuuluvaksi
kodin velvollisuuksiin, niin tuli edellisten
tarkoitusten lisäksi niillä seuduilla, missä oli
mahdotonta perustaa ylempiä kansakouluja, monen
pikku- ja kiertokoulun tehtäväksi vielä korvata
näitä. Näistä syistä on pikku- ja
kiertokoulujen lukujärjestyksessä maallisiakin oppiaineita,
niinkuin laskento, kirjoitus, maantiede,
kielioppi, joskus havainto-opetus ja voimistelu.
Kansakoulunopettajain tulee opettaa
vast’alkavia 6 viikkoa joka lukuvuosi, jotta nämä sitten
voisivat päästä kansakoulun alimmalle luokalle.
V. 1877 oli 359 pikku- ja 546 kiertokoulua;
nyk. on yhteensä n. 1,600 pikku- ja
kiertokoulua; v. 1877 oli 128,503 oppilasta näissä
kouluissa, nyk. n. 200,000 oppilasta. Opettajia
valmistavat yksityiset, valtioapua nauttivat
pikkukouluseminaarit.
Kaupungeissa tavataan jo varhain
pikkulasten kouluja. Kun kansakouluasetus
julkaistiin, perustettiin kaupunkeihin kunnallisia,
kirkosta riippumattomia, alempia kansakouluja,
jotka ovat elimellisesti yhdistetyt ylempiin
kansakouluihin. N. s. oppikoulujen
valmistuskoulut tarjoovat myös ensimäiset
tiedonalkeet opetuksen alalla.
Nykyään on alkuopetus Suomen
maalaiskunnissa järjestyksen alaisena ja pyrkimys käy
siihen suuntaan, että nämä koulut ovat
saatettavat yhteiskunnan alaisiksi ja ylemmän
kansakoulun pohjakouluiksi.
[O. Wallin, „Koti ja koulu v. 1864"
(Jyväskylä 1865) ; K. G. Leinberg, „Om
folkskole-förhållanden i Sverige och Norge"; Sama,
„Ehdotus 2 vuotisesta pikkukoulun
opettajaseminaarista" (1877) ; G. Petterson (Arokallio),
„Mietteitä kierto- ja ylemmistä kansakouluista"
(1886); Sama, „Kansanopetuksesta Sveitsissä";
J. H. Tuhkanen, „Koti ja kiertokoulu"
(Kristillissiveellinen aikakauslehti 1894-1896) ; Sama,
„Kiertokoulutilastoa" (1894) ; Usko Tuhkanen,
„Poimintoja kirkollisesta kansanopetuksesta
uskonpuhdistuksen ja puhdasoppisuuden ajoilta
Suomessa" (1894 J. H. Tuhkasen toimittamassa
Hämeenlinnan pikku- ja
kiertokouluseminaarialbumissa) ; K. O. Lindeqvist, „Silmäys
kansanopetukseen Suomessa 18:nnella vuosisadalla ja
19:nnen vuosisadan alkupuoliskolla (1894,
äskenmainitussa albumissa) ; K. Werkko, „Kansan
sivistysoloista Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa
sekä alemmasta kansanopetuksesta Suomessa"
(1903) ; Sama, „Alempi kansanopetus"
(Kristillissiveellinen aikakauslehti vv. 1905-8) ;
„Alkuopetuskomitean mietintö" (1906) ; Dixi,
„Alkuopetuksesta maalaiskunnissamme eli mietteitä
eräässä kansamme elinkysymyksessä" (1907) ;
K. Werkko, „Alkuopetuksesta maalaiskunnissa"
(Kansankalenterissa 1908) ; Sama, „Pikku- ja
kiertokoulujen matrikkeli" (1908) ; Ääni
joukosta, „Alkuopetuksen puolesta" (1908) ; Mikael
Soininen, „Miten on alkuopetus järjestettävä
maalaiskunnissa?" (1908).] K. W.
Alkuperuste l. prinsiippi (lat.
principium = alku) merkitsee äärimmäistä eli
ensimäistä perustetta, jota ei enää tarvitse eikä voi
johtaa mistään edelläkäyvästä. Filosofiassa
erotetaan: 1. olemisen (ja tapahtumisen)
alkuperusteet (reaaliprinsiipit, principia
essendi et fiendi), s. o. alkuperäiset syyt siihen,
mikä on olemassa ja tapahtuu, ja 2. tiedon
alkuperusteet (principia cognoscendi), tietojemme
peruslähteet. Olemisen alkuperusteeksi ihminen
koettaa ajatella jotakin ehdotonta (ks. t.)
olevaista. Tiedon alkuperusteiden täytyy olla
välittömästi ilmeiset ja varmat (ks. Aksiomi).
Tiedon alkuperusteet ovat vielä kahta lajia, nim.
muodolliset, s. o. ajatuslait (ks. t.), jotka
lausuvat, miten pitää ajatella, ja tiedon
sisällykselliset eli asialliset
(materiaaliset, „aineelliset") alkuperusteet, jotka ovat
ajatuksiemme ja väitteittemme peruslähteinä niiden
sisällykseen nähden. Nämä viimemainitut ovat
ensi sijassa kokemuksen tosiasiat, mikäli ne
ovat täysin epäilemättömät. Sellaisia varmoja
tosiasioita on varsinkin oma sielunelämämme.
Ulkohavainnot ovat välittömästi ilmeiset vain
siinä mielessä, että tiedämme todellisesti
kokevamme ne tajunnassamme; siten käsitettyinä
nekin ovat yhtenä äärimmäisenä tiedon
perusteena, josta johdamme tietojamme siitä, mikä
on ja tapahtuu maailmassa.
A. Gr.
Alkupitkä l. daktyli, kolmitavuinen
runopolvi, jossa ensi tavu on pitkä (—UU) kuten
esim. sanoissa „mieleni", „nuorena".
Alkusointu 1. alliteratsioni, kahden
tai useamman sanan alkuäänteiden yhtäläisyys,
esim. koti ja kontu; miehen mieli; aivoni
ajattelevi. Esiintyy vanhassa suomalaisessa
kansanrunossa (Kalevalassa, Kantelettaressa)
samoinkuin taiderunoudessa, joskus
suorasanaisessakin, runollisena „kaunistuskeinona". Se
antaa esim. sananlaskuillemme mieleenpainuvaa
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
