- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 1. A-Confort /
413-414

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Anjanpelto ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has been proofread at least once. (diff) (history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång. (skillnad) (historik)

kuitenkin pelastuivat pakenemalla Venäjän puolelle.
Vangittuja Anjalanmiehiä vastaan suoritettiin
sitten pitkällinen oikeudenkäynti ja yhdeksän
heistä tuomittiin kuolemaan, mutta ainoastaan
eversti Hästeskon kuolemantuomio pantiin 1790
täytäntöön. [Maunu Malmanen (Creutz),
„Anjala förbundet” (1848) ; G. Rein, „Kriget i
Finland 1788, 1789 och 1790” (1860); Yrjö
Koskinen, „Yrjö Maunu Sprengtportenista ja
Suomen itsenäisyydestä” (1870) ; K. K. Tigerstedt,
„Göran Magnus Sprengtporten” (Finsk
Tidskrift 1873-82).] K. G.

Anjanpelto ks. Anianpelto.

Anjer [andšer], holl. satamakaupunki ja
linnoitus Sunda-salmen rannalla, Jaavan
luoteisosassa. Tärkeä asemapaikka Itä-Aasiaan
kulkeville laivoille. Sähkölennätinkaapeli Sumatralle.
V. 1883, kun Krakatau saarella tapahtui kamala
tulivuorenpurkaus, hävitti sen ääretön
hyökyaalto, joka syntyi vulkaani-saaren vajotessa
mereen. Nyt on kaupunki uudelleen rakennettu
5 1/2 km etelään vanhasta paikastaan. W. S-m.

Anjou [ãžū’], yksi Ranskan muinaisia
maakuntia, Loiren alajuoksun molemmilla puolin ;
sitä vastaavat nykyään departementit
Maine-et-Loire sekä osaksi Indre-et-Loire, Mayenne ja
Sarthe; pääk. Angers (ks. t.). Vanhalla
ajalla A:ssa asuivat kelttiläiset andegaavit;
keskiajalla A. oli kreivikuntana, joka
Plantagenet-suvun mukana joutui Englannille (1154).
Ranska valloitti sen takaisin jo 1204, mutta se
joutui pian läänitysmaaksi kuningassuvun
nuoremmille haaroille ja vasta v. 1480 Ranskan
valtion haltuun. Myöhemmin nuoremmat
Ranskan prinssit käyttivät arvonimeä A:n herttua.
V. 1791 A. lakkasi olemasta maakunta.

(W. S-m.)

Anjou [aŋšu], Lars Anton (1803-84),
ruots. piispa ja kirkkohistorioitsija, tuli
kirkkohistorian professoriksi Upsalan yliopistoon 1845,
kirkollisasiain departementin päälliköksi 1855 ja
Visbyn hiippakunnan piispaksi 1859. Kuoli 4 p.
jouluk. 1884 Visbyssä. Huomattavimmat teokset:
„Svenska kyrkoreformationens historia”
(„Ruotsin kirkon uskonpuhdistuksen historia”; yhdessä
A. F. Beckmanin kanssa. 3 os. 1850-51) ja
„Svenska kyrkans historia ifrån Upsala möte 1593 till
slutet af 17:de århundradet” („Ruotsin kirkon
historia Upsalan kokouksesta 1593 asti 17:nnen
vuosisadan loppuun”, 1866).

Anjovis.
Anjovis.


Anjovis [-nš-] (Engraulis encrasicholus) on
12-20 cm pitkä, sillinheimoon kuuluva kala. Se
on hopeankiiltävä, viheriäselkäinen ja
pitkäkuonoinen; vatsan reunassa ei ole teräviä
suomuja kuten kilohaililla. Sen varsinainen koti
on Välimeri, mutta se on yleinen myös
Atlantissa, Pohjanmeressä ja Mustassa meressä;
harvinainen vieras
Itämeressä.
Anjovis kuuluu
taloudellisesti tärkeihin merikaloihin
esiintyen erittäin
runsaasti Portugalin, Espanjan, Ranskan ja
Hollannin rannikoilla kuin myös Brittein
saarien luona. Tunnettu kaupassa suolattuna ja
pippurilla y. m. maustettuna säilykkeenä.
Pohjoismaissa anjovis nimellä kulkevan säilykkeen
valmistukseen käytetään kilohailia („hvassbuk”,
„skarpsild”, „brisling”), jota vastoin
ranskalainen sardelli on oikea anjovis. K. M. L.

Ankapora, koski ja rajapaikka Kymijoessa;
näyttääpä vanhoina aikoina („Ankoper”)
käytetyn koko joenkin nimityksenä, vrt. siitä
Akianderin kirjoitusta „Om Ankoper flodens
läge” (Suomi 1846).

Anker, norj. suku, sanotaan polveutuvan
ruots. aatelissuvusta Anckar af Agnhammar.
Sen huomattavimmat jäsenet ovat Bernt A.
(1746-1805), liikemies, kirjailija ja
hyväntekeväisyyden harjoittaja (Ankerin orpokoti
Kristianiassa) ; Karsten Tank A. (1747-1824),
liikemies, kuningas Kristian Fredrikin ystävä
ja valtioneuvokseksi nimittämä, mutta uudelta
hallitukselta eron saanut, sekä Peder A.
(1749-1824), Eidsvoldin kokouksessa edustaja ja sen
presidentti, sittemmin valtioministerinä
Tukholmassa.

Ankeriaanpyynti. Ankeriasta pyydetään
Suomessa vain muitten kalojen ohessa tai
pitkällä siimalla, jossa syöttinä on kastematoja.
Tehokkaampia pyyntikeinoja ovat Tanskassa ja
Etelä-Ruotsissa vaellusankeriaita varten
käytetyt pitkät ankeriasrysät (ålhomma) sekä
ankeriasajoverkot (aaledrivvaad). Tanskan
rannikoilla käytetään lisäksi taidokkaita
syvänvedenrysiä. Saksan joissa pyydetään myötävirtaa
vaeltavia ankeriaita myllypatoihin asetetuilla,
reikäisillä ankerias-arkuilla. Muita
pyyntikeinoja ovat esim. ankeriasahrain,
ankeriaspato (aalegaard) ja nuotta. — Kuuluisa on ankeriaan
kalastus Po-virran suu-laguuneissa Comacchion
luona. Siellä, samoin kuin Tanskassa, Ruotsissa
y. m., missä ankeriaita runsaammin saadaan,
on se tuoreena, suolattuna tai savustettuna
melkoisena vientitavarana. Ankeriaan pyynti
tuottaa Ruotsissa vuosittain yli 1/2 milj. kruunua.
Tanskassa n. 2 milj. kruunua. — Ankeriaan
istuttamiseksi kaikellaisiin maavesiin käytetään
menestyksellä poikasia tai nuoria, noin 25 cm.
pitkiä ankeriaita. K. M. L.

Ankerias (Anguilla vulgaris) on arvokas
ruokakala, joka kasvaa 1,25 m pitkäksi ja
5 kg painavaksi. Kuten sukulaisillaan
ankeriasheimon kaloilla, jotka kuuluvat rakkosuisiin
luukaloihin, on sillä käärmemäinen
ruumiinmuoto ja erittäin limainen iho, jonka suomut
ovat aivan pienet ja syvästi ihoon vajonneet.
Vatsaevät puuttuvat, selkäevä ja peräevä ovat
yhtyneet pieneen pyrstöevään. Ankerias elää
vuosikausia järvissä, joissa ja
murtovesilahdissa; on virkeä yöllä, varsinkin ukkosilmalla
ja käyttää ravinnokseen hyönteistoukkia,
rapuja y. m. äyriäisiä, nilviäisiä, kaloja ja
sammakoita. Suolattomissa vesissä on, muutamia
poikkeuksia lukuunottamatta, yksinomaan
tavattu naaraksia, jota vastoin uroksia tavataan
meressä, virtojen suissa tai muussa
murtovedessä. Kuteakseen ankerias vaeltaa mereen
kaukaisille kutupaikoilleen ja samalla se
muuttuu väriltään: pysyväinen ankerias on
vatsapuoleltaan keltainen, „kelta-ankerias”, vaeltava
ankerias on vatsapuoleltaan valkea,
„kiilto-ankerias” eli „harmaa ankerias”. Monet ankeriaat,
ollen järviin suljettuina tai muuten
estettyinä, eivät vaella, vaan jäävät
hedelmättömiksi, ja juuri tällaiset hedelmättömät
naarakset kasvavat usein hyvin isoiksi. Vaellukset

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Fri Feb 4 18:19:39 2022 (aronsson) (diff) (history) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/1/0235.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free