Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Aurinkoaika ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
726
Austraalia-Aasia Austraalialaiset kielet
740
itseloistava kaasu, jota ei ole kuussa eikä
meidän ilmastossammekaan. Korona kuuluu a:oon ;
mutta vastaisuudelle jää sen selittäminen. Paitsi
kaasuja, on koronassa myöskin nestemäisiä tahi
kiinteitä kappaleita. Aineen, joka sen
muodostaa, täytyy olla hyvin ohutta, sillä on useita
esimerkkejä, että pyrstötähdet ovat kulkeneet
sen läpi vähimmälläkään tavalla tulematta
häirityiksi radassaan.
Verrattaessa a: n valon voimakkuutta
maapallolla tavattaviin valonlähteisiin on huomattu
sen olevan 200,000 kertaa voimakkaamman kuin
n. s. normaalikynttilän valo, 150 kertaa
vahvemman kuin Drummondin kalkkivalon eikä
kirkkainkaan valonlähde, kaarilamppu, saavuta
kuin ’/ä à ’li auringon loistosta. Täyskuun valo
on vain ’/„oo»«, osa auringon kirkkaudesta eli
tarvittaisiin 600,000 täyskuuta korvaamaan a:n
valoa.
Jos se lämpömäärä, minkä maa saa auringosta,
jakaantuisi tasaisesti yli koko maan, niin
sulattaisi se vuosittain 45 m paksun jääkerroksen,
kun solaarikonstantin arvoksi asetetaan 3,„ s. o.
3,0 grammakaloriaa neliösenttimetriä kohden
minuutissa. Jos aurinkoa peittäisi 20 m paksu
jääkerros, riittäisi a:sta säteilevä lämpömäärä
sulattamaan sen 1 minuutissa. Niin paljon kuin
voidaan päättää kasvi- ja eläinmaailman
nykyisestä levenemisestä verrattuna muinaisiin
kertomuksiin, ei maan auringosta saama lämpö ole
muuttunut historiallisella ajalla. Mutta tämä
aika on ehkä niin vähäinen osa siitä, minkä
aurinko on levittänyt valoa ia lämpöä maahan,
ettei siitä ilman muuta voida päättää, ettei a: n
lämpö varhaisempina — geologisina — aikoina
ole ollut melkoista korkeampi. Maalle, jonka
koko elimellinen elämä riippuu a:sta, on
kysymys, miten a:n lämpö pysyy, tärkeä.
Yleisimmin hyväksytty teoria on se, että a. korvaa
sä-teilemällä kadottamansa lämmön supistumalla.
Mekaanisen lämpöteorian mukaan riittäisi 90 m
suuruinen vuotuinen supistuminen korvaamaan
lämmönhukan. Tämä on niin pieni osa a:n
halkaisijasta, että vasta 8000 vuoden kuluttua
näennäinen halkaisija olisi pienentynyt 1 ".
Alkutilasta nykyiseen tilavuuteensa supistuakseen
olisi a. tämän mukaan tarvinnut 10 niilj. vuotta,
ja jos se supistuisi niin paljon, että sen tiheys
olisi sama kuin maan, siis ’/i osaan nykyistä
tilavuuttaan, kehittäisi se lämpöä vielä 17 milj.
vuotta. Mutta aikoja ennen kuin se on niin
paljo kutistunut, saadaan olla valmistuneita sen
varalle, että sitä peittää paksu kuori, jolloin sen
säteily laskeutuu siksi paljo, ettei mitään
orgaanista elämää enää voi olla maan päällä.
Helmholtz otaksuu sentähden nykyisen tilan maan
päällä kestävän 6 milj. vuotta. Lordi Kelvin on
tullut siihen tulokseen, että elämän
mahdollisuutta on maan päällä ollut 15 milj. vuotta
ennen meitä ja kestää vielä 15 milj. vuotta
meidän jälkeemme. Geologit edellyttävät pitempiä
aikoja, joten siis Ilelmholtzin teoria ei
täydelleen selittäisi lämmön hukkaa. On sentähden
koetettu ottaa avuksi a:ssa tapahtuvia
kemiallisia prosesseja a:n lämmön selitykseen, ja on
todennäköistä, että a:n jäähtyessä tapahtuvat
kemialliset yhtymät jatkavat sen nykyistä
lämpötilaa vielä pitemmiksi ajoiksi. V. V. K.
Aurinkoaika, se aika, minkä määrää aurin-
gon tuntikulma. A:n yksikkö on
aurinkovuoro-tcausi eli aika, mikä kuluu auringon kahden
peräkkäisen korkeimmillaanolon 1. kulminatsionin
välillä. Aurinkovuorokausi ei ole kuitenkaan
yhtä pitkä kaikkina vuoden aikoina, koska
auringon näennäinen vuotuinen liikunta ei ole
tasainen. Sentähden ei aikaa määrätäkkään
auringon todellisen jokapäiväisen liikunnon
mukaan, vaan ajatellaan taivaan ekvaattorilla
olevan pisteen, joka liikkuu yhtä nopeasti kuin
aurinko keskimäärin vuodessa. Tämän mukaan
laskettua aikaa sanotaan
keskiaurinko-ajaksi ja sen mukaan on järjestetty kaikki
jokapäiväisessä elämässä käytetyt kellot.
Tämän ja todellisen aurinkoajan eron nimi on
ajantasaus.
Aurinkofysiikka käsittelee auringon
fysikaalisia ja kemiallisia suhteita etupäässä
spektraali-analyysin ja valokuvauksen avulla.
Aurinkojako 1. suuntajako ks.
Maanjako.
Aurinkokello, laitos millä
auringonpaisteisina päivinä määrätään aika sauvan varjon
asemasta. Sauva asetetaan joko taivaan akselin
suuntaiseksi tahi pystysuoraksi. Edellisessä
tapauksessa tapahtuu auringon jokapäiväinen
näennäinen liikunto sauvaa vastaan
kohtisuorassa tasossa, sauvan varjon yhtä pitkissä
ajoissa liikkumat matkat ovat silloin yhtäsuuret
ja jos taulu, missä varjon asemaa tarkataan, on
kohtisuorassa sauvaa vastaan, voidaan se jakaa
24 yhtäsuureen osaan, jolloin jokainen osa
merkitsee yhtä tuntia. Jos taulu on vaaka- tahi
pystysuora, eivät varjon tunnissa liikkumat
matkat ole yhtäsuuret, vaan on tuntivälit
silloin laskettava tahi määrättävä toiseen kelloon
vertaamalla. Sama on asianlaita myöskin
silloin kun varjoa heittävä sauva on pystysuorassa.
Määräämällä puolipäiväviiva saadaan tällaisista
kelloista todellinen aurinkoaika (ks. t.).
Se aikamäärä, ajantasaus, joka on lisättävä
siihen aikaan, minkä aurinkokello näyttää, on
almanakoissamme otsakkeella „aurinko
puoli-päivänpiirissä". Aurinkokellot olivat vanhalla ja
keskiajalla, jolloin ei oltu vielä keksitty
heiluri-ja jousikelloja, hyvin yleisiä ja suuri osa
keskiajan tähtitieteellistä kirjallisuutta käsittelee
tämän kojeen teoriaa.
Aurinkokeskinen 1. heliosentrinen.
Taivaankappalten liikkeitä ja asennoita
määrätään vertaamalla niitä johonkin kiinteäksi
ajateltuun pisteeseen ja sen kautta vedettyihin
ak-seleihin. Jos auringon keskipiste valitaan
tällaiseksi, sanotaan siten saatuja suureita
aurinko-keskisiksi (vrt. Maakeskinen).
Aurinkokirjo ks. Spektraalianalyysi.
Aurinkokone, laitos, jossa käytetään
auringon-lämpöä käyttövoimana; se esim. kokoaa samalla
tavoin kuin polttopeili auringonsäteitä ja
saattamalla niiden avulla veden kiehumaan se
kehittää vesihöyryä. Tunnetuimmat olivat Ericssonin
ja Mouchot’n rakentamat a:t. Käytännöllistä
merkitystä ne eivät ole saavuttaneet.
Aurinkokunta, aurinko ja sen ympäri
kiertävät kiertotähdet ja niiden kuut, pyrstötähdet
ja meteoriparvet. Lukuisat parabelimaisia
ratojaan kulkevat pyrstötähdet ja lukemattomat
meteorit kuuluvat todennäköisesti vain
vieraina meidän aurinkokuntaamme. Eläinrata-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
