Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Bysantion ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1383
Bysanttilainen kulttuuri—Bysanttilainen taide
1384
valtakunnan loppuun. Suurelle osalle
bysanttilaista kirjallisuutta on kuvaavaa sen
alkuperäisyyden puute ja samalla sen oppinut leima, joka
ilmenee sekä sisällyksessä että muodossa.
Huomattavan sijan täyttää filologia kaikkine
sivuhaaroineen; sitä edustavat vanhoista
kirjailijoista tehdyt otteet, selitykset, kompilatsionit,
sanakirjat, kieliopit y. m., joilla suhteellisesta
epäitsenäisyydestään huolimatta on ollut suuri
merkitys uudemman ajan klassillis-filologiselle
tutkimukselle, puhumatta siitä, että samaisia
tieteellistä harrastusta on kiittäminen useiden
muinaisajan etevinten tuotteiden säilymisestä.
Mainitun suunnan viljelijöistä mainittakoon:
Photios (9 vuosis.), Arethas (9-10 vuosis.),
Suidas (10 vuosis.?), Psellos (11 vuosis.), Tsetses,
Eustathios ja Gregorios Korintholainen 12
vuosis.), Maksimos Planudes (14 vuosis.), joihin
välittömästi liittyivät Manuel Khrysoloras,
Theodoros Gatses, Konstautinos Laskaris y. m.
humanistit. -— Vielä laajemman alan täyttää
teologinen kirjallisuus, joka, mitä dogmatiikkaan
ja eksegetiikkaan tulee, ankarasti piti kiiuni
varsinkin 4:nnen ja 5:nnen vuosis. kirkkoisien
lausunnoista, joista tehtiin laajoja otekokoelmia
(Catenæ) ; tieteellisen teologian edustajina ovat
huomattavat: Leontios Bysanttilainen (6 vuosis.),
Maksimos (7 vuosis.) ja Johannes Damaskolainen
(8 vuosis.). Melkoinen osa teologista
kirjallisuutta sisältää polemiikkia omassa
kirkkokunnassa syntyneitä oppisuuntia sekä
roomalaiskatolista („latinalaista") kirkkoa vastaan. Eri
osan sitä muodostaa askeettinen eli liagiografinen
eli pyhimysten elämää esittävä kirjallisuus. —
Kolmas uutterasti viljelty ala oli
historiankirjoitus. Sitä edustavat osaksi n. s.
kroll i s i i t, jotka helppotajuisessa muodossa ja
elävää puhetta lähentelevällä kielellä kertoivat
merkittävät tapaukset maailman luomisesta omaan
aikaansa saakka, etupäässä kirkolliselta kannalta
(Johannes Malalas, 6 vuosis., Johannes
Antio-khialainen, 7 vuosis. (?). Georgios Synkellos ja
Theophanes, 8-9 vuosis., Nikephoros ja Georgios
Monakhos, 9 vuosis., Johannes Skylitses, 11
vuosis., Georgios Kedrenos, 11-12 vuosis.,
Tsona-ras, 12 vuosis.. Mikhael Glykas 12 vuosis.), osaksi
varsinaiset historioitsijat, jotka antiikin
kirjailijoita kielen ja esitystavan puolesta
jäljitellen tavallisesti käsittelivät omaansa tai
lähinnä edellistä aikakautta (Prokopios ja
Aga-thias. 6 vuosis., Theophylaktos Simokattes, 7
vuosis., Konstantinos VII Porphyrogennetos.
Genesios. n. s. Theophaneen jatkajat ja Leon
Dia-konos, 10 vuosis., Psellos ja Mikhael Attaliates,
11 vuosis., Nikephoros Bryennios ja Anna
Kom-nena, 11-12 vuosis., Johannes Kinnamos ja
Nike-tas Akominatos, 12 vuosis., Georgios Akropolites
ja Georgios Pakhymeres 13 vuosis.. polyhistori
Nikephoros Gregoras ja Johannes VI
Knntakutse-nos. 14 vuosis., Khalkondyles, Dukas ja Phrantses,
15 vuosis. y. m.). — Taiderunous on
ainoastaan kirkollisella alalla saanut aikaan
arvokasta : rytmillisen hymnirunouden edustaja on
Romanos, etevin bysanttilainen runoilija
(luul-tav. 6 vuosis.). Maallinen runous oli parhaasta
päästä oppi-, miete-, epigrammi-, ylistys- ja
pilkkarunoutta (Georgios Pisides, 7 vuosis.,
Theodoros Studites ja Kasia, 9 vuosis., Johannes
Kyriotes Geometres. 10 vuosis., Kristophoros
Mytileneläinen ja Johannes Mauropus, 11 vuosis.,
Theodoros Prodromos 12 vuosis., Manuel Philes,
13-14 vuosis.). Ainoa laajempi näytelmä,
„Kärsivä Kristus" (11 tai 12 vuosis., tekijä
tuntematon), tuskin ansaitsee näytelmän nimeä. Yllä
luetelluista kirjailijoista käytti vain Prodromos,
ja hänkin vain osaksi, kansankieltä
(„vulgääri-kreikkaa"), joka varsinkin 12 vuosis:sta alkaen
pääsi sovinnaisen kirjakielen rinnalla
kirjallisuudessa kuuluviin. Kansankielellä on m. m.
sepitetty oppirunoutta (esim. n. s. Spaneas),
sankari-eepoksia (esim. Dikenis Akritas),
lemmen-runoja, suorasanaisia ritariromaaneja,
kansan-kirjoja y. m. [Krumbacher, „Gesch. d. byz.
Litt.": Hesseling, „Essai sur la civilisatiou byz."]
E. R-n.
Bysanttilainen kulttuuri ks. I t ä-R o o m a n
keisarikunta; Bysanttilainen
kirjallisuus; Bysanttilainen taide.
Bysanttilainen taide. Sen jälkeen kuin
Rooman maailmanvalta oli hajonnut kahtia ja
Konstantinopoli joutunut itäroomalaisen
keisarikunnan pääkaupungiksi (395), tuli siitä
erikoislaatuisen sivistyksen ja taiteen keskus, jossa
kristilliset ja antiikkiset ainekset sulautuivat
itämaiseen loisteliaisuuteen. Sen vaikutus oli
aikaisempaan länsimaiseen taiteeseen melkoinen
ja vielä nykyäänkin elää sen perintö
kreikkalaiskatolisen kirkon taiteessa, varsinkin Venäjällä.
Maalaustaiteen alalla ilmeni
bysanttilaisen hovin komeuden halu varsinkin
kultapohjai-sissa mosaiikki kuvissa (ks. Mosaiikki),
joilla kirkkojen seinät ja holvit koristettiin.
Kristus kuvataan taivaan ja maan hallitsijana
istumassa valtaistuimella kultainen kruunu
päässään ja jalokivillä siroiteltu puku yllään
loistavan hoviseurueen — pyhimysten ja enkelien
— ympäröimänä. Etevimmät mosaiikkikuvat
olivat Konstantinopolin Sofiankirkossa, mutta
useimmat niistä ovat turkkilaiset peittäneet
kalkilla. Parhaiten voi bysanttilaisia mosaiikkeja
tutkia San Vitale-kirkossa Ravennassa.
Kuuluisien kuvariitojen (ks. t.) jälkeen (726-842)
kuvatut henkilöt alkoivat käydä luonnottoman
kaavamaisiksi, kirkko anasti itselleen oikeuden
määrätä pienimpiä yksityiskohtia myöten
esitystavan ja -muodot ja niin rappeutui kirkollinen
taide vähitellen pelottavan jäykäksi ja
elottomaksi, jollaista se vielä nykyäänkin on
kreikkalaiskatolisissa maissa. — Bysanttilaisen
maalaustaiteen kauniimmat tuotteet ovat
käsikirjoituksia somistavat miniatyyri-maalaukset
(ks. t.). — Samaan rappiotilaan kuin
maalaustaide joutui bysanttilainen
kuvanveistokin: siinäkin pantiin enemmän arvoa aineen
kalleudelle ja ulkonaiselle loistolle kuin muotojen
taiteelliselle kauneudelle. Etupäässä se oli
koristetarkoituksiin käytettyä norsunluuveistoa.
Seu läheinen kultaseppä- ja tämän
yhteydessä käytetty e m a 1 j i-taide, jonka tekniikka
lienee ollut kotoisin sassanidein Persiasta, oli
Konstantinopolissa sangen korkealle
kehittynyttä. Niinikään olivat kirkkojen ovia koristavat
mustakuvioiset (niello) pronssi työt kuuluisia,
samoinkuin kullalla kudotut silkki kankaatkin,
jotka Bysantin mahtavuuden päivinä levittivät
sen mainetta kantta maailman. F. L.
Musiikki. Keskiajan bysanttilaisella
kirkkomusiikilla näyttää olevan juurensa muinais-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
