Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Chartreuse ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1595
Chateaubriand
1596
Malossa. Isänsä kuoltua hän 1791 päätti
toteuttaa vanhan lempituumansa, nimittäin
tutkimus-retkeilyn Ameriik-kaan. Kun C. ei
mitenkään ollut
tieteellisesti valmistautunut
tällaista matkaa
varten, ei siitä ollutkaan
mitään tieteellistä
tulosta. Mutta
luonnonkauneus ja
alkuperäinen kansanelämä
tekivät syvän
vaikutuksen hänen rikkaaseen
ja herkkään
mielikuvitukseensa, ja
hänen täältä saamansa
vaikutelmat
kuvastuvat monivärisinä
hänen kaunokirjallisista
teoksistaan.
Palattuaan Ranskaan hän meni naimisiin rikkaan
tytön kanssa, josta myöhemmin tuli hänelle hyvä
ja uskollinen puoliso. Ensin tapahtumat erottivat
heidät toisistaan. C. nimittäin taas astui
sotapalvelukseen, tällä kertaa prinssien armeiaan,
haavoittui Thionvillen taistelussa ja pakeni
Englantiin. Täällä hän eli hyvin ahtaissa oloissa,
elättäen itseään vaatimattomalla kirjallisella työllä
ja valmistellen sekavaa historiallista teostaan
„Essai sur les révolutions". Tätä teosta varten hän
luki vanhan ajan historioitsijoita, Rousseau’ta,
Montesquieu’tä ja Voltairea. Hänen äitinsä
kuolema (1798) saattaa hänet jälleen
kristillis-mieliseksi. Uskonto ilmenee hänelle kauniina ja
lohdullisena unelmana, ja etupäässä senvuoksi
hän sitä kannattaa. Tätä hänen kantaansa
edustaa hänen teoksensa „Génie du christianisme",
joka on loistava kristinuskon apologia,
epähistoriallinen ja epädogmaattinen, mutta sen sijaan
esteettinen. Jo 1801 hän oli julkaissut yhden
mainitun teoksen episodin, nimittäin
kertomuksen „Atala", joka yhdisti ameriikkalaisen
luonnon majesteetillisuuden kristinuskon
kieltäymystä uhkuvaan ankaruuteen, tehden sen niin
loisteliaasti, että se herätti yleistä ihastusta.
C:n ympärille kokoontui ryhmä eteviä miehiä
ja naisia, jotka häntä ihailivat ja joiden
seurustelu häneen vaikutti kehittäen ja virkistäen.
Bonaparten huomio kääntyi C:iin ja hän nimitti
hänet Rooman, sitten Wallisin lähetystön
ensi-miiiseksi sihteeriksi. Enghien’in herttuan
murhan jälkeen C. jätti erohakemuksensa (1804).
Pari vuotta myöhemmin hän läksi matkalle
itämaille. Tällä matkalla hän muun muassa kävi
Kreikassa ja Jerusalemissa ja paluumatkalla
Karthagossa ja Granadassa. Tämän matkan
tuloksina olivat suuri uskonnollinen (jo 1802
aloitettu) proosa-eepos „Les martyrs" (1809) ; sekä
runollinen matkakertomus „Itinéraire de Paris
ä Jerusalem" (1811). C. kylmeni yhä enemmän
keisarinvallalle. Kun C. 1811 Akatemiaan
valittuna edeltäjästään M. J. Chénier’stä oli
kirjoittanut ankarasti moittivan muistopuheen, niin
Napoleon. kun C. ei suostunut hänen korjauksiinsa,
kokonaan kielsi tämän puheen pitämisen. Vuosi
1811 tietää C:n kaunokirjallisen toiminnan
loppua. (’. siirtyy nyt Napoleonin
vastustuspuo-lueeseeu, ja hänen leppymiitön vihansa Napo-
leonia kohtaan puhkeaa esiin keisarin
sortumisen jälkeen 1814 ilmestyneessä
pilkkakirjoituksessa „De Buonaparte, des Bourbons, j. n. e.",
jonka 0. itse sanoi olleen Ludvik XVIILUe
ar-meiau veroisen. „Sadan päivän" aikana hän
tuli ministeriksi, sittemmin Ranskan pääriksi.
Hänestä tuli ankarampi rojalisti kuin kuningas
itse, jonka kanssa hän joutui epäsopuun. Hänen
1820 julkaisemansa teos „Mémoires, lettres et
piöces authentiques touehant la vie et la mort
du duc de Berri" taas sovitti hänet kuninkaan
kanssa. Mainittuna vuonna C. nimitettiin
lähettilääksi Beil,iniin, sittemmin lähettilääksi
Lontooseen, valtuutetuksi Veronan kongressiin ja
1822 ulkoasiain ministeriksi, jona hän oli
espanjalaisen sodan pääaiheuttajia. C:n ääretön
itserakkaus ja huikentelevaisuus saattoivat hänet
riitaantumaan hallituksen kanssa ja hän liittyi
raivoissaan liberaaliseen oppositsioniin. Heinäkuun
vallankumouksen aikana hän astui poliittisen
uransa kolmanteen kehityskauteen. Silloin hän
kielsi porvarikuninkaalta uskollisuuden valan,
pyrvi uskollisena Bourboneille, mutta oli
saman-aikuisesti suhteissa tasavaltalaisiin.
Loppuiäl-lään hän kirjoitti memoaarejaan („Mémoires
d’outre tombe") ja eli ystävättärensä, M:me
Récamier’n läheisyydessä. Tämän salongissa hän
oli nuoren Ranskan keskipisteenä ja
epäjumalana. nänet haudattiin St. Malo’hon, meren
kalliokarille, ja mainittuun kaupunkiin
Ranskan kansa hänelle pystytti muistopatsaan.
Paitsi jo mainittuja teoksia C. julkaisi
joukon politiikkaa koskevia kirjoja,
matkakertomuksia, sekä kaunokirjalliset teokset „René"
(1805) joka toi n. s. maailmantuskan
(Weltschmerz) ransk. kirjallisuuteen ja joka kuvastaa
tekijän omaa rikkirevittvä ja ristiriitaista
olemusta, lisäksi „Les Natchez", joka kuten
kertomus „Atala" kuvaa tekijän Ameriikan
luonnonkansojen parissa saamia vaikutelmia, sekä
romaanin „Les aventures du dernier des
Abencé-rages", jonka tapahtumapaikka on muinainen
Granada, ja joka kenties on C:n taiteellisesti
ehei n tuote.
Persoonallisuutena C. oli hyvin
huikentelevai-nen, samoin kuin politikkona. Epäilemättä
hänen luonnonlaatunsa oli voittopuolisesti
alakuloinen. Hänestä on sanottu, että hän oli Byron
ennen Byronia. Mutta hän myöskin melkoisesti
liioitteli kärsimyksiään, ja hänen
mielikuvituksensa suurensi ne suunnattomiksi, niin että hän
katsoi itseään maailman onnettomimmaksi
ihmiseksi. Taiteilijana C. oli suuri, hänen
luonnonkuvauksensa ovat uhkuvat ja kiehtovan kauniit,
hiineu sieluntilojen erittelynsä
mieltäkiinnittä-vät. Ranskan kirjallisuushistoriassa hänellä on
huomattava merkityksensä, hän kun on ransk.
rcmautismin esitaistelija ja tyypillisimpiä
edustajia sekä uudenaikaisen ja taiteellisen
ranskalaisen proosan luoja. C:n teosten painoksista
ovat mainittavia: hänen itsensä julkaisema
painos „Oeuvres complètes" (1820-31, 31 nid.), sekä
Sainte-Beuven toimittama (1859-01, 12 nid.).
[Villemain, „Chateaubriand, sa vie. ses éerits"
(Par. 1858, 2 nid.) ; Sainte-Beuve, „Chat, et son
groupe littöraire sous 1’empire" (Par. 1860,
nid., 3:s painos 1873) ; de Lescure,
„Chateaubriand" (Par. 1902) : Pailhös, ,,C„ sa femme et ses
amis" (Bordeaux 1896) ; Maurel, „Essai sur C."
Chateaubriand.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
