Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Uskonnonhistoria ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
287
Uskonoppi—Uskonpuhdistus
288
suhteessa suvaitsevainen, että se salli jokaisen
kansan pitää omat jumalanpalvelusmenonsa,
mutta se vaati myöskin jokaiselta alamaiseltaan
alistumista keisarinpalvontaan, jota pidettiin
Rooman valtioaatteen tunnustamisena. Täten
Rooman valtio joutui ankaraan ristiriitaan
kristinuskon tunnustajien kanssa, mikä
ristiriita usein päättyi koviin vainoihin.
Vainoavaa valtiovaltaa vastaan Tertu liian us
vaati u:ta selittäen, ettei pakollisella
palvonnalla ole mitään arvoa. Milanon ediktissä 313
Konstantinus ja Licinius myönsivät
kristityille u :n.
Kristinuskon päästyä valtaan luovuttiin uista.
V. 380 keisari Theodosius antoi julistuksen,
että jokaisen valtakunnan alamaisen tuli
tunnustaa sitä uskoa, jota Rooman piispa opetti. Tämä
julistus asetettiin sitten yleisen lakikirjan,
,,Codex Justinianuksen", alkuun ja tuli siten
perusssäännöksi koko keskiajan
uskontopolitii-kalle. Seurauksena tästä oli kaikkien
toisusko-laisten ankara vainoaminen. Sellainenkin mies
kuin Augustinus piti uskonnollista pakotusta
aivan luonnollisena ja kehotti valtiovaltaa
liarha-uskoisia vainoamaan. Tämä kanta johtui siitä
totuuden ehdottoman omistamisen vakaumuksesta,
joka oli keskiajalle ominainen. Ei voinut olla
muuta kuin yksi totuus, ja se oli kirkon
hallussa. Oli siis käytettävä kaikkia mahdollisia
keinoja, jotta saataisiin ihmiset omistamaan
tämä totuus. Jos siinä onnistuttiin, niin oli
pääasia, nim. sielun pelastus, saavutettu.
Uskonpuhdistajatkin olivat ylipäänsä tällä kannalla.
Toimintansa alkupuolella Luther tosin tahtoi
käyttää ainoastaan sanan voimaa, mutta
myöhemmin hänkin turvautui valtiovaltaan,
semminkin kasteenuudistajia vastaan. Huomattava on
kuitenkin, että näiden oppeihin usein myöskin
kuului vallankumouksellisia ja kommunistisia
haaveita.
Enemmän kuin uskonpuhdistajat harrastivat
renesanssia jan humanistit u :ta. Engl.
Thomas M o r u s kuvaili „Utopia" nimisessä
kirjassaan (1516) valtiota, jossa kaikilla muilla
paitsi jumalankieltäjillä oli u. Myöskin E r a
s-m u s lausui julkisen paheksumisen kerettiläisten
vainoamisesta. Augsburgin uskonrauhassa 1555
pääsi vallalle territoriaaliperiaate: jonka maa,
sen uskonto. Sallitut uskonnot olivat katolinen
ja luterilainen, ja kussakin maassa hallitus
määräsi, mikä uskonto oli vallitseva. Toisuskoisilla
oli ainoastaan ,,jus emigrandi",
poismuutto-oikeus. Ainoat maat. joissa useammat uskonnot
olivat sallitut rinnattain, olivat Puola. Unkari
ja Siebenburgen. Niissä saivat muualla vainotut
sociniolaisetkin (ks. t.) vapauden. Saksan
valtakunnassa Westfalenin rauha (1648)
tuotti sen edistyksen, että valtiollisen
uskonnon-yhteyden aatteesta vihdoin luovuttiin, ja sekä
katolisille että luterilaisille vähemmistöille eri
maissa suotiin vapaus, minkä ohessa tämä vapaus
nyt myöskin ulotettiin reformeerattuihin.
I7:nnellä vuosis. u. sai ensimäiset suuret
edustajansa kirjallisella alalla. Filosofiselta
kannalta u:ta puolustivat Bayle (ks. t.) ja Locke
(»Epistola de tolerantia", 1692), uskonnolliselta
kannalta Chillingvvorth („Religion of
protes-tants", 1638) ja varsinkin John Milton
(»Treatise of true religion, heresy, schism, tole-
ration", 1673), joka tahtoi ulottaa u:n kaikkiin
kristinuskon tunnustajiin. Näiltä aatteilta ei
puuttunut valtiollista merkitystä; Cromwell ja
Vilhelm Oranialainen ryhtyivät niitä
toteuttamaan. Alankomaissa saivatkin mitä
erilaisimmat uskonkäsitykset vapauden. Englannissa
Stuartien uskonnolliset vainot aiheuttivat
eri-uskolaisten valtavan siirtymisen
Pohjois-Ameriikkaan, jonka liittovalloissa täydellinen u.
ensimäiseksi julistettiin ja selitettiin kuuluvan
yleisiin ihmisoikeuksiin. Siten tuli Ameriikan
Yhdysvalloista u:n lujin tuki. V. 1689 annetulla
toleranssisäännöllä saivat Englannin
eriuskolai-set suvaitun aseman, mutta heillä ei ollut pääsyä
parlamenttiin, valtionvirkoihin eikä
yliopistoihin, joka oikeus yksin oli anglikaanisen kirkon
jäsenillä. Sitäpaitsi tämä u. ei kuulunut
katolilaisille eikä sociniolaisille.
Valistuksen kautta u. pääsi vallitsevaksi
Euroopan kansojen yleisessä mielipiteessä.
Saksassa ja Itävallassa sen panivat toimeen
valistuneet hallitsijat Fredrik II ja Joosef II,
Ranskassa suuri vallankumous. Myöskin
Ruotsi-Suomessa, jossa siilien asti oli vallinnut
ankara pakko (ks. K o n v e n t i k k e 1 i p 1
a-k a at ti), annettiin Kustaa III:n julistuksella
1781 maahan muuttaneille ulkomaalaisille oikeus
julkiseen uskonnonharjoitukseen ja seurakuntien
muodostamiseen. Samoin juutalaiset saivat
rajoitetun u:n 1782 annetulla säännöllä.
Englannissa katolilaiset saivat vapaan oikeuden
jumalanpalveluksen harjoitukseen 1791 ja unitaarit
(ks. t.) 1813. Vasta 1828 katolilaiset ja
eriusko-laiset saivat täydet yhteiskunnalliset oikeudet ja
1871 vapaan pääsyn yliopistoihin. Venäjällä
julistettiin u. periaatteessa 1905.
Suomessa v:n 1869 kirkkolaki periaatteessa
tunnusti u:n. Protestanttiset eriuskolaiset saivat
oikeuden muodostaa omia seurakuntia 1889.
Yleinen u.-laki on valmisteltavana (1917).
Erikoisasemassa on kreikkalais-katolinen kirkko ollut
maassamme v:sta 1809. Vasta 1906 saivat
täysi-ikäiset oikeuden siirtyä siitä pois.
R o o m a 1 a i s-k atolinen kirkko ei ole
milloinkaan tunnustanut u:ta. Pius IX julisti
sen syllabuksessa 1864 kirkon perustuksia
mullistavaksi erhetvkseksi.
E. K a.
Uskonoppi- ks. Dogmatiikka.
Uskonpuhdistus 1. reformatsioni, se
16:iinella vuosis. syntynyt suuri uskonnollinen
ja henkinen uudistusliike, joka, nousten
taisteluun katolista kirkkoa vastaan, johti
evankelisluterilaisen ja reformeeratun kirkon
muodostumiseen ja ulotti syvälle käyvät vaikutuksensa
kulttuurielämän kaikille aloille niiden kansojen
keskuudessa, jotka siitä tulivat osallisiksi.
U:n edellytykset ovat keskiajan lopulla
alkaneessa sivistyselämän uudistuksessa. Sen
maaperää valmistivat kirjapainotaidon keksiminen,
maailmankatsomuksia avartavat suuret
maantieteelliset löydöt ja tieteitä, taiteita ja elämän- ja
sivistysihanteita uudistava renesanssi (ks. t.).
Erikoinen merkitys u:n tienraivaajana oli
katolisen kirkon omassa keskuudessa pidetyillä n. s.
reformatorisilla kirkolliskokouksilla (ks. t.) ja
u:n edelläkävijäin nimellä tunnetuilla
uskon-nolliskirkollisen uudistuksen miehillä, joista ennen
muita ovat mainittavat Wiclif ja IIuss (ks. n.)
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
