Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Uusimaa
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
349
Uusi-Siperia—Uusi testamentti
356
toisen ristiretken paikkeille. Tutkijat ovat
kuitenkin olleet eri mieltä siitä, mikä sen osuus
on ollut tässä Hämeen käännytyksen ja
valloituksen historiassa. Toiset heistä asettavat
»hämäläisten sataman", josta Birger Jaarli teki
kuuluisan matkansa sisämaahan, Pohjanlahden
rannikolle, toiset taas sijoittavat sen Uudellemaalle
Pohjanpitäjänlahteen Hankoniemen lähelle tai
Tavastfjärden nimiseen merenlahteen
Kirkkonummelle. Yleensä ovat myöhemmät tutkijat
omaksuneet sen kannan, että »hämäläisten satama" on
etsittävissä U:lta, ja aivan äskettäin on esitetty
se uusi vakuuttava olettamus, että se on
sijainnut Porvoonjoen suussa. Birger Jaarlin mukana
seurasi ruots. uutisasukkaita, asettuen
hämäläisten entiselle rannikkoseudulle, j.ota jo hieman
senjälkeen 1300-luvun alkupuolen asiakirjoissa
mainitaan Hämeestä erillisenä asutusseutuna eli
maakuntana nimellä »Nyland". Hämäläisten ja
novgorodilaisten välisissä ryöstöretkissä oli tämä
»uusi maa" sinä porttina, josta vihollinen
tunkeutui Hämeeseen ja se oli näin ollen aina
ensi-mäiseksi hävitykselle alttiina. Vanhat
linnan-paikat Raaseporissa, Helsingin pitäjässä, Sipoossa
ja Porvoossa osoittanevat jo ennen toista
ristiretkeä muodostunutta pysyväisempää asutusta.
Näistä saivat Raaseporin ja Porvoon seudut muita
huomattavamman merkityksen, tullen 1300-luvulla
kukin tahollaan ympärillä olevien alueiden
keskuspaikoiksi. Raaseporin linna, jonka Bo
Joonin-poika Grip 1370-luvulla rakennutti vanhan
merirosvojen varustuksen raunioille, Raaseporin
kauppala ja Karjan kirkko keskittivät
Länsi-Uutta-maata ja sitoivat maakuntaa Ruotsin alueihin
lännessä. Tässä osassa U:ta tavataan jo
1300-luvulla seurakunnat: Tenhola, Pohja, Karja,
Inkoo, Lohja, Kirkkonummi ja Espoo sekä
1400-luvulla: Vihti ja Siuntio. Itä-Uudenmaan
kes-kittäjällä, Porvoon seudulla, näyttää taas olleen
enemmän suhteita Suomenlahden ja Itämeren
etelänpuoleisiin maihin. Kirkollisia pitäjiä
tavataan täällä 1300-luvulla: Sipoo, Porvoo, Pernaja,
Pyhtää ja Vehkalahti sekä 1400-luvulla:
Helsingin pitäjä, Elimäki, Lapträski ja Kymi.
Näiden keskuspaikkojen mukaan U. jaettiin
Raaseporin ja Porvoon lääneihin, jotka vastasivat
Länsi- ja Itä-Uudenmaan tuomiokuntia. V:sta 1435
II. kuului Etelä-Suomen laamannikuntaan. Kun
kuningas Kustaa Vaasa v:n 1550 paikkeilla
perusti Helsingin ja muodosti Helsingin läänin,
menetti Raasepori entisen merkityksensä.
Maakunnan tapaamme tämän jälkeen jaettuna
Helsingin, Raaseporin, Porvoon sekä Kyminkartanon
läänien kesken, johon viimemainittuun kuuluivat
Vehkalahden ja Pyhtään hallintopitäjät sekä
Elimäen neljännes. 1634 v:n hallitusmuodon
mukaisesti U. ja Häme muodostivat yhteisen
maaherrakunnan, jonka maaherra hoiti hallintoa Hämeestä
käsin; Itä-U. kuului Kyminkartanon lääniin,
joka oli Karjalan maaherran aluetta, mutta jonka
nimi kuitenkin pian tämän jälkeen häviää.
Pietari Brahen toimesta oli U:lla v:sta 1640 oma
maaherransa, mutta yhdistettiin jälleen 1648
Hämeeseen. U. oli kuitenkin tästä lähtien
maaherrakunnan pääpaikkana, sillä maaherra asui
tämän jälkeen Helsingissä aina Kustaa III:n
aikoihin saakka, jolloin hänen asuinpaikakseen
määrättiin uudelleen Hämeenlinna. V. 1775
toimitetussa maamme jaossa lääneihin tulivat U. ja
Häme yhä edelleenkin muodostamaan yhden
ainoan läänin, jommoisina asiat pysyivät aina
v;een 1831, josta lähtien U:lla on ollut oma
maaherransa. Maakunnan itäinen osa oli
sensijaan edelleenkin monien hallinnollisten
vaihtelujen alaisena useiden Ruotsin ja Venäjän
välisten rajamuutosten takia. Ison vihan jälkeen
tulivat Kymin seudut kuulumaan vasta
muodostettuun uuteen maaherrakuntaan, Kyminkartanon
lääniin, jonka maaherran asuinpaikkoina olivat
aikoinaan m. m. Hamina ja Degerbyn kaupunki
(sittemmin Loviisa). Kun nykyinen lääninjako
pantiin toimeen, hävisi Kyminkartanon läänin
nimi käytännöstä ja siilien kuuluneet U:n
maakunnan pitäjät joutuivat osaksi Uudenmaan
osaksi Viipurin lääneihin. Nykyisin kuuluu
maakunnan alueesta 9,618,7 km2 Uudenmaan lääniin,
1,743,4 km2 Viipurin lääniin sekä pieni osa
(1/2 Kiskoa) Turun ja Porin lääniin. U:lla ovat
seuraavat kaupungit: Hamina, Kotka, Loviisa,
Porvoo, Helsinki (pääkaupunkina 8 p. huhtik.
1812 annetun määräyksen mukaan), Tammisaari
ja Hanko (ks. n.). Teollisuuslaitosten lähistöillä
on huomattavia asutuskeskuksia kuten
Ruotsinpyhtää, Joensuu, Pinjainen, Fiskari, Lohja y. m.
sekä varsinkin Helsingin ympäristöllä kauniita,
huvilayhteiskuntia kuten Degerö, Palosaari
(Brändö), Drumsö, Huopalahti (Haga;, Oulunkylä,
Grankulla j. n. e. — Eteläisen asemansa takia
U. on saanut kokea melkein kaikkien
maassamme käytyjen sotieq, rasituksia ja kärsimyksiä.
Iso viha raivosi täällä ankarana, samoin pikku
viha, jolloin Helsingissä 1742 antautui
ruotsalaisten ylipäällikkö Bousquet. Suojaksi vihollista
vastaan rakennettiin tämän jälkeen Helsingin
edustalle Viaporin linnoitus (alkaen v :sta 1747)
sekä Loviisan edustalle pieni Svartholman linna.
Kustaa III:n sodan surullisen kuuluisa
Anjalan-liitto tehtiin Anjalan pitäjän Anjalankartanossa,
ja Ruotsinsalmessa saavutti Ruotsin laivasto
saman sodan aikana 1790 kuuluisimman voittonsa.
1808-09 v:n sodan ratkaisevimpia kohtia oli
Viaporin linnoituksen antautuminen venäläisille
lujaa vastarintaa yrittämättäkään (toukok. 1808).
Itämaisen sodan aikana 1854-55 yhdistynyt
englantilainen ja ranskalainen laivasto
pommit-teli U:n rannikkoja. —- Jo keskiajan
loppupuolella ja uuden ajan alussa aateliston valta paisui
huomattavan suureksi U:lla, kohoten
korkeim-milleen 1600-luvun alusta lähtien. Maakunnan
talonpoikien suurten kartanojen alustalaisina
kärsimästä sorrosta ja mielivaltaisuuksista
kertovat lukemattomat hallitukselle lähetetyt
valituskirjelmät sekä monet yksityistapaukset kuten
Elimäellä 1773 sattunut talonpoikaismeteli.
Rahvaan kurjuutta oli omiansa vielä lisäämään
1600-luvun alusta alkanut »ruukkikausi", jolloin
ympäristön väestö useiden penikulmain alalta
suorastaan pakotettiin tekemään työtä ruukkien
hyväksi, kuljettamaan halkoja, polttamaan sysiä
j. n. e. Tavat ovat sittemmin ilimistyneet ja
useat entisten vihattujen sukujen jälkeläisistä
ovat myöhemmällä ajalla tehneet itsensä
tunnetuiksi lämminsydämisinä hyväntekijöinä. Itse
kartanojärjestelmä on kuitenkin yhä edelleen
jäänyt elämään, jonka seurauksena U:lla on vieläkin
suhteellisesti enemmän suurtiloja kuin missään
muussa maakunnassa. U:n historiallisista
sukukartanoista mainittakoon: Elimäellä Värälä ja
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
