Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Vaistomainen ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
439
Vaivaishoidontoimitsijat—Vaivaishoito
440
Vaivaishoidontoimitsijat.
Vaivaishoidontar-kastelijan kansliassa olevien tietojen mukaan oli
maassamme v:n 1916 alussa 200
köyhäinhoitolai-tosta, joiden palveluksessa oli johtajia ja
johtajattaria, mielisairaidenhoitajia,
sairaanhoitajattaria ja emännöitsijöitä kaikkiaan jonkun
verran yli 400 henkilöä. Sikäli kuin uusia laitoksia
syntyy, kasvaa toimitsijainkin lukumäärä.
Toimitsijain sivistystaso ja pätevyys on toistaiseksi
hyvin erilainen, samoin taloudellinen asema, mikä
lisäksi on hyvin epävarma. Virallisen
tarkastelun taholta on paraikaa suunnittelun alaisena
erikoisen johtajatutkinnon järjestäminen
samoinkuin eläkelaitoksen aikaansaaminen
köyhäinhoi-dontoimitsijoita varten. V. ./.
Vaivaishoito. Kun elämän ylläpitämiseen
tarvittavia varoja ei ole ja kun lisäksi puuttuu
mahdollisuus niitä hankkia, sanotaan ihmisen elävän
puutteenalaisuudessa, köyhyydessä, jopa
kurjuudessa. Sanan laajimmassa merkityksessä köyhyys
käsittää kaikki nämä asteet, mutta sitä
käytetään myös ilmaisemaan köyhyyden sitä astetta,
jolla toimeentulovälineet täydellisesti puuttuvat.
Köyhän on turvauduttava toisen apuun. V:lla,
köyhäinhoidolla sanan laajimmassa
merkityksessä, käsitetään kaikkia avustus- y. m.
toimenpiteitä köyhyyden vastustamiseksi ja
puutteenalaisten auttamiseksi, mutta sanan
ahtaimmassa merkityksessä vain kunnan ja
valtion tähän kuuluvia tehtäviä (julkinen
köyhäinhoito), kun sitä vastoin muut tähän luettavat
toimenpiteet katsotaan kuuluvan
hyväntekeväisyyteen (yksityinen köyhäinhoito).
Julkinen, kunnan ja valtion köyhäinhoito ja
yksityinen köyhäinhoito eli hyväntekeväisyys eivät
voi korvata toisiaan, mutta ne täydentävät
toisiaan. Kunnan ja valtion viranomaisilla ei näet
ole oikeutta julkisilla varoilla harjoittaa
hyväntekeväisyyttä. Niiden on vain inhimillisen
velvollisuuden ja yhteisedun puitteissa annettava
apunsa. Julkinen köyhäinhoito ei siis myöskään
aina voi avustuksia jaellessaan riittävästi
sovittautua yksilöiden mukaan. Se puoli jää
hyväntekeväisyyden täydennettäväksi. Oikeaan ohjattu,
hyvin kehitetty ja järjestetty
hyväntekeväisyys-toiminta onkin paras apu julkiselle
köyhäinhoidolle.
Päämäärästään tietoisena pyrkimyksenä oli
köyhäinhoito historialliselle vanhalle ajalle
vallan vieras, vaikka esim. Kreikassa ja Roomassa
tavataan esimerkkejä siitä, että katsottiin valtion
velvollisuudeksi lieventää syntynyttä hätää.
Juutalaisten köyhäinkymmenykset taas olivat tavallaan
eräänlaista Jahvelle suoritettavaa vuokramaksua,
minkä maanviljelijä Jahvelta saamastaan maasta
hänelle suoritti. Kristinuskon astuttua historian
näyttämölle muodostui sen piirissä
lähimmäisenrakkauden pohjalle melkoisen laaja piispojen ja
diakonien harjoittama, vapaaehtoisilla almuilla
ylläpidetty köyhäinhoitotyö, jolloin vielä
alkuaikoina kiinnitettiin kasvattavaankin puoleen
huomiota, avustamalla vain niitä, jotka olivat
avustuksen arvoisia. Myöhemmin alettiin pitää
almujen antamista sinänsä tärkeänä velvollisuutena.
Kirkon vaurastuessa laajeni avunanto, sillä siten
lisääntyi myös kirkon kannattajain luku ja
kirkon vaikutusvalta kasvoi. Kirkon almujen
nauttijat, kerjäläiset ja irtolaiset kävivät vähitellen
suureksi rasitukseksi jopa vaaraksi yhteiskun-
nalle. Vasta Luther sai aikaan muutoksen. Hän
tajusi almujen tolkuttoman antamisen vaaran.
Almujen ja yleensä avunannon hän vaati
tapahtumaan vasta kun oli tutkittu avunpyytäjän eli
avuntarvitsijan oloja. Kuvaavana Lutherin
kannalle mainittakoon seuraava hänen lausuntonsa:
„Ei kelpaa, että toinen kulkee laiskana eläen
toisen työstä. Ei kukaan ole määrätty elämään
toisen tavaroista. Ken tahtoo olla köyhä, ei hänen
pidä oleman rikas, mutta jos hän tahtoo olla
rikas, niin tarttukoon auraan käsiksi ja
hankkikoon itse rikkautensa maasta". — Varsin
aikaisin tavataan myös valtion ja kuntien
köyhäinhoitoa. Niinpä jo Kaarle Suuri 806 antoi
määräyksiä köyhien avustuksesta ja 15:nnellä vuosis.
useat Keski-Euroopan kaupungit jo
ryhtyivät kunnallista köyhäinhoitoansa järjestämään.
— Yksityisenä, hyväntekeväisyyteen
perustuvana, on kirkollista köyhäinhoitoa pidettävä,
ja suuri merkitys edelleenkin kieltämättä on tällä
ja muulla hyväntekeväisyystöin»nnalla sikäli kuin
se, kuten edellä viitattiin, saadaan kulkemaan
käsikädessä julkisen köyhäinhoidon kanssa ja
sitä täydentämään. — Köyhäinhoitoelinten
järjestelmiä on useita. Ameriikassa esim. on julkinen
köyhäinhoito yksinomaan virkamiesten
toimeenpantavana, Englannissa ja Ranskassa on vallalla
järjestelmä, jonka mukaan virkamiehet johtavat
köyhäinhoitotyötä, mutta toimeenpano on
vapaaehtoisten avustajain huolena. Samaan tapaan
ovat olot järjestyneet Saksassa. Erikoisesti on
mainittava Elberfeldin järjestelmä,
jonka 1852 kotikaupungissaan Elberfeldissä Daniel
von der Heydt toimeenpani. Tämän järjestelmän
tunnusmerkillisin periaate on, että
köyhäinhoidon toimeenpano on oleva henkilökohtaisena
luottamustoimena, ja että tähän työhön on
saatava sivistynyt luokka mukaan. Käytännössä
voidaan tämä toteuttaa siten, että kullekin
yksityiselle annetaan vain hyvin rajoitettu tehtävä,
joka voidaan suorittaa suhteellisen helposti,
varsinaisen ammatin ohella, niinpä ei tällaiselle
vapaaehtoiselle avustajalle, kaitsijalle, ole
annettava kuin 1-4 huolehdittavaa hänen lähimmän
huolenpitonsa alaisiksi. Toinen huomattava piirre
on se, että kaikki köyhäinhoidon elimet ovat
vilkkaassa vuorovaikutuksessa keskenään mutta
samalla kiinteästi järjestettyjä. Jotta
keskusvirasto saisi mahdollisimman tarkat tiedot
avustettavista ja heidän oloistaan ja avuntarpeestaan,
jaettiin Elberfeldin kaupunki 18 piiriin, joita
kutakin lähinnä johti kolmeksi vuodeksi valittu
piiriesimies. Kukin piiri taas oli jaettu 14 osaan,
joissa kussakin oli köyhäinkaitsijoita. Ylimpänä
virastona oli köyhäinhoitolautakunta. Täten
saatiin sivistynyt luokka sangen suuressa määrässä
mukaan tähän työhön. Avunpyyntö on esitettävä
kaitsijalle, jonka on tutkittava, ansaitseeko
asianomainen apua vai ei. Köyhäinkaitsijain
kokouksessa ratkaistaan asia lopullisesti, mutta
kiireisissä tapauksissa saattaa kaitsijakin antaa apua.
Apuja myöntää kaitsijain piirikokous 2 viikoksi
kerrallaan. Köyhäinhoitolautakunnalle on taas
kaitsijapiirien toiminnasta tehtävä selko.
Köyhäinhoitolautakunnan on siis valvottava ja
johdettava koko köyhäinhoitotoimintaa. Elberfeldistä
tämä järjestelmä levisi kautta Saksan ja
Skandi-naavian. Kun tämä järjestelmä kysyy kaitsijoilta
sangen suurta uhrautuvaisuutta ja asiaansa
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
