Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Valaanluu ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
463
Valais—Valaistus
464
Suu on tavallisesti suunnattoman suuri, nielu
sitävastoin niin alidas, että siitä mahtuu
kulkemaan vain vähäisiä ravintomääriä yhdellä
kertaa. Leuoissa on joko teräviä hampaita
(liam-inas-v.), jotka kaikki ovat samanlaisia eivätkä
vaihdu, tai suuontelon katon limakalvosta
syntyneitä sarveisaineisia n. s. hetuloita (hetula-v.),
joita on yksi poikittaisrivi suuontelon
kummallakin puolella. Hetula-v:n sikiöillä on kuitenkin
hampaiden aiheita, jotka eivät kuitenkaan kehity
käyttökelpoisiksi. Hetulat ovat ripsireunaisia ja
pidättävät veden mukana suuhun joutuneita
ravintoeläimiä (äyriäisiä, kuorettomia nilviäisiä
y. m. vedessä vapaasti liikkuvia pikkueläimiä,
joita hetula-v. käyttävät ravinnokseen). V:n
hetulat toimivat siis samalla tavalla kuin
plankton-syöjien kalojen nielussa olevat
kiduskaarihäm-paat. Suurimpien v:n suuontelo on niin suuri,
että pienehkö vene hyvin siihen mahtuisi, ja
hetulat, joita on useampia satoja, ovat 4-5 m:n
pituisia. Nisiä v:lla on vain kaksi, mutta ne
synnyttävätkin vain yhden (pienemmät lajit
joskus kaksi) poikasen kerrallaan. Nämä ovat jo
syntyessään verraten pitkälle kehittyneitä ja
suuria (suurimpien v:n poikaset 6-8 m pitkiä).
V. ovat pääasiallisesti kylmien ja lauhkeiden
merien asukkaita (muutamissa Etelä-Aasian ja
Ameriikan virroissa tavataan tosin joitakin
suolattomankin veden muotoja), jotka tavallisesti
elävät parvissa, harvoin yksitellen. Pienemmät
lajit liikkuvat usein lähempänä rannikoita,
tun-keutuvatpa joskus virtojen suihinkin, suuremmat
oleskelevat merien ulapoilla ja kylmissä seuduissa.
— V:ta pyydetään paljon varsinkin rasvan ja
hetuloiden takia (ks. Valaanpyynti). —
Pääalaryhmät ovat h a m m a s-v. (Denticete) ja
hetula-v. (Mysticete). Ilammas-v. ovat
petomaisia eläimiä, jotka terävillä hampaillaan
tavoittelevat ja raatelevat kaloja, hylkeitä tai muita
v:ta. Ovat hetula-v :ta paljon pienemmät.
Ilam-mas-v:sta maiuittakoon juoksijaiset (Delphinus),
pyöriäiset 1. merisiat (Pliocce-na), maitovalas
(Btluya leucas), miekkavalas (Orca yladintor),
nokka valas (llyperoodon diodon), sarvivalas
(Monodon monoceros) ja kaskelotti 1. pottivalas
(Physeler macrocephalus). Hetula-v. ovat
suurimpia nykyään elävistä eläimistä. Niistä ovat
huomattavimmat Grönlannin valas (Balccna
mysti-celus), uurteisvalas ( Bulcenoptera mvscnlus) sekä
samaan (uurteis-v :n) sukuun kuuluvat sini- 1.
jiittiläisvalas (B. Sibbaldii), sillivalas (B.
borea-lis), lahtivalas (B. rostrata) ja ryhävalas
(Mci/aptera boops). ks. erikoisartikkeleita.
P. B.
Valais ks. W a 1 1 i s.
Valaistus. 1. V.-t e k n i i k a n tarkoituksena
on korvata auringon- 1. päivänvalo keinotekoisella
valolähteellä, s. o. keinotekoisen v:n
aikaansaaminen. Se suurenmoinen v.-tekniikan kehitys,
jonka tuloksena meillä ovat nykyiset v.-välineet,
sähkö- ja kaasuvalaistus y. m., on vasta meidän
päivinämme tapahtunut. Vuosituhansien kuluessa
eivät v.-keinot olleet sanottavasti kehittyneet
niiden alkuperäisestä muodosta, valaisevasta
avonaisesta leiritulesta ja kotiliedestä. Niin pitkälle
taaksepäin ajassa kuin on voitu muinaislöytöjen
avulla seurata ihmisen jälkiä, on hänen todettu
tunteneen tulen käytön. Ottamalla avonaisesta
tulesta palava puu erikseen saatiin valaiseva
p ä r e v a 1 k e a, josta kehittyi valaiseva soihtu,
pienennetyssä muodossa kynttilä.
Teurastettua eläintä paistaessaan tulen ääressä ihminen
huomasi eläinrasvan palavan valaisevalla liekillä,
ja panemalla rasvan tulenkestävään astiaan ja
pistämällä siihen palavan puutikun t. m. s.
sydämeksi, oli lamppu keksitty. Tällaisia
lamppuja, graniittimaljoja hieroglyfeillä koristellun
kalkkikivipylvään päässä, on tavattu vanhoissa
egyptiläisissä haudoissa vv :lta 3000-2500 e. Kr.
Sitten alettiin käyttää lampuissa eläinrasvan
asemasta juoksevia kasvisöljyjä, oliivi- ja
risiiniöljyä, jolloin sydämen kannattamiseksi oli
lampun kylkeen laitettava pieni putki, mihin
sydän pistettiin. Tällaisia lamppuja käyttivät
vanhat kreikkalaiset ja roomalaiset (ks. Lamppu).
Ympäröimällä lampun suojelevalla aineella:
sarvella, ohuella öljytyllä nahkalla tai lasilla,
saatiin lyhty, jota voitiin käyttää ulkonakin. Jo
vanhan ,ajan suurkaupungeissa Roomassa ja
Antiokiassa käytettiin tällaisia katulyhtyjä. — Paitsi
palavaa pärettä, joka pistettiin seinänrakoon tai
kannettiin kädessä tai suussa, valmistettiin
palavia soihtuja käärimällä olkia puukepin ympärille
ja kastamalla tukko tervaan t. m. s.
Vahakynttilöitä mainitaan käytetyn 300 e. Kr.,
ja niistettäviä talikynttilöitä 1100 j. Kr.
Lampuissa poltettiin sittemmin talia, nauris- tai
pellavaöljyä, ja pohjoismaissa hylkeenrasvaa.
Näitä samoja v.-välineitä käytettiin koko
keskiajan ja kauan jälkeenkinpäin, ja vieläpä
meidänkin päivinämme ne ovat ainoat v.-välineet
vähemmän kehittyneillä seuduilla. — Vasta 1700-luvun
keskivaiheilla alettiin käyttää lampunlasi a,
ja 1786 ransk. Argand keksi putkeumuotoisen
lampunsydämen ja vastaavan pyöreän p o
11-t i m e n. Lampuissa käytettiin edelleen raskaasti
juoksevaa öljyä, joka vaikeasti imeytyi sydämeen.
Tätä koetettiin auttaa pumppuamalla
kellolaitteen avulla öljy ylös sydämeen (puinppulamppu)
tai puristamalla öljy männän ja spiraalijousen
avulla ylös öljysäiliöstä (moderatör-lamppu).
Keskivaiheilla 1800-lukua huomattiin
halpahintaisen ja helposti juoksevan petrolin erittäin
hyvin soveltuvan polttoaineeksi lamppuihin. Yhä
laajeneva petrolilähdeteollisuus Ameriikassa ja
Venäjällä teki sen saamisen helpoksi kaikkialla,
ja petrolilamput tulivatkin kohta yleiseen
käytäntöön ja ovat vieläkin tärkeä v.-väline
sähkö- ja kaasuvalon rinnalla. Vaikkakin
petroli-lamppu täyttää verraten suuret vaatimukset
v.-välineenä ja soveltuu kaikkialla käytettäväksi,
ei se teknillisesti ole suurestikaan kehittynyt
vanhan ajan öljylampuista, ja vasta myöhemmin
kaasuhehkuvalon mukaisesti valmistettu
petro 1 i li e h k u 1 a m p p u osoittaa
huomattavampaa edistystä (ks. Lamppu). — Talikynttilästä
kehittyi v:n 1870 seutuvilla nykyinen
steariini k y n t t i 1 ä, joka on aineeltaan kova ja
vaikeasti sulava, ja jossa sydän, kaareutuen ulos
liekin syrjälle, palaa itsestään loppuun.
Myöhemmin 011 kynttilöitä valmistettu myös halvemmasta
paraffiinista (ks. Kynttilä).
Valokaasun syntyminen puun ja
kivihiilen hiiltotislauksessa oli keksitty .jo v:n 1700
vaiheilla, mutta sitä alettiin käyttää
v.-tarkoituksiin vasta 1800-luvun alussa. Tämii oli
ensimäinen suuri askel v.-tekniikan edelleen
kehittymiseen. Myöskin avonaisessa tulessa, kynttilän
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
