Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Wallot ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
539
Valo
540’
tuminen), toinen osa tunkeutuu uuteen
väliaineeseen ja jatkaa siellä muuttuneessa
suunnassa matkaansa (ks. Valon
taittuminen ja Kahtaistaittuminen), kolmas
osa imeytyy uuteen väliaineeseen (ks.
Absorptsioni 2.). Säännöllisesti heijastunut
v. aiheuttaa, että valotetusta esineestä syntyy
kuva kuvastimessa (ks. t.). Samoin synnyttää
esineestä lähtenyt ja linssissä (ks. t.) taittunut
v. kuvan. Kulkiessaan prisman läpi valkoinen v.
jakautuu yksinkertaisiin (homogeenisiin),
värillisiin v.-lajeihin. Valkoisen auringonkuvan sijasta
saadaan siten värillinen kuva, n. s. spektri
(ks. Prisma, Spektraalianalyysi ja
Värihajaantuminen). Samasta
valolähteestä eri pitkiä teitä kulkeneet v.-säteet
aiheuttavat yhtyessään interferenssi-ilmiöitä (ks.
Interferenssi, Newtonin
väriren-kaat ja Valontaipuminen). Väliaineessa,
jonka tiheys eri kohdissaan on erilainen, v.
etenee murto- tai käyrää viivaa myöten (ks.
Refraktsioni ja Kangastus).
Kappaleeseen imeytyneen v:n tavallinen vaikutus on
kappaleen lämpiäminen, mutta voi syntyä
sellaisiakin ilmiöitä kuin fluoressenssi ja f o s f
o-ressenssi (ks. t. ja L u m i n i s s e n s s i).
Hehkuva kaasu imee sen läpi kulkevasta
korkeammassa lämpötilassa olevan v.-lähteen
lähettämästä yhdysperäisestä v:sta sen väriset säteet,
jotka kaasu itse hehkuvana lähettää (K i r c
h-hoffin laki). Sentähden huomataan kaasun
läpi kulkenutta v:oa spektroskoopilla
tutkittaessa n. s. absorptsionispektri (ks.
Spektraalianalyysi).
Valon nopeus. V. tarvitsee edentyäkseen
paikasta toiseen aikaa, eikä siis syttyvää v.-ilmiötä
voida matkan päästä huomata, kuten ennen on
luultu, välittömästi syttymissilmänräpäyksessä.
V:n edentymisnopeus on kuitenkin niin
tavattoman suuri, että sen laskeminen tuottaa melkoisia
vaikeuksia. Ensimäiset tämänsuuntaiset laskelmat
teki tansk. tähtitieteilijä Olaf Römer (1675)
ottaen huomioon kiertotähti Jupiterin siihen
aikaan tunnetun lähimmän kuun (I o, ks. J u p
i-t e r) pimennykset. Niiden alkuhetket ovat vain
havaittavissa maanpallon lähetessä Jupiteria ja
loppuhetket vain maanpallon loitotessa
kierto-tähdestä. Tähtitieteilijät olivat havainneet
kahden perättäisen pimennyksen alkuhetkien
tapahtuvan puolen vuoden kuluessa yhä lyhyemmin*
väliajoin ja loppuhetkien seuraavan puolen
vuoden ajan pidentyvin väliajoin. Tähän on syynä
se, että ensinmainitussa tapauksessa kuluu yhä
vähemmän aikaa v:n etenemiseen kiertotähdestä
maahan, kun taas jälkimäisessä tapauksessa
asianlaita on päinvastainen. Väliajan koko
lyheneminen tai koko lisääntyminen on yhtä suuri
kuin se aikaero, joka saadaan, kun ajasta, minkä
v. tarvitsee kulkeakseen Jupiterista maahan
näiden taivaankappaleiden ollessa kauimpana
toisistaan eri puolilla aurinkoa’, vähennetään aika,
jossa v. etenee tuon välimatkan, kun ne ovat
lähinnä toisiaan samalla puolella aurinkoa.
Mainittu ero on se aika, missä v. kulkee maan radan
halkaisijan pituuden. V:n edentymisnopeudeksi
ilmatyhjiössä Bomer sai täten n. 315,000 km/sek.
Romerin menetelmän mukaan laskettu v:n nopeus
on, huomioonottamalla uusimmat tähtitieteelliset
laskelmat maanradan halkaisijan pituudesta ja
Jupiterin kil^Hen pimennysten myöhästymisestä,
297,100 km/sek. — V. 1727 Bradley määräsi v-.n
nopeuden keksimänsä kiintotähtien v:n
aber-latsionin avulla 298,200 kilometriksi sekunnissa.
Fizeau keksi (1849) keinon maalipallolla olevasta
v.-lähteestä tulleen v:n nopeuden arvioimiseksi.
Sitä varten hän käytti kahta 8,633 ro:n
etäisyydellä toisistaan
olevaa tähtitieteel-.
Iistä kaukoputkea
PF G ja MLK (ks.
kuvaa), joiden
akselit tarkkaan
yhtyivät. Edellisen
n. s.
ko^limaat-toritähystimen sivulla olevasta
voimakkaasta v.-lähteestä A tullut
sädekimppu taittui kuljettuaan
sen tielle asetettujen
kuperalins-sien läpi siten, että .A-.sta olisi
syntynyt kuva A’: lian. Mutta
ennenkuin säteet yhtyivät,
kohtasivat ne okulaarin P ja
objektiivin FG välissä olevan
kollimaat-torin akselin kanssa 45° :n
kulman muodostavan, läpinäkyvän
(takapuolelta hopeoimattoman)
lasikuvastiinen N, joka heijasti
v:n objektiiviin päin niin, että
säteet yhtyivät tämän
polttopisteeseen. Kollimaattorin akselia
vastaan kohtisuorassa oleva
hammasratas aa’, joka voitiin panna
pyörästön avulla nopeasti
kieppumaan vaakasuoran akselin Rl{’
ympäri, oli niin sommiteltu, että
kuva joutui joko hampaiden tai
niiden lomien kohdalle. Siitä
lähtenyt v. pääsi rattaan pyöriessä
vapaasti edentymään putkissa tai
sen kulku tuli ehkäistyksi sitä mukaa joutuiko
hampaiden välinen pykälä vai hammas kuvan eteen.
Koska kuva syntyi objektiivin polttopisteeseen,
kulkivat v.-säteet kollimaattorista
yhdensuuntaisina toiseen kaukoputkeen. Kohdattuaan tämän
objektiivin ne yhtyivät jälleen sen
polttopisteeseen 77. Siihen oli asetettu akselia vastaan
kohti-suorasti kuvastin, josta säteet heijastuivat,
kulkivat takaisin kollimaattoriin ja synnyttivät
«:lian toisen kimmeämmän kuvan ensimäisen
rinnalle. Kuvia voitiin tarkastella okulaarilla P
kuvastimen N läpi. Jos nyt hammasratas pyörii
niin hitaasti, että rattaan pykälästä kulkeneet
v.-säteet ennättävät edentyä polttopisteestä a
kuvastimeen 77 ja takaisin a: hau, ennenkuin
rattaan pykälän sijaan joutuu hammas, niin
molemmat kuvat näkyvät selvästi okulaarissa P,
mutta jos pyörintänopeus on niin suuri, että
T7:sta palautuneet säteet kohtaavat tiellään
rattaan hampaan, häviää himmeämpi kuva tyyten.
Kun tunnetaan mainittu nopeus ja hampaiden
luku, voidaan helposti laskea, minkä ajan
kuluttua pykälän sijalle joutuu hammas polttopisteen
eteen ja siis v:n edentymisnopeuskin, koska
kuvastimen 77 etäisyys o:sta on tunnettu.
Rattaan nopeutta vieläkin lisäämällä tulee himmeämpi
kuva jälleen näkyviin, sillä yhdestä pykälästä
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
