Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Valtiovelka ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
605
Valtiovelka
606
parannuksia 011 viime vuosikymmenien kuluessa
sattunut niin yhtä’ mittaa, että ne suurvalloissa
ovat muuttuneet jokseenkin jatkuviksi, ja niiden
suorittaminen valtionlainoilla on itse asiassa
merkinnyt näiden taakkojen lykkäämistä
etupäässä tulevien polvien kannettaviksi.
Valtioiden velkaantumista edistää se, että
niillä yleensä on saugen hyvä luotto, kun
velallisen suorituskykyä pidetään vastaisenkin varalta
ehdottomasti varmana. Tästä 011 kuitenkin ollut
paljon poikkeuksia. Monikin valtio on
joutunut. niin vaikeaan rahalliseen asemaan, että
• on jättänyt sitoumuksensa suorittamatta.
Tällaista tapahtumaa sanotaan valtion
vararikoksi ja sen ilmoittamista nimitetään
repudiatsioniksi.
Aikaisemmin v :t olivat täysin verrattavissa
yksityisten henkilöiden tekemiin velkoihin.
Lainat otti maan hallitsija, ja velkasitoumuksiin
mennessään hän useimmiten menetteli samoin
kuin yksityiset lainanottajat. Vakuudeksi
käytettiin sekä arvoesineiden että kiinteän
omaisuuden panttaamista, vieläpä takaustakin; maan
ruhtinas saattoi luovuttaa luotonantajalle myös
panttivankeja, ja kovassa ahdingossa ollen hänen
täytyi väliin antaa oma henkilökohtainen
vapautensa pantiksi. Hyvin usein hallitsija tarjosi
lainojen vakuudeksi erinäisten valtiontulojen
panttausta; lainan antaja silloin otti verot
kan-nettavikseen ja suoritti niistä maksun
edeltäpäin. Samoin myytiin virkoja ja myönnettiin
elinkorkoja hankkien siten valtiolle käteisvaroja
vähitellen tapahtuvaa takaisinmaksamista vastaan.
Tällaiset menettelytavat olivat käytännössä
varsinkin Ranskassa vanhan hallitusjärjestelmän
vallitessa ennen suurta vallankumousta,
valtiontalouden rappiotilan saattaessa käyttämään aivan
äärimmäisiä keinoja v : jen sijoittamiseksi.
Napoleonin ajan suuret sodat sitten suuresti lisäsivät
valtioiden velkaantumista, mutta Englanti jaksoi
silloinkin pitää raha-asiansa suhteellisesti
siedettävällä kannalla. 19:nnellä vuosis. valtionluotto
yleensä kaikkialla vakaantui. Puheenalaiset,
lainat muuttuivat yhä selvemmin valtionveloiksi
lakaten olemasta hallitsijan henkilökohtaista
velkaa. Siten nämä lainat muodostuivat yhä
pitkäaikaisemmiksi, vakuuden antaminen jäi yhä
harvinaisemmaksi, ja valtionlainojen hoito kehittyi
yhä säännöllisemmäksi, ollen kaikissa
perustuslaillisissa maissa valtiopäivien päätännän varassa.
Mutta sittemmin on valtionluoton suunnaton
laajentuminen suurvaltain sodan johdosta
melkoisesti heikentänyt tällä alalla aikaansaatua
vakavuutta ja varmuutta.
Samoin kuin kehittyneessä taloudellisessa
toiminnassa luoton käyttäminen esiintyy mitä
moni-naisimmissa muodoissa, on myös v.oja hyvin
monenlaisia. Tavallisissa hallintotoimissa syntyy
sitoumuksia tehtäessä lyhytaikaisia velkasuhteita,
joita ei kuitenkaan lueta varsinaisiin v:hin.
Varsinaisina finanssivelkoina pidetään niitä
lainoja, joita valtiovarainhallinto ottaa tavallisesti
verraten pitkäksi ajaksi. Usein niitä hankitaan
ulkomailta, varsinkin halvemman koron takia,
mutta nämä velat saattavat toiselta puolen tuoda
mukanaan taloudellista ja valtiollista
riippuvaisuutta. Tavalliset v.-sopimukset perustuvat
vapaaehtoisiin rahansijoituksiin, mutta sodan aikana
käytetään myös pakkolainoja. Niihin voidaan
lukea myös maksamatta jätetyt valtionmenot ja
paperiraha (ks. t.). O11 luonnollista, että
valtion-luotto tällaisista toimenpiteistä suuresti kärsii,
kuten sota-ajan kokemus selvästi osoittaa.
Tilapäisissä taipeissa valtio käyttää
vekseli-sitoumuksia, kassaosoituksia y. m. s. v a k a u
t-t a 111 a 11 o 111 a n velan lajeja. Varsinaiset eli
vakautetut v:t jaetaan kahteen ryhmään:
takaisinmaksettaviin ja korkovelkoihiu.
Edellisiin kuuluvat n. s. palkintolainat, joista
vuosikorkoa ei makseta lainkaan tai aivan vähän
mutta sen sijaan jaetaan arvalla palkintoja.
Tällaisia lainaobligatsioneja, joihin liittyy osanotto
eräänlaiseen onnenpeliin, yleisö mielellään ostaa,
mutta juuri senvuoksi valtion ei pitäisi niihin
turvautua (ks. Palkintolaina,
Raha-arpa jäiset). Annuiteettilainoista
suoritetaan vuotuismaksu, johon sisältyy sekä
korko että kuoletuserä; näiden annuiteettien
(ks. t.) kautta velkapääomakin tulee
takaisin-maksetuksi. Tällainen laina voidaan asettaa joko
määräaikaiseksi tai lainanantajan eliniän
kestäväksi 1. elinkoroksi (ks. t.).
Takaisinmaksettavilla v:illa voi myös olla säännöllinen
koronmaksu ja määräajoin suoritettavat lyhennykset;
koko lainapääoma voidaan myös maksaa takaisin
yhdellä kertaa, sovittuna aikana. -—
Korko-veloista, joita nykyänsä hyvin paljon
käytetään, valtio sitoutuu vuosittain maksamaan
määrätyn koron, mutta lainapääomaa ei suoriteta
takaisin. Useimmiten valtio on kuitenkin
pidättänyt itselleen oikeuden tällaisen velan
irtisanomiseen. Sen puutteessakin valtio voi tällaisia
lainoja maksaa takaisin ostamalla
velkasitouinuk-siansa itselleen pörssissä. Korkovelasta annetaan
tavallisesti erityinen velkasitoumus, mutta
käytetään myös sellaista menettelyä, että laina vain
merkitään v:ojen kirjaan.
V. otetaan joko suoraan asianomaisen viraston
toimesta tai pankkien välityksellä; tavallisesti
useat rahalaitokset yhdessä muodostavat
kon-sortsion tätä tarkoitusta varten.
Lainaobligatsio-men liikkeellelaskemisessa 1. emissionissa on
korkokannalla suuri merkitys. Yleensä
nimellinen korko melkoisestikin eroaa todellisesta
korosta senvuoksi, että emissionikurssi ei ole
a! pari, vaan tavallisesti sitä pienempi.
Velkasitoumukset voivat olla joko nimelle asetettuja
tai haltiapapereja. Yleisölle ovat jälkimäiset
mukavampia.
Rahamarkkinain muuttuessa entistä
edullisemmiksi valtio usein käyttää tilaisuutta
muuntaak-seen lainojansa halvempikorkoisiksi ja muutenkin
järjestelläkseen velka-asioitansa. Tällaista
menettelyä sanotaan konvertta ukseksi (ks. t.).
Suomen v:t ovat melkein kaikki ulkomailta
otettuja. Ensimäinen laina, 2,e milj. seteliruplaa
saatiin Venäjältä 1830, ja se käytettiin Helsingin
Nikolainkirkon ja Bomarsundin linnoitusten
rakentamiseen. Sittemmin otettiin useita lainoja
kotimaasta Suomen Pankin välityksellä. Saimaan
kanavan rakentamiseen, joka aikanansa oli
kustannusten suuruuden puolesta suurenmoinen
yritys, laskettiin 1844 liikkeelle 50 ruplan setelejä,
joista maksettiin korkoa 3 s/6 mutta näillä
,,Saimaan seteleillä" ei ollut tuntuvaa menekkiä;
v:n 1852 alkuun niitä oli laskettu liikkeelle
600,000 ruplan arvosta. Seuraavat kotimaiset
lainat aiheutuivat itämaisesta sodasta 1854, ja
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
