Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Vanha testamentti ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
625
Vanha testamentti
626
miiksi. Puhuttiinpa jo Suomessakin annetuissa |
lahjoituksissa Vencäjän tapaan lahjoitetuista
„sie-luista". Lahjoitusmaiden omistajat rupesivat
talonpojilta vaatimaan lisättyjä päivätöitä ja
muita rasituksia, josta aiheutui paljon sekasortoa
ja oikeusjuttuja. Joku täällä olevista
hallitusmiehistä, niinkuin kuvernööri Engelhardt ja
sota-kuvernööri Meyendorff, koetti pitää talonpoikain
puolta, mutta turhaan. Kuuluisimmiksi ovat
tulleet Taubilan 1. Touvilan (ks. t.) kartanossa
syntyneet rettelöt. Olipa
lahjoitusmaa-talonpoi-kain persoonallinenkin vapaus jo arveluttavalla
tavalla uhattu; esim. 1784 ilmestyi asetus, joka
kielsi alustalaisnaista menemästä ilman herransa
lupaa avioliittoon toisen hovin alustalaiselle.
Taloudellinenkaan edistys ei tämmöisissä oloissa
ollut mahdollinen, varsinkin kun V. S.
luonnottoman maanrajan kautta oli erotettuna
maantieteellisesti ja kansallisesti siihen liittyvästä
muusta Suomesta. Itse keisari Aleksanteri I, joka
1803 teki sinne matkan, todisti haikealla mielin
huomanneensa, että maa oli yhtä kurjalla
kannalla, kuin se oli ollut venäläisen valloituksen
aikana. Varmaankin juuri tämä asianlaita hänessä
suureksi osaksi vakaannutti päätöksen, sen
jälkeen, kuin muukin Suomi oli Venäjän valtaan
joutunut, jälleen yhdistää Suomen toisistansa
erotetut osat. Jo 1802 oli asetettu erityinen,
keisarin omau valvonnan alainen Suomen asiain
komissioni, mutta sen toiminta ei vienyt
mihinkään tulokseen; varsinkin eräs majuri Kopjev
siinä esiintyi innokkaana venäläistyttämisen
asianajajana. Kohta rauhanteon jälkeen 1809
määrättiin uusi tarkastuskomitea, sekin keisarin
oman johdon alainen, tutkimaan, miten „Vanhan
Suomen kuvernementti, jonka järjestely oli ollut
uskottuna eri komissionille, edullisimmalla ja sille
itselleen soveliaimmalla tavalla voitaisiin
muodostaa". Vihdoin K. M. Armfeltin memoriaalin
pohjalla valmistettu keisarillinen manifesti 11 (23) p.
jouluk. 1811 yhdisti Viipurin läänin jälleen
muuhun Suomeen, ja jouluk. viimeisenä päivänä
annetulla julistuskirjalla vakuutettiin sen
asukkaille kaikki ne oikeudet, joita Suomen
suuriruhtinaanmaan asukkaat valtiosääntönsä nojalla
nauttivat. Asetettiin erityinen järjestelykomitea,
joka puheenjohtajansa, tarmokkaan maaherra
K. J. Stjernvallin johdolla sai tehtäväkseen
V:n S:n asiain järjestämisen muun Suomen
olojen kannalle. Kuitenkin kesti vielä kauan,
ennenkuin sen ja Uuden Suomen välinen
yhteiskunnallinen ero saatiin poistetuksi, ja varsinkin
lah-joitusmaakysymys siinä teki vaikeuksia. V. 1826
Nikolai I asetuksella ratkaisi lahjoitusmaaolot
omistajain edun mukaisesti, ja vasta
lainsäädäntötyön Suomessa uudestansa päästyä alkuun,
1867 v:n valtiopäivillä päätetyllä lahjoitusmaiden
(ks. t.) lunastuksella on talonpoikaisen väestön
asema V:ssa S:ssa saatu turvatuksi. [F. P.
v. Knorring, „Gamla Finland" (1833) ; M.
Akian-der. „Om donationerna i Viborgs Iän" (1864) ;
E. G. Palm<5n, ,,Lisiä lahjoitusmaakysymyksen
historiaan" (Hist. Arkisto 14); O. Hannikainen,
,,V:n S:n eli Viipurin läänin oloista 18:nnella
vuosisadalla" (1888).] K. G.
Vanha testamentti, juutalaisten pyhien
kirjojen kokoelma, joka muodostaa Raamatun
edellisen osan (ks. Heprean kieli ja
kirjallisuus). V:n T:n kirjakokoelma, joka vahvis-
tettiin lopulliseen muotoonsa l:sen vuosis. lopulla
j. Kr., oli juutalaisten oppineiden tarkan
vaalinnan alaisena. Tekstiä koetettiin säilyttää
yksityisiä kirjaimia myöten muuttamatta (ks.
Raamatun teksti). Niin kirjaimeen sidottu kuin
juutalaisten selitysoppi olikin, saatiin kuitenkin
erinäisten selitysopillisten sääntöjen avulla
kirjaimesta puserretuksi esille ajatuksia, joista
kehitettiin Talmudiin ja Midrashimeihin koottu
aine-histo. Kosketus arabialaisen tieteen kanssa
v:n 900 vaiheilla sai aikaan käänteen
juutalaisten selitysopissa. Kieliopillisesti täsmällisemmän
suunnan edustajia olivat Saadja (k. 942), Rashi
(k. 1105), Ibn Esra (k. 1167), Kimchi (k. 1230).
Uskonnonfilosofista suuntaa edustivat Salomo ibn
Gabirol (k. n. 1010), Maimonides (k. 1204), Levi
ben Gershon (k. 1340). Uudella ajalla ei
juutalainen selitysoppi ole pystynyt luomaan teoksia,
jotka vetäisivät vertoja mainittujen keskiajan
oppineiden tuotteille, huolimatta siitä, että on
pyritty tarkempaan kielelliseen ja historialliseen
tulkintaan.
V. T. tuli myöskin kristittyjen pyhäksi
kirjaksi, ja oli heillä yksin Raamattuna, kunnes
U:n T:n kirjat koottiin ja liitettiin siihen.
Kristillinen kirkko omaksui V:n T:n kreikkalaisessa
septuaginta-käännöksessä (ks. Raamatun
käännökset) ja noudatti sen tulkinnassa
allegorista selitysmenetelmää (ks. Allegoria).
Allegorisen eksegeesin kukoistusaika oJi 2-6 :nnella
vuosis. Sen päämääränä oli sovittaa V. T. yhteen
sekä U:n T:n että kreik. ajatusmaailman
hedelmöittämän kirkollisen teologian kanssa. Tämän
selitysopin kuuluisin edustaja oli Origenes, jonka
vaikutus oli varsinkin itämaalaiselle kirkolle
määräävä; hän erotti V:n T:n kirjoissa
kolmenlaisen sisällyksen: historiallisen, moraalisen ja
mystillisen. Raittiimpaan,
historiallis-kieliopilli-seen V:n T:n ymmärtämiseen pyrki
antiokialainen koulukunta, jonka suuri oppi-isä oli Theodor
Mopsuestilainen (k. 428). Huomattava on hänessä
kriitillinen arvostelu, joka kohdistuu esim.
psalmien päällekirjoituksiin. Erikoista mainitsemista
ansaitsee kirkkoisä Hieronymus, joka
kääntäessään V:aa T:ia latinaksi perehtyi juutalaisten
oppineiden avulla heprealaiseen alkutekstiin.
Hänen jälkeensä ei kirkon miehissä ollut
hep-reankielen viljelijöitä, ja V:n T:n tulkinta oli
lamassa, kunnes tuli joitakin herätteitä Espanjan
juutalaisten oppineiden taholta. Etenkin Rashi’lta
oppi paljon Nicolaus Lyralainen (k. 1340), jonka
teoksella ,,Postillse perpetuse" tuli olemaan mitä
suurin vaikutus aina Lutheriin asti. Humanismi,
joka herätti harrastusta ja ymmärtämystä
antiikin kirjallisuutta kohtaan, loi uuden
kehityskauden raamattutieteelle, edistäen lähinnä
U:n T:n tutkimusta. Mutta myös V:n T:n
tutkimus elpyi harrastuksen herätessä heprean
kieleen, jonka tuntemusta m. m. Joh. Reuchlin
edisti. Uskonpuhdistajat, jotka näkivät
Raamatussa kirkon opin ainoan perustan ja
ojennus-nuoran, kohottivat raamattutieteen kunniasijalle.
Luther, Calvin, Zwingli, Brenz, Beza y. m.
pyrkivät itsenäisesti syventymään Raamattuun ja
esittivät selitysteoksissaan niitä aarteita, jotka
keräsivät itselleen sen kultasuonista. Vastustaen
kirkollisen perintätiedon sitovaisuutta he
suhtautuivat vapaasti niihinkin traditsioneihin, jotka
koskivat Raamattua ja sen tulkintaa. Tunnetut
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
