Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Vanha testamentti ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
627
Vanhat tsekit—Vanhemman valta
628
ovat Lutherin rohkeat ja vapaamieliset lausunnot
erinäisten Raamatun kirjojen alkuperästä ja
uskonnollisesta arvosta. Uskonpuhdistuksen
kir-voittama raamattutiede kahlehdittiin ennen
pit-tää ortodoksian sana-inspiratsionidogmilla.
Raamattu käsitettiin jumalalliseksi tietokirjaksi,
jonka merkitys oli siinä, että ortodoksian
dogmatiikka sai siitä todisteita (dicta probantia)
yksityisten, umpimähkään valittujen
raamatunlauseiden muodossa. 17:nnen vuosis. jälkimäisellä
puoliskolla kritiikki alkoi herätä varsinkin
reformee-ratun kirkon piirissä (Hugo Grotius). Kritiikki
(Ludovieus Capellus, Clerieus) kohdistui
ensim-mältä siihen dogmiin, että Raamatun teksti on
kauttaaltaan virheetön ja ehyt, V:n T:n teksti
vokaalimerkkejä myöten inspiroitu.
Tekstikri-tiikkiä seurasi kirjallinen kritiikki, joka käänsi
huomion V:n T:n kirjojen syntyyn ja
kokoonpanoon (filosofit Hobbes ja Spinoza,
katolilainen oppinut Richard Simon). Pietismi, joka
teroitti Raamatun merkitystä hartauskirjana,
horjutti sitä ortodoksian ajatuskantaa, että Raamattu
ja kirkonoppi ovat identtiset ja Raamatun kaikki
kirjat uskonnollisen sisällyksensä puolesta samalla
tasolla. Näin myötävaikuttivat useat erilaiset
tekijät siihen, että 18:nnen vuosis. keskivaiheilla
V:n T:n tutkimukselle koitti uusi aikakausi.
Tekstikritiikille laskettiin varma tieteellinen
pohja (Kennicott, de Rossi, Holmes ja Parson);
samoin pääsi hapuileva kirjallinen kritiikki
oikealle tolalle (Astruc, Herder, Michaelis y. m.).
Eksegeesin alalla tuli „historiallis-kieliopillinen
metodi" tunnuslauseeksi. Altdorfin professori
Gabler esitti ensimäisenä (1787) oikein
„raama-tullisen teologian" suuntaviivat: tämä
tieteenhaara on erotettava dogmatiikasta
riippumattomaksi; sen tehtävänä on selvittää Raamatun
aatteet, joilla on paikallinen ja aikahistoriallinen
sekä yksilöllinen leimansa ja jotka esiintyvät
kehityksen lain alaisina. 19 :unen vuosis. kuluessa
pääsi historiallinen tutkimustapa
raamattutie-teessä täydellisesti voitolle. V-.n T:n
tutkimuksessa oli kirjallinen kritiikki (Reuss, Graf,
Kuenen, Wellhausen, Dillman y. m.) etualalla;
varsinkin pentateukki-kritiikin (ks. t.) tulokset
vaikuttivat ratkaisevasti kaikkiin V:n T:n
tutkimuksen haaroihin. Meidän vuosisatamme alussa
sai kirjallis-historiallinen kritiikki tarpeellisen
täydennyksensä vertailevasta
uskonnonhistorialli-sesta tutkimuksesta. Yhä laajentuneet tietomme
muinaisten itämaisten uskonnoista ja
kulttuurioloista ovat suuresti edistäneet V:n T:n
historiallista ymmärtämistä. vrt.
Raamattu-kritiikki.
Entistä selvemmin käsitämme, mikä verraton
kirjallinen muistomerkki meille on V:ssa T:ssa
säilynyt: sekä aatesisällyksensä että
kaunokirjallisen muotonsa puolesta sillä ei ole seemiläisessä
kirjallisuudessa vertaistaan. Myös
kielihistoriallisena, yleishistoriallisena ja
kulttuurihistoriallisena muistomerkkinä sillä on korvaamaton arvo.
Tärkeimmäksi jää kuitenkin sen
uskonnonliisto-rialliuen merkitys: siinä on kiteytyneenä se
uskonnonhistoriallinen kehitys, jonka
lopputuloksena oli kristinusko. Israelin uskonnon
historiassa, jonka lähdekirjana V. T. on, nykyinen
tutkimus tavallisesti erottaa seuraavat
ajanjaksot: aika ennen Moosesta eli vanhimpien
israelilaisten heimojen uskonto, Mooseksen aika eli
Jahve-uskonnon perustaminen, Jahve-uskonnon
kehitys kanaanilaisella pohjalla, profetismi,
nomismin eli lakiuskonnou aika ja hellenististen
vaikutteiden aika. V:n T:n kaanonin (ks. t.)
ulkopuolella oleva, n. s. apokryfinen kirjallisuus
on lähteenämme viimeiseen, makkabealaisten
jälkeiseen aikakauteen, joka on mitä tärkein
kristinuskon (ks. t.) historiallisen taustan tuntemiseksi.
Ar. E.
Vanhat tsekit ks. Böömi.
Vanha Upsala (ruots. Gamla Uppsala) oli
n. puolen peninkulman päässä pohjoiseen nyk.
Upsalan kaupungista sijaitseva muinainen
käräjä-, markkina- ja temppelipaikka. Siinä oli
kuuluisa Upsalan temppeli, josta paikka
nähtävästi oli saanut nimensä (Vppsalir = yläsalit) ja
joka pakanuudenaikana oli Ruotsin
kansallis-pyhättö. Temppeli oli pyhitetty Odinille, Torille
ja Freyrille ja siinä toimitettiin vuosittain
suuria uhrijulilia. Varmaankin Upsalan temppelin
maine ja merkitys suuresti vaikutti siihenkin,
että Upsalan kuningas kohosi koko Sveanmaan ja
sitten Ruotsin hallitsijaksi. V:aan U:aan
perustettiin myös aluksi Upsalan piispan- ja
arkkipiispan-istuin, mutta 1200-luvun loppupuoliskolla
se siirrettiin Uuteen Upsalaan. E. G.
Vanhauskoiset ks. R a s k o 1 n i k o t.
Vanha Vaasa, Vaasan kaupungin aikaisempi
asemapaikka, n. 7 km nykyisestä kaupungista
itäkaakkoon, Koivulahden, Vähäkyrön, Tuovilan ja
Vaasan teiden risteyksessä, lähellä Korsholmau
rautatieasemaa. Vaasan rataa rakennettaessa
tapahtuneen soran-oton johdosta on entisen
kaupungin seutu suunnattomasti kärsinyt ja
muuttanut ulkonäköään; tästä Pohjanmaan
vanhimmasta sivistyskeskuksesta on tuskin muuta
näkyväistä jäljellä, kuin lääninsairaala ynnä
houruin-hoitolaitos vanhan kaupunginkentän kohdalla,
Mustasaaren kirkoksi muutettu entinen
hovi-oikeudentalo (rak. 1777-86), Hagan pappila,
kaunis lehmuskujanne kirkon ja Korsholman välillä,
sekä vanhan kirkon muurit ja triviaalikoulun
paikka, joista kahta viimeksimainittua, samaten
kuin vanhan kaupungin asemakaavaakin,
nykyjään hoitaa Pohjanmaan historiallisen museon
yhdistys. Lähellä V:aa V:aa on Korsholman
(ks. t.) linnan paikka. Vaasan palon (3 p. elok.
1852) jälkeen määrättiin keis. käskykirjeellä
24 p :ltä huhtik. 1855 kaupunki siirrettäväksi
nykyiselle paikalleen, lähemmäksi merta. — vrt.
Vaasa (historia) ja M u s t a s a a r i. L. E-nen.
Vanha viha on kansan muistossa
Pohjoissuomessa säilynyt entisen vainoajan nimitys,
joka; Lienee tarkoittanut Pontus De la Gardien
tai Jaakko De la Gardien sotia ja silloin
sattuneita rajakahakoita venäläisten kanssa. K. G.
Vanha Viipuri ks. M o n r e p o s, Viipuri.
Vanhemman valta on se laillinen valta, mikä
vanhemmalla on alaikäiseen lapseensa nähden.
Se käsittää Suomen voimassaolevan oikeuden
mukaan vallan lapsen kasvattamiseen ynnä siitä
johtuvia oikeuksia, kuten kurinpitovallan lapseen
nähden y. m. Kun lapsen vanhemmat ovat
yhteen-vihityt, kuuluu kasvatusoikeus (ja myös
velvollisuus lapsen kasvattamiseen) isälle ja äidille,
päinvastaisessa tapauksessa taas äidille, elleivät
vanhemmat toisin sovi tahi tuomioistuin pidä
isää soveliaampana kuin äitiä. vrt. Holhous,
Naittaja, Avioton lapsi, Isänvalta.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
